Kotona ollaan! Teki ihan mielettömän vaikeaa lähteä, sillä loma oli todella onnistunut ja nautin auringonsäteistä viimeiseen hetkeen saakka. Silti yöllä kahden aikaan kotiin päästessä tuli euforinen olo. Tämä koti saa pakahtumaan onnesta edelleen ja kiersin heti ympäri talon. Omenapuissa on omenoita ja kirsikat ovat valmistumassa, muutama oli jo niin punaisia että nappasin suuhun. Kotiinpaluu on aina ihanaa.
Asu
Haalari: Katri Niskanen by Nanso
Me ollaan eletty perheenä lasten ehdoilla heti esikoisen syntymän jälkeen. Tie oli aluksi kuoppainen, sillä kuten olen kertonut meille selvisi vasta esikoisen oltua kolmen vanha että kaikkien suurten pulmien takana on todellinen tekijä -kuulonalenema. Saimme kokea heti esikoisen kohdalla monta vaikeaa tilannetta, murhetta, huolta ja ennen kaikkea tietämättömyyden tuskaa joka puristi meitä kaikkia. Vuosien karttuessa huomasin, että opinnoista huolimatta minua tarvitaan kotona enemmän ja jo ihan alkuvaiheessa olevat yliopisto-opinnot jäivät vuosiksi taustalle niillä voimavaroilla mitä riitti.
Lapsiperheessä jonkun oli kuitenkin tehtävä töitä ja se oli mieheni joka kantoi vastuun perheen taloudellisesta puolesta. Hän on tehnyt töitä täysillä ylioppilaaksitulosta saakka, sillä kahden opiskelevan/kotona lapsia hoitavan aikuisen yhdistelmä ei olisi mahdollistanut meidän lainanmaksukykyä asuntolainan ja muiden kulujen suhteen. Meillä oli monta vuotta aika selkeä työnjako ja molempien työ oli yhtä tärkeää. Minun kotona ja hänen töissä, ne vain tuottivat erilaista hedelmää.
Viime vuosina paletti on taas muuttunut, sillä elämästä erityispiirteineen on tullut meille arkea. Voimavaroja se toki vie mutta ei samalla tavalla kuin kuntoutuksen alkutaipaleella jolloin vasta sopeudutaan siihen, että perheessä on kuulovammainen lapsi. Nyt osaamme jo viittoa ja kuulokojeiden säädötkin ovat kahdeksanvuotiaalla sen verran kohdillaan, että elämä on aika tavallista. Minä olen saanut blogista työn aivan sattuman kaupalla ja opinnot ovat nytkähtäneet vuosien jälkeen eteenpäin. Vain toisen meistä vanhemmista unelma ammatista on ollut jäähyllä tähän päivään saakka.
Siksi viime perjantainen päivä oli meille lottovoitto! Mieheni pääsi ensisijaiseen hakukohteeseensa opiskelemaan ja syksyllä hänkin pääsee opintopolun ääreen. Tässä kohtaa voisin paljastaa, että mullahan on tuollainen nuorukainen aviomiehenä sillä hän on minua kolme vuotta nuorempi 😉 Hyvin ehtii siis vielä valmistuakin ennen meikäläistä jos ikävuosia katsotaan kun minullakin menee vielä maisteriopinnoissa tovi.
Kevään valmennuskurssi ei siis mennyt hukkaan ja itse asiassa, hän sai niin hyvät pisteet valintakokeesta, että olisi päässyt kaikkiin hakukohteisiinsa mitä oli tuon ensisijaisen jälkeen. Perheeseemme on siis tulossa rakennusmestari! Tuo rakennusalan työnjohdon (AMK) koulutusohjelma on meidän rauhalliselle matematiikkanerolle kuin nenä päähän ja varsinkin, kun appiukkoni on tehnyt noita töitä jo montakymmentä vuotta ja minusta on jotenkin suloista, että mies kulkee isänsä jalanjäljissä. Meidän talonrakennus sai varmasti pontta tuohon kipinään ja varmistusta siihen, että koulutus alalle olisi se oma juttu. Siksi onkin aivan mahtavaa että opiskelupaikka napsahti!
Kaikelle on aikansa ja paikkansa ja nyt oli juuri loistava aika tälle. Me molemmat keskitytään opintoihin muutama vuosi ja tehdään töitä siinä ohella sen verran kun on tarpeen. Kyllä me selvitään sillä molemmilla on kuitenkin työpaikat olemassa. Itse pidän koulutusta ihan mielettömän tärkeänä ja tuntuu että nyt meidänkin perheessä palaset loksahtavat kohdilleen. Täällä ollaan kyllä tästä uutisesta ikionnellisia!
Ps. Kiitos asukuvista hubbylle, love u! <3