Kategoriat
Lifestyle

Lisää lukuhetkiä

SAMSUNG CSC

Kaupallinen yhteistyö: BookBeat

Kirjoitin kesäkuussa BookBeat palvelusta postauksen BookBeatin kirja ei paljon paina ja olen ollut asiakas siitä lähtien. Nyt syksyllä kysyttiin lukisinko heidän uutta kirjasarjaansa ja mikäs siinä, sillä olen ollut todella tyytyväinen palveluun. Minulla oli tunnukset jo valmiina sekä tilauskin voimassa, sillä en ole tämän jälkeen paljon kirjastokorttia kuluttanut. Voin siis sydämellä sanoa, että yhteistyöehdotuksen kautta löytyi todellinen helmi omaan mobiilisovellusten top-listaan.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Calendar Girl on kuukausittain ilmestyvä kirjasarja, joka on ollut maailmalla suurmenestys. Ensimmäinen osa on nyt luettavissa ja kuunneltavissa BookBeatissa suuren kysynnän ja toiveiden ansiosta ja seuraavat osat tullaan julkaisemaan suomeksi aina kuukausittain nyt marraskuusta lähtien. Tällä hetkellä palvelussa on siis osa Tammikuu ja jouluun alussa julkaistaan Helmikuu jne.

Audrey Carlanin Calendar Girl on rohkea, sähäkkä ja hauska sekä äärimmäisen koukuttava! Sen verran punastellen sarjaa kuuntelee, että se on ihan omaa aikaa meikäläiselle nappikuulokkeiden kanssa. Saanpahan minäkin säpinää opintojen ulkopuolelle täällä kotisohvalla. Sanotaan että sarja on eroottisen kirjallisuuden uutta aaltoa. Joskus on hyvä tosin antaa koulukirjojen levähtää ja vaihtaa vapaalle.

Mehevä dialogi ja viihdyttävä kerronta yhdistyvät Calendar Girl -sarjassa niin, että siitä on maailmanlaajuinen hitti. Saatte ilmaisen promokoodin BookBeat palveluun niin voitte itse kuunnella lisää, enkä spoilaa enempää. BookBeatia saa kuka tahansa kokeilla ilmaiseksi 14 päivää mutta blogin promokoodilla saa vielä kaksi viikkoa enemmän aikaa eli 30 päivää! Älkää säikähtäkö kun klikkaatte linkkiä rekisteröitymissivulle siinä lukee 14 päivää, mutta kun täyttää tiedot ja menee eteenpäin, tulee näkyviin oikea tieto, että ilmainen kokeilujakso on voimassa kuukauden.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Mitä muuta sitten olen lukenut? Olen kuunnellut Murhalesken muistelmat itse Anneli Auerin lukemana (todella mielenkiintoinen!) sekä parhaillaan minulla on meneillään Kirjan Vuosi 2015 kirjoituskilpailun voittajan Hanna Weseliuksen Alma!.

 

Kaikkia näitä ja paljon muita pääsee lukemaan ja kuuntelemaan BookBeat applikaatiossa (iPhone, iPad, Android).

Rekisteröidy ensin täällä koodilla toobigtobeme

Koodi voimassa: 28.2.2017 asti. Tarjous on tervetuliaistarjous ja koskee uusia asiakkaita. Huippuja lukuhetkiä teille e-kirjojen parissa. Laittakaahan omat kirjasuosikit jakoon!

SAMSUNG CSC

Kategoriat
Yleinen

BookBeatin kirja ei paljon paina

SAMSUNG CSC

Kaupallinen yhteistyö / BookBeat

Olen se tyyppi, joka käy harvoin kirjastossa ja meinaa aina unohtaa palauttaa kirjat ajoissa. Nytkin yliopistolta lainatuista kirjoista olen ehtinyt uusia kirjat niin monta kertaa, että ne on pakko palauttaa. Olisikohan tähän olemassa joku helpompikin keino? Joku miten kirjat kulkisivat mukana ilman raahaamista, eikä niitä tarvitsisi koskaan palauttaa.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Onhan siihen, eikä e-kirjat nyt mikään aivan uusi juttu ole. Meikäläisellä ei ole vain tullut käytettyä palvelua juuri vapaa-ajan kirjojen lukemiseen vaikka osa luentokirjoista onkin e-kirjoina. Tästä syystä tutustuminen BookBeat palveluun osui aivan oikeaan osoitteeseen ja huomasin miten helppoa on kun kirjoja voi lukea tai kuunnella omalta kännykältä missä tahansa. Mulla olikin listalla jo monenlaisia self-help opuksia joiden lukeminen on kiinnostanut pidemmän aikaa. Aloitin Maaret Kallion Lujasti Lempeästä ja sen luin Kesälahden reissun aikana. Seuraavaksi listallani on Marie Kondon Siivouksen elämänmullistava taika sekä Kaisa Jaakkolan Hyvän olon hormonidieetti.

SAMSUNG CSC

Screenshot_2016-06-06-14-17-10

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

BookBeatissa on paljon myös äänikirjoja joita voi kuunnella sekä kuulokkeilla että kaiuttimilla ja tämä on ollut lasten mieleen sillä valikoimassa on paljon satuja. Sovellus on saatavilla iOS- ja Android-laitteille eli suoraan puhelimille ja tableteille. Sovelluksen käyttö maksaa 16,90€ kuukaudessa ja sillä voi lukea tai kuunnella niin monta kirjaa kuin haluaa. Kirjat ovat järjestetty kategorioihin joista niitä on helppo etsiä. Promokoodilla toobigtobeme pääsette kokeilemaan applikaatiota 1kk:n ajan maksutta, jonka jälkeen voit päättää piditkö palvelusta ja haluatko jatkaa kuukausihinnalla. Kirjautumalla palveluun TÄSTÄ LINKISTÄ saatte tuon tavallista pidemmän tutustumisajan käyttöönne. Koodin voi ottaa käyttöön 31.8. saakka.

SAMSUNG CSC

Minun lukukesäni jatkuu myös Italiassa, sillä kirjoja voi ladata laitteelle myös off-line käyttöön eikä niiden lukemiseen tai kuuntelemiseen tarvitse internet-yhteyttä. Lukuvinkkejä saa heittää! Joku elämänmakuinen kesäromaani olisi vielä haussa.

SAMSUNG CSC