Kuinka paljon laitat aikaasi someen ja onko se elämässä tärkeintä?
Terveiset epämääräisen pituiselta ja erittäin hajanaiselta sometauolta. Kirjoittelen kahvikupposen kanssa täältä sohvannurkasta, uunissa on tulossa riisipuuroa lounaaksi ja iltapäivällä suuntaan vauvan kanssa pojan koululle hojks-tapaamiseen. Arki on siis täällä ennallaan ja elämä menee eteenpäin vaikka edellisestä blogipäivityksestä on jo ihan liian kauan aikaa. Instassa olen päivittänyt stooria jonkun verran.
Kädet täynnä ilman kännykkää ja kameraa
Tuumasin tuossa keväällä, että kädet on neljän lapsen myötä aika täynnä. Pitkä blogiura ja säännöllinen bloggaaminen alkoi viedä veronsa ja musta tuntui, että nyt on pakko keskittyä vain perheeseen. Olen ollut kyllä ihan hyvävointinen ja jaksanut omasta mielestäni hyvin siihen nähden, että meillä on ollut vastasyntynyt talossa. Kesällä käytiin Virossa, Ruotsissa, Tanskassa, Ranskassa, Italiassa ja Suomessa kolmella eri mökillä. Nyt koulujen alettua ja hetken hengähdettyä kun lapset ovat taas päiväkodissa ja koulussa, niin huomaan että aika hektisesti tuo lomakin tuli vietettyä. Jotenkin ahdistuin siitä, että pitäisi olla kotona yksin neljän kanssa ja keksiä heille tekemistä ja lomapuuhaa kun mies oli arkiajan töissä vain viikkoa ja muutamaa satunnaista lomapäivää lukuunottamatta. Oli helpompaa lähteä tien päälle ja tehdä juttuja kodin ulkopuolella kuin yrittää imettää ja nukuttaa vauvaa isompien lasten riehuessa sisällä. Toisaalta halusin tehdä perheen kanssa ihan omalla porukalla omaa juttua, kertomatta kaikkea someen. Sekin varmasti ihan tervettä vaihtelua.
Ei enää vastasyntynyt vaan virkeä vauva
Nyt aikaa on kuitenkin vierähtänyt sen verran, että kahden viikon kuluttua meillä juhlitaan 6kk etappia ja ensimmäinen osuus vauvavuodesta on takana. Linus on maailman suloisin ja tyytyväisin vauva! Imetys sujuu hyvin ja keskosuuden ja pienen koon vuoksi ollaan maisteltu jo kiinteitäkin. Kaikki sujuu ihanasti ja olen todella nauttinut tästä, että meillä on taas vauva talossa. Yritän ottaa tästä kaiken irti, sillä ollaan sovittu että nämä on meidän poppoon viimeisiä vaippoja. Tämän jälkeen vauvan nuuhkutus ja pienenpienet bodyt ovat muisto vain. Miten tämä ajanjakso elämästä menikin näin äkkiä? Aina sanotaan, että lapset kasvavat nopeasti ja se on totta. Välillä ihmettelen itsekin, että missä vaiheessa meistä tuli miehen kanssa näin aikuisia? Hän käy viimeistä kurssiaan omista opinnoista rakennusmestariksi ja on saanut jo omalta alalta huikean hyvän työpaikan. Meillä on neljä lasta joista vanhin täyttää ensi keväänä 12. Ollaan oltu kohta kymmenen vuotta naimisissa ja yhdessä jo paljon pidempään. Meidän ”uudessa” talossakin tulee pian viisi vuotta täyteen.
Kuka voisi kellot seisauttaa
Ja ajan pysäyttää,
Kun maailma lainaa kaikkein kauneintaan?
Kuka voisi kellot seisauttaa
Ja ajan pysäyttää,
Kun maailma antaa kaikkein parastaan?Olen pieni ihminen,
Enkä sille mitään voi.
Parhaat hetket juoksee nopeaan,
Maailma kulkee radallaan.
Se vähät välittää,
Mutta eikö voitais hidastaa.
Mutta sellaista se elämä on. Se menee eteenpäin ja kun äitini piti Linusta sylissä niin hänkin mietti hiljaa ääneen. Ei siitä kauan ole kuin minä olin vauvana hänen sylissään. Mihin se aika katosi?