Kategoriat
Matkustus Perhe & suhteet

Terveiset Tukholmasta ja tervetuloa uudelle sivulleni!

Tervetuloa vanhaan tuttuun Too big to be me blogiini uudella nimellä

Ihan ensiksi haluan toivottaa juuri sinut tervetulleeksi lukemaan blogiani täällä Vaikuttajamedian alla. Reilu vuosi vierähti mukavasti Otavavamedialla mutta kun kuulin A-lehtien muutoksien myötä uudesta portaalista jossa on suurin osa ystävistäni, ei vaihtaminen käynyt vaikeaksi. Täällä olen tutussa ihanassa seurassa yhteisössä, jota kovasti kaipasin. Olen itse siis enemmän kuin innoissani muutosta, niin toivottavasti olet sinäkin ja pääsemme uuden alustan kanssa tutuiksi. Blogin sisältö tulee olemaan samanlainen kuin aikaisemmin vaikka bannerissa on nyt vain nimeni. Kaipasin itse jotain uutta, joten tästä eteenpäin mennään omalla nimellä.

Vähänpä tiesin mitä tuleman pitää

Jos olet seuraajani myös muualla somessa blogin lisäksi, niin olet ehkä tietoinen siitä matkasta joka koitti viikko takaperin. Päätin lähteä ennen äitiysloman alkua ja vauvan saapumista ”viimeiselle risteilylle” lasten kanssa sillä Siljalla oli Lasten Festarit teemaristeily. Raskautta oli tuossa vaiheessa takana 33 viikkoa ja 5 päivää. Laskettuun aikaan oli siis noin 1,5 kuukautta. Kaikki oli sujunut normaalisti ja aikomuksena oli tosiaan olla Tukholmassa vain tuo yksi päivä.

Nyt viikkoa myöhemmin olen edelleen täällä, sillä niinhän siinä kävi että vastoin kaikkia odotuksiani lapsiveteni meni juuri laivan saapuessa Tukholman satamaan. Ensin ajattelin, että kyse on jostain muusta mutta kun aamupäivän aikana housuni kastuivat kerta toisensa jälkeen oli pakko hakeutua sairaalaan tutkimuksiin, jossa todettiin että neste on lapsivettä ja paluumatkani pitää perua.

Juuri nyt odotan tietoa mitä lääkäri päättää kohtalostani, sillä olen onnistunut pitämään ennenaikaisen vauvan kyydissä jo viikon verran täällä sairaalassa ja lapsi on saanut hyvin lisäpäiviä. Pääsenkö vielä Suomeen synnyttämään vai syntyykö neljäs lapsemme Tukholmassa on tieto, jota en vielä itsekään osaa ennustaa. Tervetuloa mukaan seuraamaan matkaani!

Blogini uusi osoite: annaliljeroos.fi

Instagramissa kuvat ja story: annaliljeroos

Facebookissa uudet postaukset: toobigtobeme

Ihanaa kun löysit tänne! <3

Kategoriat
Perhe & suhteet

Viimein se kunnollinen pesänrakennusvietti

Kaukalo tilattu ja tulossa

Kirjoittelin kaksi viikkoa sitten siitä, että sain laitettua meidän vanhempien makkariin vauvan pinnasängyn valmiiksi ja pestyä vaatteet lipastoon postauksessa Ensimmäiset vauvanvaatteet pesty. Se olikin suuri uurastus mutta vasta viikonloppuna sain tilattua ”loput” tarpeellisimmista asioista. Meiltä nimittäin uupui kokonaan autoon turvakaukalo ja telakka sekä yksi turvavyöistuin kun tuon talviloman jälkeen oli pakko laittaa nuorimman edellinen istuin pois kun se jäi pieneksi. Halusin että kaikilla lapsilla on istuimet kunnossa ja tietysti etenkin vauvan kaukalo tarvitaan, että päästään edes sairaalasta kotiin. Mun veli jolle lahjoitettiin vuosia sitten edellinen kaukalo halusi ostaa meille uuden lahjaksi ja siitä menee hänelle kiitos.

Mihin päädyttiin?

Kaukaloksi hankittiin samanlainen kuin meidän vanha oli, eli yksi markkinoiden kevyimmistä ja turvallisimmista kaukaloista. Se on hinta-laatusuhteeltaan erinomainen Maxi-Cosi Cabriofix turvaistuin Easyfix-telakalla, jossa on Isofix-kiinnitys. Kaukalon hinta on yleensä noin 180€ mutta löysin sen BabyShopista tarjouksesta 149 ja siitä sai vielä alennuskoodilla 20€ pois eli hintaa jäi 129€, joka on jo erinomainen tarjous. Telakan tilasin erikseen, että siihenkin sai tuon kahdenkympin alennuksen.

Nuorimmalle hankin uudeksi istuimeksi edellisen viisipisteistuimen jälkeen turvavyöistuimeksi BeSafe Izi Flex Fix I-Size istuimen, joka menee pitkällekin lapselle (tämä oli edullisin Vauvatalo Johannassa /299€). Toinen vaihtoehto oli Maxi-Cosi RodiFix AirProtect mutta sijoitin nyt noin satasen enemmän, että saatiin tuo BeSafen istuin, joka on todella hyvä ominaisuuksiltaan. Siitä saa esimerkiksi sivuista pois muoviset osat, jos haluaa kaventaa istuinta. Meillä on tulossa sen verran monta istuinta nyt autoon, että uskoisin että tuo on ihan hyvä ominaisuus, joka saattaa tulla käyttöön.

Nämä ovat tulossa

Keskittymisvaikeuksia

Samoin hankin Mammuttimarkkinoilta suurimman osan siitä uupuvasta käyttötavarasta eli vaippoja, tutteja, muutaman pullon, liivinsuojia ja vielä Ikeasta niitä juuri parhaimman kokoisia pieniä pyllypyyhkeitä 😀 Näille iso suositus! Meillä on ollut näitä jokaisen kohdalla mutta kun ensimmäinen setti on hankittu yli kymmenen vuotta sitten, niin niistä ei ole enää montaa tallessa. Ostin paketteja kaksi ja se on juuri sopiva määrä, että niitä on aina puhtaana eikä mitään kertakäyttöisiä kosteuspyyhkeitä tarvita.

Tänään olin taas gradukurssilla ja työtäkin pitäisi kirjoittaa mieluiten vaikka joka päivä, että se valmistuu mutta huomaan, että ajatukset harhailevat tähän muuhun ja perheen pyörittämiseen. Toisaalta hyvä niin, sillä koskaan ei tiedä milloin vauva ilmoittaa tulostaan tai jos voimat loppuu viimeisillä viikoilla. Nyt voin ottaa rauhallisin mielin kun vauvan suhteen kaikki alkaa olla valmista. Laskettuun aikaan on nyt reippaat kuusi viikkoa.

Nyt teetä ja vadelmahilloa, kuten venäläinen lääkäri oli ystävälleni todennut. Oon nimittäin ihan naatti kun flunssa painaa päälle. Olen ollut jo kauan vaihtelevassa kunnossa mutta tänään tullut nieluviljelyn tulos oli negatiivinen angiinan suhteen eli ei auta kuin odottaa –ja keittää sitä teetä.

Kategoriat
Matkustus

Hotelliloman tuntua

Kurssi alkoi ja nyt ollaan menossa yöpuulle

Maanantai valkeni ja meidän kurssi alkoi. Saavuimme aamusta tänne Edeniin ja arkiaika oli yhteistä ohjelmaa. Sen jälkeen pääsimme tutustumaan kylpylään ja nyt olemme käyneet iltapalalla ja takaisin huoneessa. Takana on todella antoisa päivä ja monta yhtä mukavaa varmasti edessä. Edenistä en ehtinyt kuvia ottamaan mutta meillä on kaksi vierekkäistä huonetta, koska ei oltaisi muuten mahduttu. Nyt on ihana pötkötellä muhkeassa sängyssä ja olla aikaisin valmiina yöpuulle tuon uinnin, saunomisen ja iltapalan jälkeen. Voin kertoa, että tällaisissa kuntoutuskursseissa on parasta myös se, että pakettiin kuuluu täysihoito ja voi aina ruoka-ajan tullen vain kävellä valmiiseen pöytään. Meillä oli hyvät ruoat tänään ja loppuviikon menu vaikuttaa oikein herkulliselta. Ei ollenkaan hullumpi paikka viettää kuntoutuskurssia näin kylpylähotellissa.

Yöunet kateissa

Jostain syystä heräsin viime yönä kipeisiin supistuksiin ja nukahdin uudelleen vasta tunnin kärvistelyn ja yhden panadolin jälkeen. Viikkoja on vasta kolmekymmentä niin vielä ei tarvitsisi tulla noita kipeitä supistuksia, joten ihmettelin vähän oloa. Tänään niistä ei kuitenkaan ole ollut tietoakaan, joten ehkä maha oli vaan hermostunut siitä, että jouduin yöllä yskimään tätä flunssaani niin paljon ja sen vuoksi siitä tuli supistusherkkä. Toinen vaihtoehto voi olla, että tässä on tätä viimeisen kymmenen viikon alkua kun supistukset lisääntyy vaikka mitään ei tapahdu vielä aikoihin. Muistelen, että aiemmistakin on supistellut aika paljon ja ihan täysille viikoille on aina menty (39-41). Toivotaan kuitenkin, että kyseessä oli ihan yksittäinen yö ja saisin nukkua vielä rauhassa. Mulla on heti ensi viikon alussa lääkäri niin onneksi voin sitten kysellä lisää ja siellä voidaan tsekata tilanne.

Nyt taidan laittaa koneen kiinni ja mennä lasten kanssa yhtäaikaa unille, kello tuli juuri yhdeksän 😀