Kategoriat
Lifestyle

Samsungista Olympukseen, uusi kamera kokeilussa

Tarkkaa ja kaunista kuvaa taskukoossa

Uusi kamerani Olympus PEN E-PL9 on täyttänyt edellisen kamerani Samsung NX30 saappaat yllättävän hyvin. Olympuksen PEN kameroissa mennään jo yhdeksättä versiota ja uusimpana tässä versiossa on datan siirto kameran ollessa myös suljettuna (WiFi) sekä pop-up salama, jota oltiin kaivattu edellisiin versioihin.

Sininen special edition sävy

Olin harkinnut uutta kameraa jo toki jonkin aikaa, sillä tuo edellinen kamerani meni rikki tammikuussa. Siitä saakka olen valokuvannut kaiken blogiin puhelimella ja se on ollut todella turhauttavaa. Rakastan valokuvaamista vaikka en ole siinä mikään ammattilainen mutta se on harrastuksena minulle tärkeä. Kuvaan paljon vaikka en kirjoittaisikaan blogia mutta blogatessa nuo kuvat pääsevät aina helpommin käyttöön. Olen alusta asti kuvannut itse kaikki blogini kuvat ja pidän siitä, miten ne tuovat postaukset eloon. Ilman kuvia ei tekstikään syntyisi yhtä hyvin.

Tuo Olympus PEN E-PL9 oli tosiaan ensisijainen valintani kun olin tutustunut huolellisesti tämän päivän minijärkkäreihin. Nyt ysin tultua, on tuo E-PL8 monessa paikassa hyvässä tarjouksessa mutta onnistuin bongaamaan uuden special edition farkkuvärin verkkokaupan alesta kaksi viikkoa sitten. Se miksi päädyin kyseiseen kameraan on mm. se, että siihen saa kiinni myös ammattilaislinssit ja silti koko pysyy näppäränä. Vaikka rakastin edellisen kamerani valovoimaista NX Premium –sarjan 16-50mm S-zoomobjektiivia (1:2-2.8) oli se mahdottoman kokoinen ja todella painava (kuva alla, jossa objektiivi oikealla, postaus edellisestä kamerasta tässä). Huomasin, että kannan mielelläni kevyempää ”joka paikkaan” kuin painavampaa (joskis parempaa) harkiten.

Lisävarusteet ja esimerkkikuvaa

Olen päässyt nyt kahden viikon ajan tutustumaan uuteen Olympukseen ja tähän saakka se on täyttänyt odotukset. Koko on tosiaankin todella näppärä ja kamera on ollut laukussa tuon pari viikkoa, ihan joka paikassa. Kameran mukana tuli perinteinen pannukakkulinssi mutta sitä en ole kokeillut vaan vaihdoin kameraan samantien hieman tehokkaamman Olympus M.ZUIKO DIGITAL 25 mm f/1,8 Micro Four Thirds objektiivin, jolla voi kuvata vähän suurempia kokonaisuuksia mutta tuodessa sen lähelle, se toimii jotenkuten myös ruokakuviin. Tämä eroaa siis edellisessä suosikkiobjektiivissani siten, että tässä ei ole zoomia vaan etäisyyttä pitää säätää kävelemmällä kohteesta lähemmäs tai kauemmas. Hankintalistallani onkin vielä 17mm sekä 45mm M.ZUIKO objektiivi. Jos nyt jotain miinusta sanon, niin minulla on vielä totutteleminen siihen miten värikylläisiä kuvista tulee. Olympus vetää kuvissa sinisen todella siniseksi, vihreä on liiankin vihreä ja punainen menee välillä liian kirkuvan punaiseksi automaattiasetuksella. Näitä voi säätää kamerasta mutta en ole vielä perehtynyt kameraan tarpeeksi huolellisesti vaan olen jaksaessani tyytynyt korjailemaan jälkeä kuvankäsittelyllä.

Millä kameralla te kuvaatte? Onko monella Olympus käytössä?

2 vastausta aiheeseen “Samsungista Olympukseen, uusi kamera kokeilussa”

Tää postaus tuli tarpeeseen. Suunnitelmissani on myydä käyttämättömänä makaava Canonin 60D järkkäri linsseineen sekä huonoksi koettu Nikonin pokkari ja ostaa niillä rahoilla kamera näiden väliltä. Olympusta olen alkanut harkita siitä monessa paikassa kehuja kuultuani. Olympuksen Pen tai saman valmistajan OM-D E-M10 Mark II vaikuttavat varsin varteenotettavilta.

Ilmeisesti Pen varsin kevyt myös kantaa mukana? Näitä niin sanotusti vahvasti bloggaukseen liittyviä tekstejä on aina kiva lukea. Samoin urajorinat kiinnostaa kovasti! Niitä on ollut mielenkiintoista seurata instastoryssa. Yhdyn fiiliksiisi siitä kuinka vaikeaa on saada oman alan töitä. Katsotaan jos äitiysloman jälkeen tärppäisi helpommin…ehkä..

Pen on kyllä kevyt mutta siihenkin saa niin monenlaista objektiivia, että paino riippuu pitkälti niistä. Kiva jos kokemuksista on hyötyä ja tykkäsit postauksesta! Mäkin luin kymmeniä muiden postauksia ennen kuin ostin kameran ja oikein imin tietoa et löytäisin sen mitä itse etsin. Vielä on vähän lyhyt mun käyttökokemus niin en osaa tarkemmin auttaa. Nuo OM-D E-M10 Mark II on kans kyllä olleet suosittuja, joten sekään ei varmasti huono ole! Mun monella bloggaajakaverilla on sellainen.

Mahtava muuten kuulla vielä et urajorinat on kiinnostaneet, se kun on itselle ajankohtaista ja kiinnosta muakin =)

Kommentit on suljettu.