Apua mä oon vieläkin ihan sekaisin sunnuntaista! Mulla on mennyt ihan kirjaimellisesti makuuasenossa nyt pari päivää tuosta sillä sunnuntai oli henkisesti niin voimia vievä päivä! 😉 Se oli mulle sellainen rääkki et nyt on kropassa tuntunut niin et supistaa jatkuvasti ja oon vaan nukkunut! :O Mut varmasti helpottaa levolla 🙂 Älkää huolestuko! Oli tosiaan yhdelle mammalle ihan tarpeeksi viikonlopussa menoineen!
Mutta sitten sitä tarinaa sunnuntaista ja ajasta siitä taaksepäin. Kirjoitan tätä täysin omasta näkökulmastani ja toivottavasti saan sen tehdä. Saran postaus aiheesta tulee varmasti vielä 🙂 <3
Jokaiselle blogia enemmän tai vähemmän lukeneelle on varmaan tullut vuosien saatossa tutuksi se, että Sara on yksi mun läheisimmistä ystävistä. Sellainen jonka kanssa tunnettiin sielujen sympatiaa heti ensi päivistä lähtien kun tavattiin joka sattui muuten sekin hyvin erikoisessa tilanteessa. 6 vuotta ja viikko sitten olin juuri saanut esikoispoikani Elielin kun mun mieheni hyvä ystävä tuli katsomaan meitä ja vastasyntynyttä sairaalaan. Mukana oli hänen tyttöystävänsä ja tyttärensä kanssa josta olin jo kuullut mutta en vielä tavannut. Tuo herttainen nainen toi meille kortin ja lahjan ihasteli poikaa ja onnitteli. Itse olin synnytyksen jäljiltä ihan karmean näköinen mutta oli ihanaa saada vieraita sairaalaan jakamaan meidän onni. Myöhemmin pariskunta erosi mutta meidän ystävyys jäi ja suurta siitä tulikin!
Ähhähäh, eipä löydy kenenkä vaan kansiosta tällaisia helmiä! 😉 Sorry muru! Eli 5 vuotta sitten Naantalin kylpylässä (kesäkuu/2009). Olin ekaa kertaa pois yötä kotoa kun poika oli 1v2kk kun me lähdettiin Saran kanssa kylpylälomalle. Jo silloin puhuttiin fitneksestä yöt läpeensä ja tuollakin ”treenattiin, poseteltiin ja syötiin hyvin” 😉 Kummasti lasista löytyi kuitenkin enemmän valkoviiniä ja lonkeroa! En kestä!
Käytiin kylpylän salilla ja puhuttiin et kyllä se vaan body fitness ois kiva harrastus. Mä neuvoin Saralle poseerausasentoja kun tiesin muka paremmin. OMG
Tästä vois tulla pelkkä Naantalipostaus kun reissu oli niin hauska mutta ei siitä enempää. Matkan jälkeen käytiin salilla molemmat satunnaisesti ja fitnessyrityksistä ei tullut oikein sen kummempaa. Sara alkoi odottaa uudestaan lokakuussa 2009 ja minä vuotta myöhemmin 2010 ja molemmat saatiin toiset lapsemme. Vuonna 2012 tammikuussa molemmat aloitettiin kirjoittamaan blogia ja treenaaminen järkevöityi. Sara treenasi päättäväisesti body fitness kisoihin ja pikku hiljaa haaveesta alkoi tulla elämäntapa.
Ollaan vedetty viime vuosien aikana tuhottoman monet yhteistreenit salilla, lenkkipolulla ja harjoiteltu korkokengillä kävelyä ja poseerausta. Noin vuosi takaperin Saran kisatavoite asetettiin keväälle 2014 ja viimeinen kisavuosi alkoi. Nostalgiaa riittäisi kuvien muodossa vaikka kuinka ja taas näitä tuli liikaa vaikka kuinka karsin:



Mä ihan uppouduin muisteloihin tätä kirjoittaessa enkä oo päässyt ees vielä otsikon aiheeseen kun tarinointi lähti käsistä. Mutta tosiaan vuosien ystävyyden aikana oon päässyt seuraamaan vierestä Saran päättäväisyyttä ja matkaa kohti unelmia. Joskus se oli kaukainen haave jonka saavuttaminen tuntui olevan mahdotonta mutta päivä päivältä töitä paiskien se tuli lähemmäs. Oma unelma kisaamisesta body fitness lavoilla ja siitä että kropan saisi muokattua ihan oikeaan kisakuntoon.
Siksi en voi olla mitään muuta kuin suunnattoman ylpeä! Olen niin onnellinen rakkaan ystävän puolesta ja olin varmasti Kultsan katsomossa fani numero 1. Mä oikeasti itkin siellä penkissä kyyneleet valtoimenaan hetki ennen Saran astumista lavalle kun mua jännitti niin paljon. Pidin Instagrammiin live-aikaista faniseurantaa Saran kisasta koska olin niin innoissani! Ja vihdoin se hetki koitti ja Sara näytti tyrmäävältä! Vuosien työn tulos oli uskomattoman upea ja mun silmissä hän oli tietysti paras kaikista!
Sara kilpaili pisimmässä sarjassa eli body fitness +168cm. Alkukilpailussa oli 11 tyttöä joista 5 tippui pois ja 6 pääsi finaaliin eli näyttämään omat T-kävelyt. Toivoin ihan hulluna että Sara pääsee jatkoon ja vaikka uskoin siihen niin jännitti ihan pirusti se odotusaika. Kun T-kävely alkoi ja Sara kuulutettiin ensimmäisenä lavalle niin voi että olin fiiliksissä!! Tuota kävelyä on hiottu paljon ja olisi ollut niin harmi jos kisa olisi loppunut ennen sitä! Nappiin meni ja fiilis oli katossa!
Koko lava-aika meni mielestäni ihan älyttömän hyvin ja Sara tuli sarjassaan sijalle 4. Ihan mielettömän hieno sijoitus ensikertalaiselta! Olin niin onnellinen ja ylpeä ja tiesin että Sarakin on!
Kisan jälkeen tunnelma oli käsinkosketeltava ja oltiin kaikki kannustusjoukot todella liikuttuneita. 4.sija ja pokaali oli ehdottomasti juhlimisen arvoinen suoritus ja illalla istuttiin sitten kisaillalliselle Saran ystävien ja sukulaisten kera.
Tuntuu etten tähän loppuun pysty ollenkaan heittämään enää analyysia bikinisarjoista jotka kisattiin tuon jälkeen. Mulle suurin juttu oli ystävän kisaaminen ja se, että on hänen suuri päivänsä. Tiedän että töitä on paiskittu ihan olan takaa eikä pienistä epäilyksistä huolimatta Saralla koskaan loppunut usko itseensä. Tunnen huonoa omatuntoa siitä, että nyt kisadieetin aikana en ole voinut olla sellainen tuki kun olisin halunnut. Oma elämäntilanne eli raskaus ja kaikki sen mukana on vienyt fiilistä omasta treenaamisesta enkä oo todellakaan jaksanut tarpoa mukana aamulenkeillä. Kävin mukana muistaakseni yhden ainoa kerran 🙁 Kaikki kunnia siis Saralle ja toivon että ensi kerralla pystyn osallistumaan kaikkeen vielä suuremmalla tuella.
Onnea vielä meidän kaikkien idolille Saralle kisamenestyksestä! <3 Olet rakas!