Kategoriat
Yleinen

Sarjassamme kotimaan matkailua: Olavinlinna

SAMSUNG CSC

Juuri nyt me ollaan Kesälahden mökillä, joka on mun appivanhempin lomapaikka. Se on tunnin matkan päässä Savonlinnasta ja koska mökkipaikka on vasta pari vuotta sitten hankittu niin ei olla ehditty tutustua kaikkeen mitä täällä lähellä on. Viime vuonna oltiin täällä kesäkuussa jolloin olin viimeisilläni ja sitten toisen kerran elokuun alussa, kun Amos oli vasta vajaan viikon vanha. Toivuin vielä silloin synnytyksestä, joten tutustuminen Savonlinnaan sai jäädä. Tänä kesänä lasten kanssa reissaaminen on otollisempaa joten eilen suunnattiin autolla kohti Savonlinnaa.

SAMSUNG CSC

Savonlinna on mulle ennestään ihan tuntematon paikka, enkä tiedä olenko käynyt täällä aiemmin (ehkä lapsena joskus?). Oli itsestään selvää, että seitsemänvuotias ritarihullu halusi tutustumaan Olavinlinnaan joten se oli luonnollisesti meidän päivän agenda. Hintaa aivan upealle elämykselle ei tullut kuin neljä euroa, sillä alle seitsemänvuotiaat olivat ilmaiseksi ja itse toimin Elielin viittomakielen tulkkina eli avustajana pääsin ilmaiseksi. Oon vieläkin ihan mykistynyt, että linnaan tutustuminen opastettuine kierroksineen ja kaikkineen oli tuon neljä euroa meiltä!

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

 

Jätin rattaat alas ja lähdetiin mukaan kierrokselle oppaan perässä. Opastettu kierros oli todella hyvä päätös, sillä muuten ei olisi yhtään ymmärretty mitä näimme. Kierrettiin linna kauttaaltaan ja nähtiin mm. niin Tottin kamari, varsinainen yläkamari, kappeli, puolustuskäytävä, Kuninkaansalin parvisilta kuin linnan muurit ja Suvorovin esilinna. Todella mielenkiintoista oli olla oikeassa linnassa!

SAMSUNG CSC
kappeli, jossa voi mennä nykyäänkin esimerkiksi naimisiin 🙂
SAMSUNG CSC
yhdet Suomen pienimmistä uruista ellei pienimmät
SAMSUNG CSC
Amos kappelissa
SAMSUNG CSC
Kuninkaansalin parvisilta

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC
puolustuskäytävä ikkunoineen

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Portaat ylös oli todella kapeat mutta kierrettiin kierroksen mukana ylös asti. Minä kannoin Amosta sylissä ja hiki tuli mutta kannatti mennä 🙂 Lenkkarit ja trikoot oli juuri oikea varustevalinta kiipeämiseen. Maisemat olivat hienot ja toki elämys sellaisenaan päästä kokemaan kaikki linnan tilat itse katsomalla. Hyvin pärjäsivät lapsetkin portaissa.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Opastetun kierroksen jälkeen mentiin alkupäässä olleeseen näyttelytilaan joka on esteettömäksi rakennettu. Arvostin sitä, että tilassa oli otettu huomioon myös liikunta- tai aistirajoitteiset ja linnasta oli tehty mm. käsin kosketeltavia 3D-malleja sekä todella upea Suomen kansallismuseon tekemä video pyöri niille, jotka eivät päässeet ylempiin kerroksiin. Minileffa oli toisaalta myös muillekin hauska, sillä siinä oli kuvattu mitä linnassa muinoin tapahtui. Katsoin että video löytyy myös Youtubesta lyhyenä(1min) ja pitkänä(10min) versiona. Laitan tähän videon niille, jotka haluaa katsoa:

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Näyttelytilan lisäksi hittijuttu oli lasten työpaja Pikku herttuan salissa. Siellä sai rakentaa palikoista linnoja, pukeutua vanhojen aikakausien vaatteisiin tai sotilaiden varustuksiin. Amos leikki linnan tornin muotoisella nukketalolla kun kaksi isompaa kokeilivat kaksintaistelua ritareina.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Hirmuisen pitkä linnapostaus, mutta mun historiaa rakastava puoleni heräsi henkiin tuolla 🙂 Upea paikka ja ihasteltiin linnaa vielä ulkona rantaa pitkin kävellessä.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Peukku ja suositus kohdetta harkitseville 🙂

Kategoriat
Yleinen

Treeniaikaa etsimässä

IMG_20150717_124342

Viime ajat on olleet haasteellisia. Kesälomaksi meillä on aivan kamalasti härdelliä kun talo on vuorattu telineillä ja rappaus on meneillään. Ikkunoissa on suojamuovit eikä ulos näe. Aikaisin aamusta (ellei sada) alkaa aina työnteko ja seinien rapsutteluun on upea herätä huonosti nukutun yön jälkeen. Murinaa kyllä, mutta ihanaa kun valmistuu. Sitten talo on taputeltu jo lopulliselle pinnalle. Iloinen olen siis vaikka väsyttää!

Treenirintamalle kuuluu aivan järjettömän *askaa. Oon todella pahantuulinen kun koko perheen kaavassa, ei muka löydy minulle parintuntista jossa ehtisin salille ja takaisin. Tää on asia mikä sapettaa ihan todenteolla. Tunnen oloni välillä kodin vangiksi ja ainoa mahdollisuus karata täältä on se, että mukana kulkee lapsikatras. Mies on vielä töissä ja kaiken vapaa-ajan pihahommissa apuna. Sen kerran kun olen päässyt salille ihan yksinäni niin huomaan istuvani autossa vielä kotipihaan tultua. Hiljaisuus kun kuulee omat ajatukset ja ihana treenin jälkeinen fiilis on sinfoniaa sielulle. Kuvasin videonkin teille tuossa pari viikkoa sitten yhdeltä sellaiselta kerralta. Viimeinen lause joka ei kuulu kunnolla on ”ne huomaa kohta että mä oon täällä”.

https://youtu.be/rZ61eGCM1m8

IMG_20150717_124220

https://youtu.be/zPCS6rk65fQ

 

Treenaaminen on mulle ihan mielettömän tärkeää sen kannalta, että voin hyvin henkisesti ja tietysti myös fyysisesti. Kolmen lapsen kanssa tämä kuvio on ollut haasteellista kaikkien näiden meidän perheen projektien keskellä. Toki lapset eivät ole mikään syy sille, että meikämamma ei oo kuosissa mutta mulla on paukut loppuneet kesken ja se on se mikä on jäänyt. Nautin täysillä niistä kerroista kun olen päässyt treenaamaan ja toivon että sellaisia aikoja on luvassa paljon lisää. Syksyllä esikoinen menee ekalle ja keskimmäinen päiväkotiin. Kaipaan sitä, että saan pikkuhiljaa itseni takaisin ja edes siellä täällä sitä ihan omaa aikaa. En tiedä onko lukijoissa sellaisia jotka tietää mistä puhun. Sen kyllä huomaa kun sen menettää.

IMG_20150717_124127 IMG_20150717_123811

 

Unelmia edelleen uneksien ja treeniaikaa enemmän toivoen,

Anna

Kategoriat
Uncategorized

Vanhoja videoita, omg!

IMG_20130810_234517

Sain kommenttiboksissa viestiä, että mun blogissa olevat vanhat linkit videoihin ei toimi. Ne on varmaan muuttuneet aikoinaan kun vaihdoin blogialustaa, eikä videoiden poistaminen ole ollut tarkoituksenmukaista. Kaikki mun tekemät videopostaukset ovat siis edelleen tallessa mun omalla youtube-tilillä ja poimin sieltä teille satunnaisen videon. Aika liikuttavaa, että mun ensimmäiseen blogivideoon kuuluu mm. runojen luentaa 😀 Katsoo ken jaksaa!

https://www.youtube.com/watch?v=b8WCl3FVF_A

https://www.youtube.com/watch?v=4zACNMXONsc

https://www.youtube.com/watch?v=eUc-ml0-B74

https://www.youtube.com/watch?v=CiaR1hNNIxw

https://www.youtube.com/watch?v=keAE0ja1-58

https://www.youtube.com/watch?v=wY28LcYqwAk

 

Aika monta t-kävelyä, jumppaa Saran kanssa, myöhäisiä iltoja kuntosalilla ja jauhamista fitnessistä on mun videoissa. Tulipas ikävä aikaa, jolloin se oli mun mielessä. Kun katsoin vanhoja videoita niin näen kyllä kuin hymyssä suin oon jokaisessa. Treeni = hyvä mieli.

Rautaiset pakarat pumppauksilla, leuanvedot East Bodylla ja viimeisenä kisa-analyysiä bikineissä. Olen hämmentynyt! Jopa niin, että nyt vedän kamppeet niskaan, aminot kitusiin ja painun salille. Saa loppua tämä mursumammailu! On musta tohon kun on ennenkin ollut! Masennus saa luvan väistyä ja mä haluun liikunnan takaisin mun arkeen, eikä vaan pakolliseksi koirien pissatukseksi.

Kuntosalilta kuullaan taas!