Vaikeuksien kautta voittoon?

Kipeitä lapsia hoitamassa

Onpas viime viikko mennyt harakoille. Meidän pienimmälle iski vatsatauti, joka nyt vasta puolitoistaviikkoa myöhemmin tuli keskimmäiselle. On todella hankalaa kun perheen lapset sairastavat peräjälkeen niin, että sama tauti kestää pitkään. Olemme joutuneet sumplimaan menoja aikalailla ja omatkin voimat on ihan lopussa kun kotona riittää hoitopuuhaa.

Piristystä arkeen on tuonut kauppareissulta mukaan nappaamani ruukkuruusu, joka on aivan hellyyttävän sävyinen. Se on tuollainen puuteriin taittava roosa, jossa on vihertävät ulkolehdet. Ostamani kirsikanoksat eivät ole osoittaneet vielä juurikaan elon merkkejä, joten katsotaan saanko niitä puhkeamaan. Tällä hetkellä kimppu näyttää aikamoiselta risukasalta maljakossa.

Viikko taittuu onneksi pian loppuun päin sillä jostain syystä olen ihan valmis siihen, että aikakapseli veisi minut vaikka kesään saakka. Migreenipäivän jälkipöhinöissä olo on aina vähän masentunut ja tuntuu, että kaikki menee mönkään. Olen masistellut sitä, että gradusta ei tule mitään enkä saa viimeisiä kursseja kasaan. Pienetkin tehtävät tuottavat vaikeuksia enkä saa iloa siitä, että huomenna on viimeinen luentoni yliopistolla (oikeasti mahtavaa, ajatella että se on viimeisen kurssini viimeinen luento). Harteilla on vielä kaksi raporttia ja yksi tentti ja ne saavat suuret mittasuhteet siinä, että en osaa enkä selviä. Ehkä nämä tunteet ovat osa sitä kasvuprosessia ja oppimisen kaarta niin hyvässä kuin pahassa.

Toivottavasti huomenna paistaa aurinko! Ainakin se lämmittää mieltä, että on sentään jo maaliskuu.