Kategoriat
Lifestyle Perhe & suhteet

Rauhallista koti-iltaa lasten kanssa

Kotoilua, leffaa ja vähän parempaa jädeä

Meidän koirat lähti miehen kanssa mun appivanhempien mökille ja talo tuntuu rauhalliselta. Nyt voidaan vihdoinkin tuulettaa pitämällä alakerrassa terassinovea auki, kun koirat eivät ole karkaamassa avoimesta ovesta. Pilvisen ja tuulisen sään ansiosta meillä on nyt kunnolla viileää, miten ihanaa näiden helteiden välissä!

Lapset on katsoneet läppäriltä leffaa ja itse katson telkkua ja surffaan netissä. Ollaan pikku hiljaa aloitettu pakkailemaan laukkuja ja kävin apteekissa ostamassa tarvittavat jutut ja lääkkeet reissuun. Lasten kanssa reissatessa kun tuo laukussa kulkeva apteekki on lähestulkoon aina ollut käytössä; särkylääkettä ja laastareita ollaan tarvittu varmaan joka reissulla.

Maistelin muuten nämä hypetetyt LoHiLon jäätelöt kahdessa maussa. Cookie Dough ei ollut mun makuun lainkaan ja tämä päätyi miehen kitusiin. Sen sijaan mun makuhermoja hiveli Salted Caramel, joka oli herkullista. Tätä voisin ostaa toistekin vaikka eihän se ihan kermajäätelölle maistunut. Sopivan maun sattuessa proteiinijäde maistuu kuitenkin hyvältä ja mikä parasta, sen voi nauttia ilman tunnontuskia.

Huomenna saadaan sukulaisia kylään juhlimaan meidän 4- ja 7-vuotiaita! Kylläpä aika juoksee <3

Kategoriat
Kauneus

Parhaat markettituotteet pitkien hiusten hoitoon

Oma sarja pitkille hiuksille

Sain kolme viikkoa sitten L’Orealilta ihanan hiustenhoitopaketin, joka sisälsi monia tuotteita pitkien hiusten hoitoon (tuotteet saatu blogin kautta). Olen testannut tuotteita nyt tuon ajan ja etenkin nuo L’Oreal Elvital Dream Lenght sarjan tuotteet on yllättäneet positiivisesti. Sarja sisältää hoitoaineen, shampoon, tehohoidon sekä hiuksiin jätettävän No Haircut cream -hoitoaineen, joista viimeinen on mun suurin suosikki. Olen jo vuosia käyttänyt pesun jälkeen hiuksiin jätettävää hoitoainetta ja siinä tuo menee markettituotteiden kategoriassa suosikikseni. Laitan tätä myös tyttäreni luonnonkiharaan pitkään hiukseen ja tyttö onkin ollut erityisen ihastunut sarjan karkkimaiseen tuoksuun jota värityskin henkii.

Parhaat tuotteet kampauksiin ja viimeistelyyn

Meillä letitetään hiuksia paljon ja sen vuoksi The Braid Milk oli todella ihana yllätys. Se taittaa hentoiset vauvahiukset letteihin ja viimeistelee lettikampaukset todella kivasti. Pidän omia hiuksia tosi usein myös tuollaisella nutturasykeröllä ja mulle oli ihan uusi tuttavuus tämä Bun Gel-Spray, joka tuo sykerökampaukseen vähän pitoa. Coloristan Hair Makeup yhden päivän sävyjä ei olla vielä testattu mutta ehkä viikonloppuna tulevana tytön synttäripäivänä (täyttää 7 vuotta) päästään testaamaan myös niitä.

Tänään juhlitaan meidän nuorinta, joka täyttää 4 vuotta. Hurjaa menee aikaa, kun meidän vauvakin on jo neljä <3 Jonkinlaiset yhteissynttärit on sitten viikonloppuna tulossa, heillä kun on merkkipäivällä eroa vain kolme päivää.

Kategoriat
Matkustus

Sisiliasta on lyhyt matka Maltalle, olisiko tässä jännittävä retkimahdollisuus?

Italian ja tarkemmin Sisilian lomasuunnittelu on nyt kuumimmillaan

Meillä on nyt 7 päivää lomareissuun ja olen katsellut alustavasti mahdollisuuksia mitä Sisiliassa voisi tehdä. Suuntaamme Catanian lentokentältä etelään Syrakusaan ja olemme siellä Blue Star perhehotellissa nimeltä Aranella Resort. Itse resort on todella suuri mutta vähän kaukana ravintoloista, joten otimme All Inclusiven, joka tulee aina aika edulliseksi kun maksua ei mene kuin meistä aikuisista. Tykkään lomalla siitä, että en ole kokoajan kauhanvarressa kiinni, sillä kokkaan kotona ihan riittämiin. Lainasin tähän fiilistelypostaukseen kuvat TUI:n sivuilta.

Pari päiväretkeä olisi kiva yhdistää altaalla oloon

Ollaan yleensä lomalla tutustuttu lähiympäristöön tekemällä joku risteily tai pieni lauttareissu jos kohde on rannikolla. Sardiniassa käytiin aivan ihana Elämyspäivä merellä ja tuota muistellaan edelleen. Maltalle on Sisiliasta vain 1h45min laivamatka, sillä etäisyys on vain 90km. Yhden päivän voisi siis viettää Maltalla vaikka toki Sisiliassakin riittää nähtävää. Tulivuori Etna kiinnostaa se ihanat Giardini-Naxos ja Taormina. Palermon kaupunki on Syrakusasta vähän kaukana, joten en ole varma ehdimmekö sille puolen saarta tämän reissun aikana.

Matkakuumetta lisää se, että siskoni lähtee perheineen reissuun jo huomenna ja he majoittuvat meillä yön ennen matkaa Helsingistä eteenpäin. Heillä on kahden viikon lomakohteena Rooma ja siellä ihana huoneisto Trasteveressä. Jos meidän lapset olisivat yhtään isompia niin oltaisi lähdetty mukaan mutta uima-allas ja ranta vie vielä voiton kaupunkikohteesta.

Oletko sinä käynyt Maltalla ja osaisitko suositella missä siellä kannattaisi päivän aikana käydä?