Kategoriat
Kauneus Perhe & suhteet Sisustus Yleinen

Markettilöytönä suloiset Blaan vaatteet

Kurkistus lastenhuoneisiin ja vaatteisiin

Kävimme viikonloppuna kaupoilla ja yksi asia oli käydä ostamassa uudet lenkkarit pojalle XXL:stä joten painelimme siitä suoraan viereiseen Prismaan ostoksille. En ole käynyt Itiksen Prisman yläkerrassa aikoihin mutta huomasin yhdestä lastenvaateryhmästä (Facebookissa MiniStyle Finland), että siellä oli kivoja lastenvaatteita. Oltiin liikkeellä koko perheellä niin menimme sitten lasten kanssa katsomaan löytyisikö mieleisiä ja siellähän oli todella ihania kotimaisen Blaa -merkin vaatteita. Tytölle ostimme Bambipaidan ja haalarimekon ja pojalle suloisen Leijonapaidan.

Suloinen ristikko selässä

Yksityiskohtana lappumekossa on kiva ristikko selässä ja minusta alla oleva paita sopi mekon väreihin niin hyvin, että otimme sen mekon kaveriksi. Tytön huoneessa meillä ilahduttaa edelleen Majvillanin keltainen Kirsikkalaakso tapetti, joka laitettiin kun rakennettiin taloa. Pojan huoneessa on taas hiekanvärinen Majvillanin Sirkus tapetti ja ollaan oltu tyytyväisiä kyllä näihin valintoihin.

Lappumekosta tuli itselle ihan kasarifiilikset kun mieleen muistui niin rakkaat farkkuhaalarit ala-asteelta. Ne ostettiin muuten Anttilasta, joten monikaan asia ei ole muuttunut. Ei muoti eikä markettivaatteet!

Kategoriat
Kauneus

Lastenvaatteiden SS19 on jo myynnissä

Välikausivaatteet ovat jo tulleet kauppoihin

Huomasin tällä viikolla, että monen lastenvaatemerkin ensimmäinen erä kevätkauden (spring-summer) vaatteita tuli myyntiin. Tarkoituksenani ei ollut rynnätä kauppohin tai jonottaa droppeja netissä mutta tilaisuuden sattuessa kohdalle tilasin kyllä muutaman vaatteen ensipäivien hypetyksen laannuttua. Samoin mukaan löytyi takki ja haalari kahdelle nuoremmalle, kun kävimme Itiksessä viikonlopun asioilla. Name It liikkeeseen oli tullut tiistaina uudet kuosit kevään softshell takkeja ja haalareita. Harvemmin käydään enää liikkeessä sovittamassa ja ostamassa mutta nyt kun tilaisuus tarjoutui niin saatiin kerralla sopivat koot. Meidän pitkä 4-vuotias, joka käyttää Reiman 122cm talvihaalaria mahtui onneksi suurimpaan haalarikokoon, joka on 116cm ja näin saimme vielä yksiosaisen asun. Name Itin mallit ovat pitkiä ja tässä jäi vielä niska-haaramittaan kasvuvaraa vaikka monessa muussa merkissä sama koko on jo pieni.

Pojan haalari on kuosiltaan Leaf (Black) ja tytön takki on Romantic Flower (Dark Sapphire).

Vaihto samaan mutta toisenlaiseen

Ihan nappiin ostokset eivät sovittamisesta huolimatta menneet eli huomasin jo kaupoilla, että tytön takin kohdistus ei ollut hyvä mutta siinä kiireessä mies sai vakuutettua että se on ihan hyvä. Kotona sovitettiin vielä kerran ja olihan se hölmön näköinen nuorella tytöllä, että ruusut olivat symmetrisesti tuossa edessä. Sen verran huono se oli, että heti seuraavana päivänä kävin vaihtamassa takin toiseen saman kokoiseen. Tässä alla kuva vaihdetusta takista, mitä itse olette mieltä?

Tämä (takki) kävi kääntymässä liian symmetrisen kohdistuksen vuoksi.

Kuukauden tai kahden päästä käyttöön

Onneksi liikkeessä oli vielä toinen kappale samaa kokoa ja sain vaihdettua takin. Tässä vaihdetussa on paljon kauniimpi kohdistus ja nyt olemme oikein tyytyväisiä. Meillä on ennestään jo pari pinkkiä ja liilaa pipoa niin nekin sopivat näihin ja pojalla taas on tallessa mustia välikausihanskoja ja pipoja niin ne käyvät haalariin vaikka siihen sopisi ihanasti myös vihreät asusteet. Lumisesta talvesta on yllättävän lyhyt matka kevääseen täällä Helsingin korkeuksilla ja usein toppavaatteesta saa keventää jo maaliskuun aikana eli kuukauden tai viimeistään kahden kuluttua. Suloiset kuosit on kyllä tämän kevään vaatteissa.

Kategoriat
Kauneus

Eskarilaisen syysmuotia

Huomasin, että kesän aikana tuli hankittua lastenvaatteita yllättävän paljon. Mulla on kausia, kun en oikein jaksa hankkia lapsille mitään ja kaikki jää pieneksi, kunnes yhtäkkiä hurahdan taas lastenvaatteisiin. Tänä kesänä ja alkusyksynä, olen hankkinut paljon etenkin Linnealle sillä tytölle tuntuu aina löytyvän vaatetta niin paljon paremmin kuin pojille. Tasapuolisuuden nimissä kyllä hankin heillekin mutta kyllä se taitaa tämän neidin kaappi olla kaikista suurin.

Yksi uusi hankinta on Lindexiltä blogin kautta saatu tekoturkistakki, joka oli niin överin hieno, että se oli pakko saada (musta/valko/roosa-takki). Alla oleva musta frillamekko on Gugguun mallistosta, josta meillä on myös mauve, lilac ja smoky blue. Nuo tyttömäisemmät sävyt on siis myös paljon käytössä vaikka kuviin valikoitui musta mekko, mustilla sukkiksilla. Minusta tuo mauve on Gugguun tämän syksyn kaunein väri ja ollaan ostettu merinovillaiset asusteet siinä sävyssä.

Kesän Tallinnanreissulta löytyi Mayoralin paita ihan pilkkahintaan (luonnonvalkoinen paita kuvissa) ja välikausitakkina on Gugguuta edellisen kauden värissä kesäalesta. Vihreä takki oli tarkoitettu Amokselle mutta kun se on vielä reilu niin voi olla, että Linnea saa sen käyttöönsä ensin. Gugguun gollegetakki ja housut (alempana kuvissa) on myös kesän alennusmyyntilöytöjä. Nythän näistä on jo uudet sävyt kaupoissa.

Lastenvaatteet on kyllä sellainen juttu, että siihen joko hurahtaa tai ei. Niihin saa myös menemään kauheasti rahaa eli se ei ole pidemmän päälle halpa harrastus, ellei ole niin fiksu että jaksaa myydä vaatteet eteenpäin tai käyttää mahdollisimman monella lapsella. Sitten vielä kun lapset kasvavat niin nopeasti, niin vaatekaappia saisi olla kokoajan päivittämässä.

Tässä näitä kuvia näpsiessä mietinkin, että on se kumma kun en itselleni raaski koskaan hankkia mitään. Kuljen haaroista puhkikuluneissa leggingseissä ja henkkamaukassa ihan luvattoman paljon.

Miten teillä, puetteko lapsia mielellänne ja seuraatteko lastenvaatemuotia, vai onko ihan sama mitä tulee päälle?