Hahaa, täällä ollaan jo vahvasti tämän vuoden puolella ja jo muutama päivä on näyttänyt mulle tunteiden kirjon. Oon innoissani, että vuosi vaihtui ja mun elämässä tapahtuu suuria muutoksia mutta toisaalta pelkään niitä ja olen huolissani. En ole tainnut kertoakaan, että sain soiton muutama päivä ennen joululomaa, että Amos sai päiväkotipaikan tuosta meidän lähipäiväkodista, missä Linneakin on. Amos aloittaa loppiaisen jälkeisellä viikolla tutustumisen ja on kevään ajan kolmena-neljänä päivänä viikossa hoidossa, viitisen tuntia kerrallaan. Nämä olivat siis hyviä uutisia ja tämä tarkoittaa meille vanhemmille erilaista arkea sillä työkuvioita ei tarvitse rajoittaa niin paljon eli toisin sanoen päästään molemmat tekemään töitä ja minä opiskelemaan aiempaa paremmin. On olemassa oikeasti siis aika päivästä kun kukaan lapsista ei ole kotona hoidettavana, huikeaa! Opiskelun ja työnteon kannalta tämä on ihan mahtava juttu, mutta toisaalta olen murheissani kun Amos on kuitenkin vielä niin pieni <3 1,5-vuotias vasta. Täytyy toivoa, että kaikki menee siis hyvin ja äiti toipuu tästäkin muutoksesta 🙂 Mulla on kuitenkin rajattu opiskeluaika joka lähenee loppuaan ja yritän muistuttaa itseäni, että olen ollut jo seitsemän vuotta kotona.
Sitten liikunta ja ruoka-aiheisiin. Kuten näkyy on meikäläisen lautaselle eksynyt kasviksia ja vielä kerran kasviksia, mitä olenkin syönyt reilulla kädellä. Oon puhdistanut ruokavalion niin sanottuna kertalaakista, oli se sitten hyvä tai huono asia. Mulle ne ”pienet muutokset” ei vain toimineet, vaan olen ollut ihan karmeassa ruokakoukussa. Sillä tarkoitan sellaista olotilaa, missä tekee mieli kokoajan syödä ja kaikki aistit ovat jotenkin turrutettu. Toki söin terveellistäkin ruokaa jos siihen lasketaan kotiruoka kasvislisäkkeellä mutta söin päivän mittaan paljon muutakin ja ennen kaikkea liikaa. Leipää, rahkaa, ruokaa, taas vähän leipää ja jotain herkkuakin vielä. Tekisi mieli syyttää tästä imetystä, mutta en kehtaa 😀
Näillä puhein, koin oloni siis jotenkin ruoan suhteen menetetyksi tapaukseksi ja halusin että mun aistit kirkastuu ja sitä kautta pystyn tekemään ruokalautaselle paljon parempia valintoja. Olen ollut nyt viikon ajan maidottomalla ja gluteenittomalla ruokavaliolla, mikä melkein hävettää myöntää sillä se on ollut viime vuosina niin suuri trendi. Tänään varsinaisesti alkanut Alku-valmennus on juuri maidoton ja gluteeniton ja täytyy sanoa, että epäilin itseäni suuresti onko se mun juttu. Oon kuitenkin niin monta kertaa kokeillut Fitfarmin valmennuksia ja samantapaisia oppeja joissa ruokavalio koostuu paljonkin maitotuotteista ja viljoista ja niiden lisäksi omalla kohdallani mehukeitosta ja pepsi maxista. Alku on kaikkea muuta ja mietin, että ehkä se ei olekaan hullumpi juttu. Kaikkeahan voi kokeilla ja jokainen voi luoda omanlaisen Alku-ruokavalion, jos vatsa kestää. Mikään ei ole siis ehdotonta, vaan kyseessä on ennenkaikkea elämäntapavalmennus eikä dieetti.
En itsekään tiedä mitä tästä tulee mutta katsotaan, valmennus kestää kuitenkin vain kuusi viikkoa. Salilla oon myös ehtinyt käymään ja se on ollut taas niin ihanaa, että mietin miksi tauot aina venyy vaikka rakastan treenaamista. Tänä vuonna aion tietoisesti raivata kalenterista aikaa omalle treenille ja hyvinvoinnille.
Nyt käsi ylös kuka haluaa kuntoon?! FitFashionilla käynnistyi tänään Tammikuu on #timmikuu -hyvinvointihaaste jossa olen mukana. Päästiin Monnan kanssa haasteen kampanjakasvoiksi joten tiesin jo joulukuussa, että tammikuusta alkaa mun elämässä aika jolloin pyrin todella parantamaan elintapojani kaikista haasteista ja vaistoinkäymisistä huolimatta. Niin sanottua päätin, että pulinat pois. Ainahan tilannetta voi selitellä mutta se taas ei auta yhtään, jos mieli kuitenkin halajaa muutosta. Tiedän että moni meikäläisen vaiva kuten alakulo, raskas olo ja migreenit voisivat todenteolla helpottua jos muuttaisin elintapojani. Siinäpä syitäni tarttua mukaan timmikuu-haasteeseen mukaan. Nyt parempaa oloa etsimään!
Me yhdessä haastetaan mukaan kaikki lukijat ja teille on luvassa upeita palkintoja. Timmikuu on FitFashion.fi:n ja KauneusjaTerveys.fi:n yhteinen hyvinvointikampanja ja sen yhteistyökumppani on kuntoklubi Forever, joka lahjoittaa pääpalkinnon timmikuuhun osallistuneille. Tägää siis inspiroiva motivaatio-, treeni- tai vaikka ruokakuvasi Instagramissa hahstagilla #timmikuu niin olet mukana. Viikkopalkintoja arvotaan yhteensä neljä ja ensimmäinen niistä jo 4.1.2016. Pääpalkintona on puolen vuoden jäsenyys Forever kuntoklubille (arvo 540€) ja se arvotaan kaikkien osallistujien kesken. Voittaja ilmoitetaan Instagramissa (@fitfashionfi & @kauneusjaterveys) 3.2.2016 mennessä. #Timmikuu osallistumisaikaa on 31.1.2016 saakka ja riittää, että tosiaan tägäät kuvasi ja instagram-tilisi on julkinen. Toivottavasti lähdette messiin inspiroimaan muita omilla kuvillanne!
Upeaa alkavaa vuotta 2016 kaikille lukijoilleni <3 Kiitos edellisestä vuodesta ja toivotan jokaiselle terveyttä, hyvää oloa ja onnellisuutta vuoteen 2016!
Viime vuoden heinäkuussa meidän perhe täydentyi kolmannella lapsella, pienellä tuhisevalla herralla nimeltä Amos Aarre. Synnytys oli suhteellisen helppo ja siitä jäi hyvä mieli. Imetys lähti hyvin käyntiin viikon sisään synnytyksestä, kuitenkin myös tällä kertaa maidonnousu otti kohdallani aikaa viitisen päivää, joka tuntui siinä hormonimyräkässä ikuisuudelta. Ensimmäisen viikon aikana vauva meinasi kuivua hieman niin annoin lisämaitoa muutamia kymmeniä millejä imetysten päälle. Uskoin kuitenkin itseeni ja imettämiseen ja kun maito nousi niin vähentelin lisähörpyt aika nopeasti pois, nähdessäni että rintamaito riittää. Siitä lähti 1 vuoden ja 5 kuukauden mittainen imetystaival.
Kolmas imetys oli kohdallani kaikista helpoin ja sitä kautta varmasti ihanin. Ensimmäisen lapsen kohdalla kaikki oli uutta. Suurin shokki oli se, että ensimmäiset kaksi viikkoa rintakipu oli aivan järkyttävää. Kuljin kotona ilman paitaa, lansinohia rinnanpäissä ja itkin. Itkin ja imetin verta, sen verran raju muutos imetyksen aloittaminen oli rinnoille. Imuotetta harjoiteltiin toki eikä siinä vaikuttanut olevan mitään vikaa. Ensimmäisen kahden viikon jälkeen rinnat kuitenkin tottuivat ja paranivat ja imetinkin myös silloin 6kk täysimetystä ja jatkoimme vielä vajaan vuoden ikään. Hyvät muistot jäi tästäkin imetyksestä ja opin imettämisestä paljon. Se oli teknistä tietoa kuten imetysasentoja ja tietoa rintamaidon merkityksestä lapselle, sekä emotionaalista rikkautta -se tunneside, suuri rakkaus lasta kohtaan ja ne hetket kun sai vain rauhoittua ja olla lapsi rinnalla, mihinkään ei ollut kiire. Miten monta tuntiakaan mahtuu imettämistä vajaaseen vuoteen kun joskus laskin, että imetin vuorokauden aikana yhteensä 12 kertaa ja niiden kesto oli yhteenlaskettuna vähän yli kaksi tuntia? Aika monta!
Linnean kohdalla rintapumppu tuli tutuksi ja se, että sain aina tanssia imettäessä. Niiden lisäksi toista rintaa piti imettää loppuvaiheessa kainalon puolelta että kelpasi. Se oli se rinta mistä herui vähemmän. Kolmas imetys säästi mut kaikelta kikkailulta. Miten ihanaa olikin imettää taas istuma- ja makuuasennossa 🙂
Täysimetin puolivuotiaaksi saakka, jonka jälkeen aloitettiin kiinteät ruoat. Amos sai paljon sormiruokaa ja alusta saakka syödä myös itse. Nyt 1v5kk iässä syöminen sujuu lusikalla ja haarukalla jo kuin vanhalla konkarilla. Siitä on ollut jotain hyötyä kun ei ole kolmen lapsen äitinä ehtinyt aina lusikoimaan ruokaa lapsen suuhun 🙂 Imetys jatkui edelleen monta kertaa päivässä, öisin myös.
heh, bongaa kuvasta ahkera isi kun muut syö sisällä 😉
Tuli kevät ja seuraava kesä sekä yhden vuoden ikä ja imetys jatkui normaalina osana arkea. Vuoden kieppeillä myös oma kuukautiskiertoni käynnistyi, kun imetys alkoi vähentyä kerroilta ja pituudelta niin, että jokainen kuukausi oli jo erilainen kuin ennen. Syksyn tullen annettiin ruokajuomana nokkamukista myös vettä mutta imetyskertoja oli kuitenkin vuorokaudessa niin paljon että olin aivan stressaantunut miten voisin olla kotoa pois yliopistolla ja kuinka monta tuntia kerrallaan. Siitä huolimatta aloitin ja ensimmäisen periodin aikana teinkin aina niin, että imetin lähtiessä ja tulin puolen päivän perästä kotiin imettämään uudelleen. Kuukausien edetessä tilanne kuitenkin muuttui ja aloimme antamaan silloin tällöin lehmänmaitoa imetyksen ohella. Taapero jaksoi myös odottaa imetyshetkiä pidempään ja imetinkin pääasiassa iltaisin ja yöllä muutaman kerran sekä aamulla. Päiväimetykset jäivät ensimmäisenä pois. Tuossa 1v3kk iässä Amos alkoikin nukkua kokonaisia öitä yhä useammin ja sitä kautta yöimetykset jäivät kokonaan pois.
Viimeisen kuukauden-kahden aikana aavistelin että loppu on lähellä ja tunsin suurta luopumisen tuskaa. Soitin siskolleni ja kerroin, että vaikka tarjoan rintaa niin Amos ei enää useinkaan ota. Imetyskerrat hiipuivat hiljalleen ja siskoni sanoi että kannattaa ottaa kuva muistoksi ”viimeisestä” imetyksestä jos tuntuu että se on lähellä ja siitä ovatkin nämä ylläolevat kuvat. Ne ovat kuvia viimeiseltä viikolta kun imetin Amosta <3 Aikamoista rimpuilua ison taaperon kanssa, se oli nopeasti huikkaa ja menoksi 🙂 Olihan mun vauvasta kasvanut jo reilun kokoinen pikkumies.
Nyt olen ollut imettämättä kaksi viikkoa eli imetyksen pituudeksi tuli vuosi, neljä kuukautta ja kaksi viikkoa. Amos vieroittautui täysin luonnollisesti lapsesta lähtöisin ja siitä olen iloinen. Lopetus tapahtui täysin kivuttomasti, mitä nyt äiti jäi haikailemaan 😉 Kaiken kaikkiaan olen imettänyt kolme vuotta ja neljä kuukautta eli yhteensä 1582 päivää, tunteja sitäkin enemmän. Aikamoinen supertaito tuo maidontuottaminen on ja saan olla onnellinen että imetys on onnistunut kaikkien kohdalla näin hyvin. Nuorinkin on jo reipas taapero, tammikuussa 1,5-vuotias.
Ensimmäinen päivä imettämättä tuntui surulliselta ja tarjosinkin rintaa vielä muutaman kerran mutta herra ei halunnut enää. Tuli ensimmäinen viikko ja toinen ja nyt olen sopeutunut ajatukseen. Olisin itse voinut imettää vaikka kaksivuotiaaksi joten sulattelin tätä hieman ennen kirjoittamista. Nyt hetken makusteltua olen iloinen. Kiitollinen siitä, että sain tarjota lapselleni parasta mahdollista ravintoa näin pitkään ja siitä, miten ihana koko imetystaival oli. Tiesin että tämä päivä tulee eteen, mutta en tiennyt milloin. Uskon että lapsen iällä ei ole merkitystä siihen, miten haikeaksi äiti voi kokea imetyksen loppumisen, onhan siihen valtavasti emotioonalista latausta kaikkien muistojen vuoksi. Ehkä osalle se voi olla ilon paikka mutta suurimmalle osalla jopa pettymys tai suuri suru, riippuen varmasti tilanteesta ja toiveista imetyksen suhteen.
Purin miehelle sydäntäni asiasta ja pyysin häntä muistuttamaan, että Amos on jo iso poika ja tein valtavan hienon työn imettäessäni pitkään. Olin lukenut jopa Imetyksen tuki -ryhmästä iseistä, jotka ovat hankkineet puolisoille jotain ihania lahjoja kiitokseksi panostuksesta lapsen hoitoon 😀 Omani lupasi hankkia mulle sitten kultaisen utareen 😉 En tiedä vielä millainen ”kultainen utare” pokaali on, enkä sitä oikeasti kaipaa vaikka se olisikin hauska merkki muistoista lehmänä 😀 Olisin tehnyt kaiken tämän ilman kiitostakin, sillä olen halunnut ja se on merkinnyt minulle paljon että olen voinut ruokkia lapseni. Imetyksen loppuminen on kuitenkin jonkunlainen ajanjakson loppu ja se on ehkä tässä kaikista haikeinta. Nyt minulla ei ole enää rinnalla olevaa pientä vaan voin vaikka juoda viiniä tai jos nyt oikein raikuliksi heittäytyisin niin olla yötä pois kotoa! Ne on olleet niin vieraita ajatuksia pitkään. Mun lapset kasvaa!
Ajatuksia Linnean imetyksen loppumisesta on myös blogissa täällä: Se on loppu nyt. Tästä se taas alkaa, uusi ajanjakso. Meikäläinen vapaa eikä kukaan enää revi mun hiuksia 😉 Kiitos ihanista imetyshetkistä Amokselle, kiitos kaikista katseista syvälle äidin silmiin ja siitä rakkaudesta jonka olet tuonut elämääni. Ilman näitä hetkiä en tiedä miten olisin selvinnyt viime vuodesta, ne pitivät minut järjissäni ja antoivat pakollisia taukoja arjesta. Herkkää ja haikeaa, mutta elämä menee eteenpäin. Sylissäni on aina tilaa sinulle ilman imetystäkin <3
