Anna Liljeroos

Oon ollut lukossa kirjoittamisen kanssa ja siihen on syynsä. En halua kirjoittaa teinimäistä valitusvirttä asiasta mutta kyseessä on edelleen pari postausta taaksepäin pohtimani asia: Mistä kaikesta saa kirjoittaa. Taidan suhtautua asiaan skorpionimaisesti sillä mietin asiaa edelleen. En oikein tiedä miten avaisin asiaa mutta mulla on ensimmäistä kertaa ehkä ikinä blogin suhteen ollut paha mieli. Haluaisin kirjoittaa siitäkin mutta tuntuu että tänä päivänä kaikesta mistä avaa sydäntään, saa palautetta joten se syö intoa jakaa sisintään.

Kirjoitusaiheiden valinnanvaikeuden lisäksi mun hyvinvointi on fyysisesti mennyt koko ajan huonompaan ja olen senkin kanssa aivan hukassa. Blogi oli mulle joskus päiväkirjamainen paikka ja se kelle olin terveysrempassa tilivelvollinen 🙂 Tulostakin tuli! Nykyään en melkein uskalla kirjoittaa kaikista ajatuksista sillä koen, että ilmapiiri on jotenkin erilainen. Voi olla että pelko johtuu vain minusta eikä ole todellista. Olenko ikävuosien myötä olen muuttunut suojelevaisemmaksi? En tiedä.

Tilanne on kuitenkin ihan surkea. Olin eilen illalla aivan viittä vaille tilaamassa FitFarmilta personal training vuosivalmennusta, sillä omat yritykseni päästä takaisin parempaan kuntoon eivät ole pitkässä juoksussa toimineet. Muutamia viikkoja menee hyvin kunnes taas tulee suvantovaihe eikä mitään oikein tapahdu. Oikeastaan se mitä tässä on tapahtunut viimeisen vuoden aikana on pari kiloa lisää painoa. Jatkuvaa jojoilua noin viiden tai vajaan kymmenen kilon sisällä. Tiedän että kukaan personal trainer ei voi tehdä muutosta puolestani vaan se on omista kankuistani kiinni, mutta yksin olen ihan hukassa. Se miksi juuri vuosivalmennus on ollut ajatuksissa on se, että nimenomaan kaipaisin pitkäaikaista tukea pysyvään muutokseen. Itsekseni homma on mennyt kokoajan vain enemmän päin puuta.

Valmennuksen sijaan tilasin itselleni joululahjaksi Jutan voimakirjan ja jäin pohtimaan valmennusasiaa (lue mulla ei ollut 1750 euroa heittää tuosta vain). Laitoin illalla asiasta siskolleni viestiä ja tänään kirjoitin näitä ajatuksia tekstiksi.

Lukijoilla on varmasti omat ajatuksensa asiaan ja mielipiteensä sekä tilanteen taustoista, että siitä miten asiassa kannattaisi edetä. Osa pohtii niitä lukiessaan ja osa kommentoi hyvässä ja osa pahassa, eikä siinä mitään. En itsekään tiedä mistä tällainen yhtäkkinen ahdistus asiaan on taas noussut? Välillä olen ihan sinut itseni kanssa ja välillä mahdottoman ahdistunut kunnosta ja kaipaan sitä vahvaa minää, jonka polvia ei koskenut ja jonka peppu mahtui kapeampaankin penkkiin.

En kuitenkaan haluaisi kuluttaa aikaani ikuisesti kuten eilen: syöden jäätelöä ja konvehteja, selaillen netissä minkä crosstrainerin tilaisin. Kamalan hyvältähän tämä ei kuulostaa! 😀 Kuvaa ei luojan kiitos eilisestä näystä ole, mutta jokainen samaan sortunut ehkä tietää että se on tragikoomisinta ikinä. Onneksi mies oli töissä!

Meidän itsenäisyyspäivä alkoi kotipuuhilla ja päiväsaunalla. Laitoin karjalanpaistin uuniin ja kun ruoka oli valmis niin katoin pöydän tavallista kauniimmin. Ruusukimpun kaveriksi pääsi myrskyn pihaan tiputtelemia havuja, pöytäliina ja kynttilöitä. Karjalanpaistin kera oli perunoita ja punajuurilohkoja. Päivällisen hienompi osuus oli itsenäisyyspäivän kakku ja sitä syömään tuli myös miehen vanhemmat.

Kakku onnistui hyvin ja oli oikea menestys. Keitin kahvit ja laittelin tässä vaiheessa viimeisetkin kynttilät ulos ja pihalle kun kello alkoi lähestymään kuutta. Näin isossa talossa ei oikein onnistunut kaksi kynttilää joka ikkunalle, kun meillä ei ole edes ikkunalautoja mutta keittiöön sain viriteltyä tuikut niin että ne näkyi ulos. Musta on ihanaa käydä kävelyllä katsomassa kun kaikki laittavat itsenäisyyspäivän iltana ikkunoihin kynttilät, mutta nyt en tosiaan viitsinyt lähteä kun oli vieraita.

Mies ja appiukko kävivät jossain välissä hakemassa varastolta auton talvirenkaat ja pyysin samalla miestä tuomaan sieltä kaikki joulukoristeet, varasto on kuitenkin muutaman kilsan päässä. Juuri kun puhuin, että meillä ei koristella tai laiteta joulukuusta kovin aikaisin ennen joulua niin hetkeksi kun mun silmä vältti ja jäin alakertaan katsomaan läppäriltä linnan juhlia oli mies ja lapset laittaneet meidän vanhan muovikuusen ja sen koristeet yläaulaan 🙂 Täytyisi muistaa et täällä asuu muitakin ja että tuolla miehellä saattaa olla ihan erilaiset perinteet omasta lapsuudesta kuin meikäläisellä 😀 No, tällainen siitä tuli! Olin ajatellut tänä vuonna kyllä luonnonkuusta mökin pihasta meidän alakertaan mutta enpä tiedä kun melkein kaikki koristeet on jo tuossa.

Nyt näkymä meidän makuuhuoneen sängystä aulaan on tällainen. Aika jouluinen fiilis tuli yhtäkkiä <3 Joulun suunnitelmat nekin ovat luultavimmin muuttunut. Ei jäädäkään kotiin vaan lähdetään iloiseen itä-Suomeen eli Kesälahden mökille, joka on näiden minun appivanhempien mökki. Joulussa tärkeintä on viettää se lähimmäisten kanssa ja kun huomasin miten tärkeää isovanhemmille olisi että me ja lastenlapset tullaan, niin eihän sitä viitsi kotiin jäädä. Näillä näkymin se on sitten pitkä automatka ja kallis lasti. Toivottavasti itä-Suomessa olisi jouluna lunta!