112-päivä on pian täällä, muistuttamassa meitä arjen turvallisuudesta. Se on valtakunnallinen Suomen eri turvallisuusalan toimijoiden kampanja, jonka tarkoitus on muistuttaa, millä pienillä teoilla jokainen voi parantaa omaa ja läheistensä turvallisuutta. Vuoden 2017 kampanjassa, joka vietetään taas yhdestoista helmikuuta, 112-päivän teemana on lapsiperheiden arjen turvallisuus, joka koskettaa minua tietysti äitinä.
Yliopistolla teen paljon töitä laboratoriossa, joten turvallisuus on siellä aina mielessä ja käsien ulottuvilla. On hätäsuihkut ja kaikki mahdolliset ensiapuvälineet sekä jatkuva koulutus niiden käyttöön. Kamppiksen myötä jäin väkisinkin miettimään, mikä tilanne meillä on kotona ja huomasin turvallisuudessa paljon parantamisen varaa. Toki näitä asioita on tullut mietittyä lasten myötä paljonkin, mutta vaaranpaikkoja riittää kodeissa silti. Vuodet uinninvalvojana ovat antaneet hyvät ensiaputaidot, mutta niitäkin on hyvä päivittää jatkuvasti.
Ollaan tämä koti rakennettu aivan alusta saakka ja täällä on onneksi kaikki mitä toivoa saattaa. On tarpeeksi palohälyttimiä, kunnolliset hätäpoistumistiet jokaisessa huoneessa jne. Lasten kanssa kuitenkin sattuu ja tapahtuu, joten päivittäiseen arjen turvallisuuteen saa kiinnittää huomiota. Saan olla varovainen, etten jätä pesuaineita pienten ulottuville, tai veitsiä ja saksia työtasojen reunoille. Takkaa polttaessakin pitää olla varovainen, sillä etenkin meidän pienin on niin vilkas, että silmät saa olla selässäkin.
Kahden isomman kanssa ollaan puhuttu jo hätänumerosta ja siitä, että sinne voi aina soittaa jos tulee hätä. Ollaan keskusteltu, mitä pitää tehdä erilaisissa vaaratilanteissa ja etenkin meidän tokaluokkalainen oli jo hyvin kartalla. Puhelimiin saatava 112 Suomi sovellus on siitä kätevä, että se antaa sijainnin kordinaatit suoraan hätäkeskukseen, mikä on etenkin lapsille hyvä ja ilman muuta itsellekin koska hätätilanne voi tulla myös tien päällä. Viisivuotias ei vielä muista meidän osoitetta, joten sovellus on kyllä siitä huippu että apu löytää oikeaan paikkaan vaikka soittajana olisi lapsi. Mitä jos tilanne, olisi toisinpäin ja minulle sattuisi jotain ollessani lasten kanssa?
ARVONTA
Yksi seikka minkä puute jäi kamppiksen myötä minun omatuntoani kolkuttamaan on se, ettei meillä ole sammutuspeitettä. Sen aion hankkia ihan asap! Saan myös arpoa teille blogini lukijoilla yhden Arki Designin Oksa sammutuspeitteen. Minusta kuosi on kaunis ja tuote ehdottoman tärkeä jokaisen kotiin ja mökille. Tuotteen arvo on 24,90€ ja kommentoimalla tähän, olet mukana arvonnassa. Kerro esimerkiksi miten teillä on otettu turvallisuusasiat huomioon ja oletteko keskustelleet lasten kanssa kuinka toimitaan hätätilanteissa? Mitä seikkoja voisi vielä parantaa?
Osallistumisaikaa on 11.2.2017 saakka. Lisää infoa aiheesta löydät osoitteesta: http://www.112-paiva.fi/ Onnea kaikille arvontaan ja turvallista 112-päivää!