Kategoriat
Yleinen

Smoothiekoulu

20140228_103006

 

Inspiraation liekeissä oon surautellut eilen ja tänään erilaisia smoothieita. Mulla itsellä menee vähän kausittain aamupalalla pirtelö tai puuro ja toisinaan teen juoman myös välipalaksi. Ihan ehdoton ykkönen siihen että tulee tuollaisia juomia tehtyä on se, että on hyvä kone. Joskus kun meillä on muovinen vekotin joka piti ihan tuhottoman kovaa meteliä niin puuha oli sen verran epämiellyttävää että kone jäi käyttämättä. Nykyinen Kenwoodin tehosekoitin oli tyyris mutta oltiin onnekkaita kun saatiin se toiveemme mukaan häälahjaksi. Tuosta on aikaa pian 4 vuotta ja valehtelematta on kone ollut putkeen käyttämättä enimmillään viikon tai kaksi.

20140228_103026

20140228_103309

 

Eilen lupasin että alan panostamaan hieman enemmän aamusmoothieiden tekemiseen leipien sijaan ja kun pohdin mistä smoothieni tekisin niin huomasin että vaihtoehtoja pulpahti mieleen vaikka kuinka. Ideasta innostuneena keräsin pöydälle aineksia meiltä sattui juuri nyt löytymään ja niitähän riitti! Eipä sitä tule edes ajatelleeksi kuinka paljon erilaisia yhdistelmiä voi tehdä jos kotona on muutama raaka-aine, saatika sitten kymmeniä kuten meillä.

Se mistä oman herkkujuomansa koostaa on jokaisen päätettävissä. Näiden kuvien lisäksi raaka-aineita on vaikka mitä mutta tässä muutamia esimerkkejä mistä voi lähteä liikkeelle:

20140228_103349

1. Joku proteiinin lähde

 

20140228_103121 2. Joku rasvan lähde

 

20140228_103324

 3. Jotain hedelmää

 

20140228_103109

 4. Tai marjoja

 

20140228_103126

 5. Halutessasi superfoodeja tai ripaus mausteita

 

20140228_103148

 6. Joku pohjaneste

 

20140228_103923 20140228_104038 20140228_104227 

Ja sitten surautellaan esimerkiksi tällainen! 🙂

MARJASMOOTHIE

mustaherukoita

vadelmia

1/2 avokado

1tl kookosöljyä

1 rahka

1tl baanaanijauhetta

2dl mantelimaitoa

20140228_170249 IMG_20140228_170645 IMG_20140228_170904 IMG_20140228_171033

 

VIHERSMOOTHIE

100g mansikkaa

1 kiiwi

1/2 avokado

1tl glutamiinia

1tl spirulinaa

jääsalaattia

puristus sitruunaa

~2dl vettä

20140228_103510 20140228_103332 20140228_103315

 

Valintojen pohjalta smoothiejuomasta voi helposti tehdä erityisruokavalioon sopivan ja kun sain riisiproteiinia niin pääsin itsekin kokeilemaan kokonaan maidotonta juomaa. Maku ei ollut lainkaan niin herkullinen kuin maustetuissa heraproteiineissa mutta jos hera ei sovi niin kyllä sen maun saa marjoilla ja hedelmillä hyvin peittymään. Itse teen rahkan sijaan usein juoman heraproteiinipohjaisena ja siinä käytän useimmiten makuna vadelmaa tai banaania. Rahkaakin käytän kyllä mutta jos ette ole kokeilleet smoothieta heraan niin suosittelen kokeilemaan! Siitä tule eri tavalla kevyt eikä niin pirtelömäinen. Herajauhe sopi esimerkiksi tuohon viherpirtelöön todella hyvin. Ollaan miehen kanssa puoliksi juotu noita, sillä yhdestä ohjeesta tulee aina kaksi lasillista.

20140228_145733 20140228_145722 20140228_150556 IMG_20140228_150818

20140228_133954 20140228_134156 20140228_134237 IMG_20140228_130320

 

Siinä vielä tämän päivän dinneriä ja mammalookkia raskausviikoilta 19 🙂 <3 Oikein mukavaa viikonloppua ja laittakaahan smoothiekoneet laulamaan! 

Mitä sun smoothieen saisi olla Annan baarista, jos tarjoan kierroksen?! 😉

IMG_20140228_190327

Kategoriat
Yleinen

Paleo propagandaa

IMG_20140226_185236

 

Olen ärtynyt, tuohtunut, skeptinen ja kiinnostunut. Olin eilen Tapahtumahotelli Huoneella CocoVi:n bloggaajaillassa. Ohjelmassa oli ravintovalmentaja Sami Sundvikin tietoisku terveellisestä ja puhtaasta ravinnosta sekä ravintoasiantuntija ja tietokirjailija Jaakko Halmetojan luento superruuista ja niiden hyödyistä ravinnossa. Luentojen lisäksi meitä hemmoteltiin terveellisillä herkuilla kuten raakasuklaalla, pakurisalmiakilla ja raakakakuilla. 

20140226_181843 

En ole itse tutustunut vielä kovin syvällisesti superfoodien tai raakaruokien maailmaan, mitä nyt Kaakaonibsien. Monesti sanotaan että joku aihe tai luento on ajatuksia herättävä mutta kukaan ei oikeasti tarkoita sillä mitään. Eilinen oli juuri sellainen mutta sanonnan oikeassa merkityksessä. Olisin keksinyt postaukselle montakin otsikkoa kuten ”Syö huomista varten” tai ”Hyvä vai paha lehmänmaito” jne. sillä mun mieli tulvii ajatuksia eilisen pohjalta. Päädyin lopulta Paleo propagandaan, joka on ehkä vahvasti ilmaistu mutta perustelen kohta.

IMG_20140226_175757 IMG_20140226_190457

 

Jokainen blogeja paljon lueskeleva on varmasti törmännyt sanoihin paleo, gluteeniton, maidoton tai raakaruoka kun puhutaan ruokavalioista. Olen itse melko hitaasti syttyvä uusiin aiheisiin ja jos joku saarnaa elämäntavastaan liian hurmosmaisesti pidän ihmistä yleensä höyrähtäneenä ja esimerkiksi sen vuoksi mulla jää lukulistalta jotkut blogit. En pidä ääripäihin menemisestä vaikka olenkin kokeellinen jos sille päälle satun. Kuulun varmasti suhtautumisellani valtaväestöön kun kerron, että uudet asiat pelottavat ja saavat helposti aikaa pienen inho-reaktion kun tuttu ja turvallinen teilataan. Jostain syystä tuntuu samalta kun veistä väännettäisi haavassa kun leivän- ja rahkanmussuttajalle sanotaan että ainoa tie onneen on gluteeniton ja maidoton ruokavalio.

Siksipä ensimmäisenä aloittanut Sami Sundvik oli makuuni liian ehdoton. Esimerkiksi yleisön sitkeästä kyselystä huolimatta kukaan ei tarvitse aamupalaksi muuta kuin kahvin kookosöljyllä, vaikka olisi menossa treenaamaan aamun tunteina. Mietin monta kertaa luennon aikana, että hitto mitä soopaa kun Sami kertoi mm. ettei perunassa ole mitään vitamiineja tai syömisen arvoista. Itse en tarkoita kuitenkaan tällä että Sami olisi puhunut soopaa vaan reaktioni kertoi ehkä enemmän minusta kuin hänestä. Yliopisto-opiskelijana tulen suositeltavien ruokaohjeiden toiselta puolelta. Samalta puolelta kuin useampaan kertaan parjatuksi tullut Hanna Partanen oppeinensa. Se sai minut hämmennyksen valtaan. Nimenomaan yhdelläkin kursilla meille korostettiin että peruna on mm. hyvä Kaliumin lähde ja suht keveän energiatiheyden vuoksi mainettaan parempi lisäke. Ketä tässä pitäisi uskoa?

Tauon jälkeen meille luennoi Jaakko Halmetoja ja hänen lähestymistapansa ehkä hyvinkin samankaltaisiin ajatuksiin upposi minuun paremmin. Jaakko haastoi meitä miettimään mitä se ”tavallinen ruoka” on? Lehtisalaatti joka on jalostettu meidän makuun maistumaan neutraalilta mutta on täysin väritön ja vitamiiniton, vaiko nokkonen tai joku tummalehtinen salaatti joka on lähempänä alkuperäistä villiversiotaan? Kun perustelemme, että tämä on sitä normaalia ruokaa niin montako vuotta se on ihmiskunnan historiassa ollut normaalia? Mikä on ruokakaupassa meille tavallista ei välttämättä ole lainkaan sama vihannes tai kasvis joka se on joskus ollut. Meidän herkullinen makea banaani oli melkein tunnistamaton esityksessä olleeseen kuvaan esihistoriallisesta versiosta joka on myös ravintoaineiden kannalta täysin erilainen.

20140226_181719 20140226_181745 20140226_181802 20140226_183004-1 IMG_20140226_183841

Kahvitauolla meille tarjoiltiin CocoVin tuotteista valmistettuja raakaruokaherkkuja ja pääsin itse maistamaan ensimmäistä kertaa raakakakkua. Sitruunainen ja mansikkainen kookoskermakakku oli erityisesti mieleeni mutta toisaalta niin on tavallinen mansikkakermakakkukin ihan perinteisellä kakkupohjalla. Makunystyräni on teollisuuden myrkyttämät.

20140226_203714 IMG_20140226_213249

 

Oli todella mukava törmätä myös muutamaan bloggaajakaveriin jonka on ”tuntenut” blogia lukemalla jo iät ja ajat. Terveisiä siis Annalle joka luovutti viikon maidottoman jälkeen ja Jennielle jonka rahkamäärät myös lukijat tietävät 😉 Kyllä meillä riitti porinaa luentojen jälkeen! Saimme kaikki myös runsaasti kotiinviemisiä ja innolla kyllä kokeilen tuotteita.

IMG_20140226_213330 IMG_20140226_213346 IMG_20140226_213404 IMG_20140226_213431 IMG_20140226_213604 IMG_20140226_213548

 

Yön yli nukuttua mun mielessä pyöri kaikki esiintulleet asiat ja Jaakon ohjeesta kirjasin edes yhden ohjeen ylös joka jäi mieleeni. Se oli ”Syö huomista varten”. Tämä oli yksi luennon perusajatuksista ja sillä tarkoitetaan että olisi hyvä ruokkia kehoa tulevaisuutta varten. Vaalia sen terveyttä 50 vuoden kuluttua eikä syödä siihen mitä juuri nyt tekee mieli jotta juuri nyt tuntuva nälkä lähtisi pois. Tulisi syödä tulevaisuutta varten, hyvää oloa joka seuraa heti ja jatkuu huomenna. Tämä oli ohje joka upposi minuun.

Juuri nyt elän haasteellista aikaa ja olen kertonut, että syöminen on vaikempaa kun aikakausiin! Haluan juuri NYT hyvää, joka palkitsee minut nyt eikä enää puolentunnin kuluttua, saatika 50 vuoden päästä. Paino nousee ja voin huonosti, tiedän sen. Olen siinä pisteessä, että muutokset tuntuvat aivan liian suurilta, valtavilta uhrauksilta. En halua ”saada syödä raakasuklaata ja spirulina-pirtelöä”. Ei -minä valitsen leipää ja maitokahvia, tietysti kermaisella juustolla ja vääränlaisella levitteellä. Valitettavasti se näkyy.

IMG_20140227_102025 IMG_20140227_102124

 

Mutta kaiken paasaamisen jälkeen tunsin sen pienen piston sydämessä, että en tee kaikkeani oman hyvinvoinnin eteen. Aamulla kun heräsin niin huomasin että maito on loppunut joka on aamukahvini elinehto ja lähdin jo ennen kahdeksaa talsimaan kohti ruokakauppaa. Paleo propaganda takaraivossa ostoskoriin päätyi avokadoja, sitruunoita, tummaa salaattia, mantelimaitoa, kalkkunaa ja ainekset broileririsottoon (sekä pari tavallista maitoa + oltermanni). Kotiintullessa availin eilen saatuja tuotteita ja tein Samin neuvosta 2-vuotiaalleni herasmoothien, johon hän ei koskenut pitkällä tikullakaan sekä itselleni tujumman riisiproteiinismoothien ja join sen huominen mielessä!

IMG_20140227_083620 IMG_20140227_083643 IMG_20140227_083835 IMG_20140227_084216

 

LINNEAN SMOOTHIE

1/2 banaani

1/4 avokado

0,5tl kookosöljyä

10g Scitecin banaani heraisolaattia

kourallinen mustikoita

1dl mantelimaitoa

IMG_20140227_085453 IMG_20140227_084932 IMG_20140227_085702

 

ÄIDIN MAIDOTON SMOOTHIE

20g riisiproteiinia

1tl banaanijauhetta

1tl kookosöljyä

1/2 avokado

1/2 banaani

kourallinen mustikoita

kourallinen mustaherukoita

2dl mantelimaitoa

IMG_20140227_085105

 

Laitoin myös Sami Sundvikille sähköpostia ja kiitin mieltä herättävistä ajatuksista ja luennosta sekä tilasin muutamin CocoVi:n tuotteita testiin. Tästä lopusta voi siis päätellä, että en koe että olisin omalla nykyisellä ruokavaliollani täysin oikeassa ja kaipaan itsekin siihen muutosta ja enemmän ajatusta mukaan. Voin selkeästi huonosti ja haluan tehdä asialle jotain. Se olkoon vaikka enemmän aamupirtelöitä ja vähemmän leipää, joskaan en juuri nyt ole lähtemässä millekään dieetille tai erikoiskokeilulle.

Loppujen lopuksi haluan voida hyvin sekä tänään että huomenna ja vaikka vastaus ei olisikaan missään minkä etuliite on super, niin parannettavaa löytyy. CocoVi:n pakettia ja omaa höyrähtämistä odotellessa?!

anna

 

PS. Huomisesta lauantaihin Gazozin SUPER-tarjous blogilukijoille! -15% kaikista verkkokaupan tuotteista koodilla anna. Hyödynnä omasi osoitteessa http://gazoz.fi

HUOMIO: muokattu, tarjous voimassa jo nyt torstaista 27.1 eteenpäin aina lauantaihin 1.3 saakka (kuvan päivämäärästä huolimatta) Alekoodi siis toimii jo 🙂

 

Ajatuksia postauksen aiheesta tai sen ympäriltä?

 

Kategoriat
Yleinen

Bonne ruoanlaitossa ja leivonnassa

20140220_201227

 

Yhteistyössä Bonne.

Pahoittelen etten ehtinyt heti alkuviikosta postausta näpyttelemään mutta oon saanut hoitaa täällä oikeaa lasarettia.  Toivottavasti nyt pöpöt on poissa sillä pyykkikone on laulanut 90° ohjelmaa ja vaikuttais siltä että piltitkin on vihdoin terveet.

Mutta kuten lupailin niin luvassa on vinkkejä Bonne tuotteiden käyttöön ruoanlaitossa ja leivonnassa ja sen lisäksi ARVONTA -jossa on jaossa kolme Bonne Tuotepakettia! En tarkkaan tiedä mitä kaikkea palkinnot sisältävät mutta mukaan tulee juuri suosituimpia Bonne tuotteita ja makuja.

20140226_112132 20140226_112036

 

Tein teille neljä erilaista reseptiä joissa itse oon käyttänyt Bonne tuotteita: kaksi suolaista ja kaksi makeaa. Pääruoista parhaiten hedelmäiset mehut sopivat minusta broileriin tai kalkkunaan. Aiemmin oon jakanut jo ohjeen meidän kestosuosikkiin hedelmäiseen broileririsottoon *linkki* ja tällä kertaa ohje on tulossa broileri-ananas sosekeittoon ja samantyyppisen hedelmäiseen kanakastikkeeseen. 

20140206_155818 20140206_161152 20140206_161825

Olisin halunnut tehdä keiton kalkkunasta mutta koska Lidlin valikoimasta en sattunut sitä löytämään niin ostin mun suosikkeja maustamattomia broilerin sisäfileitä keittoa varten (oletteko huomannut, se on uutuus niiden yrtti-valkosipulimaustettujen rinnalle!). Oikeastaan kaikki nuo yllä nähdyt mehumaut sopii mun mielestäni broilerin kanssa ja tässä sosekeitossa nesteenä on kanaliemen lisäksi ananasmehua. Parhaiten sen makeus tulee esille kun siihen yhdistetään hieman tulisuutta ja sitä keittoon toi puolikas keltainen chili. Muuten sosekeiton perusta on peruna, sipuli, porkkana ja paprika ja se on maustettu korianterilla ja ruohosipulilla.

20140206_162041 20140206_162933 20140206_163138

 BROILERI-ANANAS SOSEKEITTO

(SoupMakeriin mahtuva 2-3 hengen keitto)

200g maustamatonta broileria

2 perunaa

1 porkkana

1 sipuli

puolikas keltainen paprika

puolikas keltainen chili

4dl kanalientä

4dl Bonne Ananasmehua

korianteria ja ruohosipulia

 

Kuutio kasvikset ja leikkaa broileri paloiksi. Lisää kaikki ainekset SoupMakeriin (tai kattilaan ja keittovaiheen jälkeen soseuta). Testaa suola ja lisää tarpeen mukaan. Koristele valmis keitto yrteillä! Tämä resepti sopii myös gluteenittomaan ja maidottomaan ruokavalioon 🙂

20140206_170247

  

Toisena suolaisena ruokana esittelen kanakastikkeen sillä se on varma valinta joka uppoaa myös lapsille. Tuossa keitossa potkaisee selkeästi makeuden jälkeen se chili joten tämä kastike on lempeämpi versio hedelmän ja broilerin yhdistelmästä. Paloittelin broilerin palat kunnon rintafileistä joten ne ovat suikaleita kookkaampia ja kuullotin kaverina sipulia ja keltaista paprikaa. Kanakeitto on maustettu currylla ja värjätty kurkumalla houkuttelevan keltaiseksi. Sen voi yhdistää sekä perunaan että pastaan! Mun esimerkkiannoksessa on maissista valmistettua gluteenitonta pastaa.

20140206_182415 20140206_182844 20140206_182649

Kun broileri on ruskistettu kevyesti lisätään liemeksi 4 hedelmää mehua ja appelsiinimehua. Itse suurustin kastikkeen sen jälkeen vaalealla Maizenalla (ripotellaan kiehuvaan kastikkeeseen) ja lopuksi lisäsin 7% Flora Ruokaa. Kovin runsaasti kastike ei curryn lisäksi mausteita kaipaa muuta kuin ruusu- tai merisuolaa. Tämä on oikeasti todella herkullinen resepti ja iso kastike katosi kasarista alta aikayksikön 😉

20140206_182950 20140206_184523 20140206_184626

 HEDELMÄINEN CURRYKANAKASTIKE

800g maustamatonta broileria

5dl Bonne 4 Hedelmää -mehua

3dl Bonne Appelsiinimehua

Vaaleaa Maizenaa

currya, kurkumaa, ruususuolaa

2dl 7% Flora Ruokaa

20140207_133505 20140207_133544

 

Makeista herkuista muffinit on sellainen jota leivotaan lasten kanssa aika usein. Se on helppoa ja hauskaa ja etenkin tuo meidän pian 6-vuotias on jo kokenut leipuri ja haluaa innokkaasti osallistua. Mikään terveysversio tämä ei ole joten skrollaa alemmas proteiinlettureseptiin jos sun ruokavalioon ei kuulu banaani-persikka muffinit 😉 Leivontaan Bonne soseet on ihan omiaan sillä ne tuovat leivonnaisiin kosteutta ja mehukkuutta. Vinkkinä kananmunattomaan leivontaan on myös se, että kananmunan korvaa kokonaan omenasoseella. Toimii erinomaisesti esimerkiksi kakkupohjissa ja jos omenasose ei uppoa niin valmistus onnistuu esimerkiksi myös banaanisoseella.

20140220_201122 20140220_201201 20140220_201347

20140220_202233 20140220_202649 20140220_202803 20140220_202933 20140220_203125 20140220_203242 20140220_203756

BANAANI-PERSIKKA MUFFINIT

3 kananmunaa

150 g sokeria (n. 1,75 dl)

25 g voita

0,5tl tl UrteKram vaniljapulveria

1 banaani siivutettuna

3 dl Bonne Banaanisosetta

3dl Bonne Persikkasosetta

300 g vehnäjauhoja (n. 5,5 dl)

1 1⁄2 tl leivinjauhetta

Sulata voi ja anna jäähtyä. Vaahdota kananmunat ja sokeri ja sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita keskenään yksi paloiteltu banaani (jos haluat suutuntumaa muffinsiin) ja Bonne soseet ja lisää sen jälkeen muna-sokerivaahtoon. Sekoita jauhoseos mukaan varovasti nostellen ja lopuksi lisää jäähtynyt sulatettu voi. Annostele muffinivuokiin ja paista 200° noin 35 minuuttia.

20140220_215440

 

Terveyskategoriaan sen sijaan menee auringonkeltaisten herkkumuffinien sijaan proteiiniletut jota voi tehdä sekä heraan että maitorahkaan. Makuvaihtoehtoja on vaikka kuinka kun vaihtelee herajauheen ja soseen makuyhdistelmiä! Mun tämän aamuisessa letussa yhdistyi vadelma ja mango.

20140226_102326 20140226_102709 20140226_104001

 

VADELMAINEN PROTEIINILETTU

25g Scitec vadelmanmakuista heraisolaattia

25 kaurahiutaleita

150g Bonne Vadelmasosetta

1 kananmuna

(hitunen ruususuolaa)

 

Sekoita ainekset keskenään ja anna taikinan hiukan turvota. Laita teelusikallinen kookosöljyä pannulle ja paista lettutaikina miedolla lämmöllä. Lisää päälle koristeeksi vadelmia ja maun mukaan kastikkeeksi mango- tai persikkasosetta. Aineksista tulee yksi yhden hengen lettu 🙂 Nautiskele kahvin kanssa.

20140226_104151 IMG_20140226_104232

 

Siinäpä siis reseptivinkkejä pitkästä aikaa ja sitten arvontaan!

 

ARVONTA

 Mikäli Bonne-tuotteet kiinnostaa niin heitä tähän postaukseen kommenttia:

 miten olet kokeillut  Bonne-tuotteita jos ne on sinulle entuudestaan tuttuja tai mitä haluaisit tehdä Bonne-tuotteista jos sinulla ei ole vielä kokemusta niistä? 

Kommentoineiden kesken arvontaan kolme Bonne tuotepakettia ja arvonta suoritetaan viikon kuluttua! 🙂 Muista jättää sähköpostiosoite joka toimii! Näen sen kun kirjoitatte sen tuohon omaan kenttään (ei siis tarvitse olla näkyvillä kommentissa).

Herkullista loppuviikkoa ja Onnea kaikille arvontaan! 🙂 

20140222_190603