Kategoriat
Lifestyle

Vauvalle tilaa suursiivouksen avulla

Terveiset sairastuvalta

Näinhän siinä aina käy, että kun flunssa tai joku muu tauti iskee niin se kiertää hiljalleen koko perheen tai ainakin suurimman osan siitä. Meillä flunssa alkoi viime viikon lopulla ja tyttö oli jo perjantain pois koulusta. Nyt kun hän on terve, niin nuorin on kipeänä eikä omakaan olo ole kummoinen. Tällä viikolla on vaikea saada mitään aikaiseksi kun yskittää, kolottaa joka paikkaan ja lapset on kuumeessa.

Uutta järjestystä kotiin

Viikonloppuna kun olin itse vielä kunnossa niin tehtiin kotona aikamoista kalusteiden kierrätystä. Meillä puuttui kaappitila vauvalle, joten tyhjennettiin kaapeista pieniä pois ja tehtiin todellista suursiivousta. Jo omasta vaatekaapistani lähti esimerkiksi seitsemän jätesäkkiä UFF:ille. Laitoin ihan surutta pois kaikenlaista pientä vaatetta siltä ajalta kun mun paino oli alimmillaan ja luovuin mm. vanhoista fitnesskorkkareista. Sellaista päivää tuskin tulee, että niitä tarvitsisin! Muutenkin vaatetta oli ihan mahdoton määrä ja jokaiselle kymmenkilolle aina uusia housuja, paitoja ym. Painonvaihtelu ei todella ole vaatekaapin ystävä.

Samalla vaihdettiin lastenhuoneissa järjestystä ja sen vuoksi moni kalustekin muutti huoneesta toiseen. Nyt tilaa on taas enemmän ja tulevalle vauvalle on yksi suuri lipasto tyhjänä meidän makuuhuoneessa pinnasängyn vieressä. Pyykkään sinne tulevat vauvanvaatteet kun vain ehdin. Vanhoja vauvanvaatteita sisältävä laatikko on jo kaivettu esille ja aika hyvin siellä on asusteita pienelle. Ehkä sukkahousuja pitää ostaa uusina lisää. Olen todella tyytyväinen, että saatiin viikonloppuna noin paljon aikaiseksi ja nyt tilat on paremmin järjestelty. En ole mikään hyvä konmarittaja vaan säästän kaiken ja sen vuoksi tavaraa kertyy ihan liikaa. Nyt on sentään osa laitettu kierrätykseen ja eteenpäin.

Mun kamera on ihan tyhjä, joten kuvissa viime kesän asua sukulaisen häistä. Näissä kuvissa olin jo raskaana mutta en tiennyt vielä. Olin kuitenkin autolla ja aavistus oli että ehkä viikon sisään plussa pärähtää <3

Kategoriat
Sisustus

Meillä on ihana, uusi robotti-imuri

Kokemus lainassa olleesta robotti-imurista jätti ikävän

Kolme vuotta sitten tein yhden blogiyhteistyön, jota muistelen edelleen. Sain silloin aika pitkäksi ajaksi lainaan iRobot Roomban ja tein sen tiimoilta kaksi postausta blogiin. Imuri voitti meidät hetkessä puolelleen ja tykättiin siitä todella paljon. Kun tuli aika palauttaa kokeilussa ollut imuri, yritin lunastaa käytetyn imurin useampaan otteeseen mutta yhteyshenkilöä oli vaikea saada kiinni ja asia aina unohtui. Tyydyttiin sitten perinteiseen imuriin ja mentiin sillä, vaikka aina välillä tuli katseltua kaupoissa robotti-imurivalikoimia.

Kotisiivous on nyt hetkeksi ohi

Viimeiset kaksi vuotta meillä käynyt siivooja Freskalta. Heidän nostaessa hintoja, tarkasteltiin uudelleen meidän tämän hetkistä rahatilannetta. Päädyttiin sitten lopettamaan säännöllinen siivous ainakin toistaiseksi, vaikka se tekeekin kipeää. Kotisiivous on parasta arjen luksusta mitä tiedän ja siinä oli todella paljon hyvää! Päätöksen myötä meillä oli keskustelu tulevasta imurointivastuusta ja tämä keskustelu olikin hauska. Molemmat meistä haluaa, että kotona on siistiä (ja karvatonta) mutta jokapäiväinen alakerran imurointi, jossa koirat ovat on vähän tylsä nakki. Huomattiin sitten, että Mammuttimarkkinoilta saisi Roomban kahdellasadalla eurolla ja kaupan päälle vielä Siljan risteilylahjakortin sekä neljä lastenlippua Flamingon kylpylään. Sitä tarjousta oli enää vaikea ohittaa, sillä molempien laittaessa satasen likoon, lähti imuri uuteen kotiin.

Halvempi vai kalliimpi versio?

Blogikokeilussa ollut malli 880 näyttäisi poistuneen valikoimista mutta sen perään tullut edistynein malli 980 on saatavilla monessa paikassa vajaan tuhannen euron hintaan. Ihan sitä summaa ei oltu valmiita laittamaan likoon vaikka tiesin mitä ”lisäherkkuja” mallissa olisi ollut kuten kaukosäädin ja hepa-suodatin. Etenkään kaukosäädintä me ei käytetty ja vaikka hepa-suodatin on aina paras, löytyi tästä halvemmasta 605-mallista ihan perinteinen filtterisuodatin, joka on vaihdettavissa. Ajateltiin, että kokeillaan ihan perusmallia ja täytyy todeta, että tämäkin on aivan loistava kapine! Minusta tämä vain viidenneksen maksava versio toimii ihan yhtä hyvin kuin kalliimpi malli. Myös tämän voi ajastaa vaikka joka päivälle imuroimaan haluamaansa kellonaikaan ja muutenkin imuri on hyvin samanlainen kuin edistyneempi malli. Se imuroi ja palaa itse sitten latausasemalle takaisin. Imurissa oleva pölykotelo on meillä joka kerrasta aivan täynnä ja tyhjennän sen samantien. Imuri on hurruttanut alakertaa joka päivä ja yläkerrassa käydään vähän harvemmin.

Jos lisäkokemukset Roombasta kiinnostavat, niin kannattaa vielä syventyä aikaisempiin kirjoituksiin. Hauska katsoa tuota ensimmäisessä linkissä löytyvää videota, kun ollaan juuri muutettu tähän omakotitaloon ja yläkerta etenkin on täynnä ihan erilaisia kalusteita nykyään, kun tuolla videolla! Lapsetkin on niin pieniä kun mukana konttaa pieni kaveri, joka on nyt reipas 4-vuotias. Ihanaa kuitenkin, että Roomba on palannut kotiin.

Voiko lapsiperheessä olla aina siistiä?

Viisi faktaa robotti-imurista

Kategoriat
Lifestyle Sisustus

Siisti koti tuo mielenrauhaa

Koukussa siihen, että koti pysyy puhtaana

Ei ole mikään salaisuus, että lapsiperheessä koti menee nopeasti siivottomaan kuntoon. Jos kotona ei tekisi joka päivä ylläpitävää siivousta pitkin päivää, tulisi kodista nopeasti sellainen, ettei tasoja olisi näkyvissä. Meilläkin tuntuu tuota tavaraa riittävän ja sen vuoksi on tärkeää, että ne laitetaan oikeille paikoilleen päivittäin. Pienen sekamelskankin kestän, jos perussiisteys on kunnossa eli että lattiat on imuroitu ja pesty, vessat on siistit jne. Silloin pino siellä tai lelu täällä ei häiritse.

Kaikkea tätä en on jaksanut hoitaa yksin nyt kun olen tehnyt töitä ja opiskellut. Kun olin kotona lasten kanssa niin siivosin aina torstaisin tai perjantaisin mutta nyt meillä on käynyt siivooja kerran viikossa jo aika kauan. Huomasin myös muutoksen kerrostaloneliöstä omakotitaloon olevan sellainen, että siivousaika tuplaantui. Tätä ei huitasekaan tunnissa siistiksi jos imuroi, luutuaa ja järjestelee. Siivooja tulee meille Freskalta ja se on nyt vuosien kokeilun jälkeen tuntunut palvelulta joka on tasalaatuista ja luotettavaa. Meillä on vakiosiivooja mutta hänen ollessa lomalla tai sairaana, on käynyt tuuraaja. Kaikki on toiminut todella kivasti. Jos olet uusi asiakas ja harkitsemassa uutta tilausta, voit hyödyntää 25 euron alennuksella koodilla: 3RSXDG

Siivoustilaus tehdään osoitteessa freska.fi ja siivouksen hinta on 34€/h.

Meille kotisiivouksesta on tullut osa arkea, josta olisi hankala luopua. Pidän siitä, että aikaa jää muuhun sillä ihan tavallisissa arkiaskareissa kuten pyykeissä ja tiskeissä menee lapsiperheessä oma aikansa. Siivouksesta saa myös kotitalousvähennyksen, mikä tekee palvelusta kukkarolle vähän helpomman.