Uusi viikko on taas alkanut ja mikä parasta, hyvällä fiiliksellä! Oon päässyt treenaamaan ihan peruspunttia viime aikoina ja se piristää mieltä. Oollaan nähty Saran kanssa salilla ja oon jumppaillut myös yksin. Heti tuntuu syöminenkin iisimmältä siltä kannalta et tulee syötyä vähän laadukkaampaa ruokaa jottei treenit menis ihan hukkaan. Se on kyl kumma et treeni ja ruokavalio menee niin käsi kädessä. Ilman toista on ihan mahdotonta (ainakin meikäläiselle) pitää toistakin hanskassa. Tuohon vielä lepo niin siinähän se kultainen kolmio tulikin. Ilman kulmia koko kävelystä tulee ympyrä jota kai noidankehäksikin kutsutaan. Nyt tuntuu et oon ihan vähän päässyt rikkomaan kehän rajoja joten ehkä mulla on vielä toivoa saada se liikuntaa ja elämää rakastava sporttiminä takaisin!
Ruokakuvia en oo muistanut ottaa aikoihin joten iltapalasta näpsäisin äsken kuvan. Mulla on kausi et söisin rahkaa ja luonnonjogurttia vaikka kuinka usein. Annos on sellainen et siihen kuuluu ensin Milbonaa noin kolme-neljä ruokalusikallista (se Lidlin rahka 500g purkissa) ja sitten Lidlin kreikkalaista jogurttia kaksi-kolme lusikallista päälle. Niiden päälle sitten joko sulatettuja pakastemarjoja tai mehukeittoa, ehkä lesitiiniä ja jos on iso nälkä tai treeni ollut päivällä niin mysliä (pähkinämyslin kanssa en lisää lesitiiniä).
Liikuntahommien lisäksi oon käynyt aika reippaasti yliopistolla ja ensimmäinen periodi lähestyy uhkaavasti viimeisiä viikkoja. Paljon pitäisi lukea ja tehdä töitä että saisin vaikeat kurssit läpi. Opiskelu maistuu kuitenkin aika hyvin ja kaikki käytännön asiat on lutviutuneet paremmin kuin arvasinkaan. Toki kaikille luennoille en aina pääse ja kotona on vaikea saada rauhaa tehdä tehtäviä mutta en ota nyt mitään stressiä opiskelutahdista. Pääasia että etenen edes jotain vauhtia niin kyllä ne kurssit tästä vähenee. Tuntuu hyvältä olla takaisin yliopistolla. Senkin suhteen on jonkunlainen kivi pois hartioilta kun olen takaisin edes opiskelemassa. Välillä se tuntui jäävän niin kauaksi taakse ja muun elämän jalkoihin että ihan ahdisti.
Kotona ripustusta odottaa A331 joka oli Vepsäläisellä kerrankin alessa. Niin kuin tuossa edellisellä videolla sanoin, niin oon himoinnut Aallon suunnittelemaa mehiläispesää meidän sohvapöydän päälle jo pitkään. Vielä kun mun handyman saisi porattua kattoon sille oikeaan kohtaan koukun niin saisin sen paikoilleen 🙂 Laitan kuvia kun lamppu on katossa!
Sitten yksi juttu josta en muista oonko maininnut blogissa vielä? Me ollaan nimittäin tehty siivoussopimus ja meillä alkaa käymään siivooja kahden viikon välein. Tästä väännettiin miehen kanssa kättä aikalailla ja katsotaan nyt siis miten homma lähtee sujumaan. Mä en vaan kestä sitä, että siivous jäisi tekemättä kun molemmat painetaan tukka putkella. Mulla on kaksi työtä ja päälle opiskelu ja lapset joten sitä aikaa ei millään riitä kaikkeen. Me suomalaiset ollaan vaan sellaisia, et millään ei voi myöntää et kaipaa apua arkeen. Laskin, että kustannus kaksi kertaa kuussa siivoukselle ei ole niin hirmuinen ja siitä voi tosiaan tehdä vuoden lopussa myös kotitalousvähennyksen (45% työn osuudesta). Minä haaveilen jo joulusiivouksista ja siitä et joskus siivous voisi olla kerta viikkoon mut koitan nyt malttaa mieleni 😀 Ensimmäinen kerta on vasta ensi viikolla! Kuvituskuvana on mun uusia siivousvälineitä tai oikeastaan vaan osa. Neuvottelukäynnillä sain listan vielä puuttuvista asioista ja niistä ei ole kuvaa mut ostin vielä kaikenlaisia mikrokuituliinoja ja puhdistusaineita mitä toivottiin.
Tässä kun oikoluen mun postausta niin mietin et mun elämähän alkaa järjestyä pala kerrallaan. Viime vuoden aikana vahvasti mukanaelänyt alakulo on kaiketi väistymässä kun mulla on energiaa laittaa asioita järjestykseen..? Sellainen saamaton ja vetämätön olo jossa tekee mieli vaan angstailla kotona on läsnä enää vaan joka toinen päivä 😀 Sitä siis odotettavissa taas huomenna!
Mut hei vielä aiheesta, käykö kenelläkään siivooja? Itsehän luin koko kommenttiketjun vinkit Isyyspakkaus blogista kun aloin etsimään siivoojaa. En siis ole ainoa 😉
26 vastausta aiheeseen “Elämä järjestykseen”
Hep! Meillä käy siivooja! Olen tottunut jo siihen lapsuudenkodissani, joten se on aivan luonnollinen asia. Kahden viikon välein on aivan hyvä tahti, kokeilimme kerran viikossakin joskus, mutta se tuntui jotenkin liioittelulta. Kyllä tässä saa kuitenkin itsekin huhkia, kun on iso koti ja perhe :-). Nauti!!!
Ihanaa kun kerroit! Kyllä mä nautin ja toivon tosiaan et lähtee sujumaan tämä 🙂 Ulkomailla monessakin maassa varsinkin on melkeinpä harvinaista jos ei ole siivoojaa tai kodinhoitajaa.
Täällä myös alakuloa nyt treenien suhteen, olen vaihtanut duunia joten se stressasi ja vei ruokahalut moneksi viikoksi. Nyt palaamassa normaaliksi mutta treenit ei maistu. Inspistä odottelen, aina se on sieltä tullut takas! 🙂 Siivoojaa ollaan kanssa mietitty mutta vielä ei olla otettu, piheys iskee aina…
Toivottavasti inspis palaa pian ja stressikin helpottaa 🙂 Ymmärrän kyllä sillä oon samanlainen!
Mulla on toi niiiiin sama, aina kun treenit jostain syystä (=sairastelu) jää, pettää myös ruokavalio…huonot, vanhat tavat hiipii salakavalasti takaisin! Eipä siinä sitten auta, kuin ottaa itseään niskasta kiinni, palata pikkuhiljaa treenien pariin ja kyllä se ruokavaliokin sieltä sitten mukana tulee =) Hienoa, että olet päässyt takaisin salille. Tsemppiä!
Mä myös olen haaveillut siivoojasta, juuri tuollaisesta kahden viikon välein, tai edes kerran kuussa. Olen miettinyt sellaista naapuruston rinkiäkin…mutta aina iskee pihiys, ennen kuin edes alan selvittää asiaa tarkemmin.
Jos oikein ahdistus ja kiire iskee niin sitten selvität löytyykö joku hyvä siivousrinki 🙂 Ja mä kerron täällä josko elämä helpottuu vai oliko turhaa 😀
Me ollaan mietitty siivoojaa ja kysyttykin yhtä mutta ei saatu tehtyä diiliä. Mä haluaisin että kävis kerran viikkoon… Harkinnassa siis on! 🙂
Kiva kuulla et muillakin on samanlaisia suunnitelmia 🙂
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että etkö ole kiinnostunut lainkaan tuotteiden kotimaisuudesta? Ostat nimittäin näköjään ulkomaalaista rahkaa ja jogurttia, joka ainakin itselleni on ehdoton no-no, huomioiden esimerkiksi juuri Saksan elintarvikehygienian tason, antibioottikäytönnöt ja eläinten hyvinvoinnin. :/
Oon miettiny tätä itekkin ku muilla on ulkomaisia ruokia. Tulee esiin yleensä just Lidlin rahkan kanssa. Mutta Lidlin rahka onkin aika kovaa ja ei kovin hyvää muutenkaan. Aika paljon kotimaisia kasviksia yms. sieltä saa kyllä.
Tuo kolmio juttu on niin totta. Jos ei mee salille niin eipä kyllä tuu syötyä hyvin. Että onnea vaan niille jotka pystyy ruokavaliolla pysymään linjoissa. 🙂
Noora: kyllä mä oon ja paljon ostan ja kulutan kotimaista. En oo kuitenkaan ehdoton ja varsinkin nyt kun ollaan haluttu säästä ruokakustannuksissa niin olen ajatunut Lidliin yhä useammin. Kaapista löytyy kuitenkin myös paljon Vaasania, Valiota, Fazeria, Ingmania, siivoustuotteiksi ostin vaan Siniä ja Kiiltoa joten en sanoisi etten tukisi kotimaisuutta myöskin.
Sitten tuosta turvallisuudesta olen eri mieltä. Meillä on Eu:ssa hyvin tarkka EFSA ja Suomen päässä Evira, Tullilaboratorio ja mm. Oiva-järjestelmä jotka kaikki valvovat elintarviketurvallisuutta. Euroopan yhteinen RASFF myöskin hälyyttää heti jos elintarviketurvallisuudessa löytyy jonkun tuotteen kohdalla epidemia tai laatu pettää. Siksi uskon että saksalainen jogurtti tai rahka on varmasti yhtä turvallisia kuin suomalainenkin. Eettiset asiat ja eläinten olot ovat sitten haastellisempi juttu ja ehkä enemmän eettinen valinta. Lihan suhteen Suomessa on tuonnissa kuitenkin täysi jäljitettävyys ja kaikki tuontituotteet leimataan jotta nähdään että ne ovat valmistettu EY-hygieniasäädökset täyttävässä laitoksessa. Sattuuhan täällä Suomessakin toisinaan takaisinvetoja ym.
http://www.lihatiedotus.fi/www/fi/lihatuotanto/teurastus/leimat.php
http://ec.europa.eu/food/safety/rasff/index_en.htm
Vähän pitkä kommentti ja laitoin lähteiden linkit mutta tosiaan koin kommenttisi sellaiseksi että haluan vastata ajatuksiani asiasta kunnolla 🙂 Toivottavasti ette nyt ole pahastuneet että Anna se syö vaan saksalaista ruokaa. Ymmärrän kyllä että kotimaisuus on tärkeää. Saadaan raha kiertämään ja talous kasvuun täällä Suomessa. Ehkä saan anteeksi kun palkkasin juuri suomalaista työvoimaa kotisiivoukseen 😉
Ite asun Saksassa ja vähän vaikeeks tää elämä menis, jos vaan Suomalainen ois syömäkelposta 😀
Ihmisille on hyvin iskostunu toi mantra, että Suomalainen on sitä parasta. ”Parhaus” tulee esim. vihanneksissa varmasti siitä, että ne tulee siitä läheltä ja siten ei oo ehkä kerätty niin aikasin. Mutta kuten joskus on todettu, kaikkein puhtaimmat ja ravintorikkaimmat vihannekset löytyy pakastealtaasta 🙂 Eettiset kysymykset ja talouden tukemisjutut on erikseen, tosin joskus voi tehdä ihan hyvää tukea ihan sitä omaakin taloutta x)
Itekkin olen asunut Saksassa ja silloin syönyt saksalaista lihaa ym.mutta mieluiten luomuna. Suomalainen ruoka on melkein luomua jo itsessään, toisin kuin saksalainen.
Kattokaas kuva:
https://www.facebook.com/MTK.Etela.Pohjanmaa/photos/a.483831051692.252637.312693511692/10153176766646693/?type=3&pnref=story
”Saksalainen eläinten hyvinvoinnin asiantuntija Verena Schütz ei ollut uskoa silmiään vieraillessaan tänään tiistaina suomalaisella sikatilalla Aurassa Varsinais-Suomessa. Hämmästyksen aihe oli sikojen saparo. Schültzin oli suorastaan vaikea uskoa, että jokaisella tilan sialla on saparo tallessa. Näky oli niin vaikuttava, että se ikuistettiin valokuvaan.”
https://www.facebook.com/MaaseudunTulevaisuus/photos/a.486062868112037.126335.444027378982253/1030574450327540/?type=3&fref=nf
Yhdysvaltalaistutkijat havahtuivat 2000-luvun alussa siihen, että ihmisten virtsatieinfektiot, jotka ovat yksiä tavallisimmista tulehduksista, olivat muuttuneet äkäisemmiksi.Nopeasti kävi kuitenkin ilmi, että suuri osa infektioista syntyi jossakin sairaalan ulkopuolella. Mutta missä ihmiset joutuivat kosketuksiin vastustuskykyisten bakteerien kanssa?
Tutkijat oivalsivat, että antibioottia käytetään suuria määriä yhdysvaltalaisilla lintufarmeilla broilerinkasvatuksessa. Myös eurooppalaisilla broilerikasvattamoilla linnuille on totuttu jakamaan antibiootteja kuin lapsille karkkeja. Suomessa antibiootteja käytetään vain sairauden hoitoon, ei ennaltaehkäisevästi eikä massoittain.
http://www.hs.fi/m/tiede/a1382678917956
Turvallista varmasti, mutta hygieniavastimukset ovat kyllä ihan eri luokkaa, vaikka EU:n sisällä ollaankin. 🙂 Eläinlääkärin koulutus antaa joskus vähän ”liikaa” tietoa näistä asioista, jotka eivät toki kaikkia kiinnosta..
Yksi hyvin tunnettu suomalainen valmisruoan valmistaja joutui perumaan sopimuksensa saksalaisen lihantuottajan kanssa, koska eläimiä oli hakattu niin, että liha oli käyttökelvotonta. Ja tämä on vain yksi esimerkki. En toki sano, etteikö suomalaisten teurastamoiden ja tuottajien toiminta olisi ongelmatonta. Kuitenkin meillä on, kiitos mm. valvonta- ja tarkastuseläinlääkäreiden, suhteellisen hyvä tilanne.
Olen itsekin asunut ulkomailla useita vuosia ja syönyt toki silloin paikallista ruokaa.
Mun mielestä siinä ei oo mitään ”pahaa” vaikka kävisi siivooja. Ajatelkaapa ennen vanhaan, perheissä oli kotiapulaiset, ei äiti yksin kaikkea tehnyt. Tuntuu että nykyään naiselta vaaditaan ylisuoritusta. Olen itse tehnyt omakotitalojen siivouksia lapsiperheissä ja äidit piristyivät silminnähden kun tuli siistiä ja äidille jäi aikaa vaikka lähteä ulkoilemaan.
Kiva kun kirjoitit havaintoja! Uskon et täälläkin on piristynyt ja ilahtunut äiti kun homma alkaa rullaamaan! Mikään ei oo parempaa kuin tulla siistiin kotiin <3
Pakko nyt kyllä tarttua tuohon ”ennen vanhaan perheissä oli kotiapulaiset”-kommenttiin: noinkohan nyt kuitenkaan suurimmassa osassa perheitä moinen oli 🙂 Luulen päinvastoin, että ennen vanhaan sitä äidillä vasta tekemistä olikin.
Mutta noin muuten, jos on varaa siivoojaan niin ei kait siinä mitään ”pahaa” ole. Taksat kohdilleen niin kaikki hyötyvät 🙂
Meillä käy siivooja, 2 viikon välein. Mulla on kaksi työtä ja opiskelut, ei millään aika riitä. Väliviikoilla imuroidaan ja pestään vessat, eipä juuri muuta. Kun opiskelut loppuu vuodenvaihteessa, muutan ehkä niin että vain kerta kuussa, en ole vielä varma.
Siivoojan ainoa huono puoli on minusta, että jää helposti sellainen ”isompi” siivous tekemättä. Silloin kun itse siivosi aina, säännöllisesti teki myös isomman siivouksen. Mä oon siis vähän fanaattinen siivouksien kanssa 🙂
Me otettiin myös siivooja siinä vaiheessa kun palasin töihin. Pitkien työmatkojen takia perheen yhteistä aikaa arki-iltaisin jää pari tuntia ja en todellakaan halua käyttää sitä siivoamiseen! 2 krt kuussa kävi ensin ja nyt käy 1 krt kuussa kun mies jäi hoitovapaalle. Oon itse tosi laiska siivooja ja siivoojan ottaminen oli kyllä tosi järkevä päätös 🙂
Mä oon monta vuotta haaveillut siivoojasta, mutta en ole vielä saanut asiaa toteutetuksi. Mieskin on pikku hiljaa lämmennyt asialle.
Mukava lukea, että treeni ja ruokasydeemit ovat alkaneet rullata. Toivottavasti löytäisin saman vireen :).
Ah ihana siivooja, oispa joskus itsellänikin mahdollisuus 🙂 Toivottavasti saatte siitä helpostusta arkeen!:)
Ootko tietoisesti vaihtanut kirjoitustyyliä vai kuvittelenko vain?
Näin pohjoisen tyttönä nuo ”mut” ja ”sit” -sanat tekstissä hyppii silmille 😀 ennen en ole huomannut tai ainakaan kiinnittänyt huomiota että kirjottaisit HESALAISITTAIN:-D Hih
Mulle kyllä kelpais siivooja vaikka joka viikkoseksi vieraaksi. Mutta ku tietää että ei siinä itelläkään kauaa nokka tuhise ja tuntuis oikeesti hassulta maksaa siitä mitä itekki on työkseen tehny jokusen vuoden 😀 Kotisiivouksia tein nuorempana tosi paljon ja nyt viimesimmät vuodet olin hotellisiivouksessa. Nyt on kyllä kokonaan opiskelut alkanu eri alalle 🙂
Minusta tuntuu kans nyt vihdoin ja viimein että alkaa elämä normalisoituu. Treeneihin tekee mieli ja ruoka-asioiden kanssa ei tarvi painia niin mahdoton. Herkuttelunki saan loppumaan jos haluan. Aiemmin toi raskas työ ja sen viemä energia elämästä oli todella raskasta. Ei ollu minkäänlaista halua tai intoa tehdä mitään työpäivän jälkeen, suklaarasian kanssa teki mieli hautautua vaan sohvalle. Mutta nyt on tosiaan työt takana, opintovapaata pari vuotta ja sitten toivottavasti valmistuminen ihan kokonaan uuteen ammattiin. Ja toivottavasti niitä töitäki sitten löytyy 🙂
Itse olen työskennellyt pitkään kotisiivoojana ns. entisessä elämässäni 🙂 Ja piti tulla ihan vaan sanomaan, että aaapuaa, pitkään niitä hommia tehneenä sanon, että parasta olisi, jos siivooja toisi omat välineensä teille siivouksen ajaksi eikä käyttäisi teidän omia välineitä. Miksi näin? Kuvittelepa tilanne, että siivoat itse kotisi katosta lattiaan (juuri näin, ylhäältä alaspäin) ja siivooja tekee saman teidän omilla välineillä. Mikä on muuttunut? Ei mikään, paitsi se, että sinä itse (tai mies) et ole siivonnut ja ehkä siivous on tehty ripeämmin ja ammattimaisin ottein (?), mutta sulla on sitten hoidettavana siivousvälineet kuntoon ensi kerraksi. No sitten, kuvittelepa tilanne, että kotona tuoksuu erilaiselta tai ei miltään, koska teidän siivousaineita ei ole käytetty. Ja matot on ehkä imuroitu paremmin, koska on käytetty KUNNON imuria ja peilit kiiltää uutuuttaan, koska ne on käsitelty laadukkaimmilla aineilla ja välineillä. Plussana se, että omiin siivousvälineisiin ei olla koskettu eikä sulle jää pestäväksi liinoja! Tässä ajateltavaa 🙂 Mutta sanonpa vain, että kyllä se siivoojan käynti helpottaa elämää, vaikka hän ei käviskään kuin parin viikon välein 🙂 Mulla oli ainakin vähän turhauttavaa käydä joissain kohteissa kerran viikossa. Ja pidä huoli siitä, että teidän luona käy korkeintaan kaksi eri siivoojaa, koska jos vaihtuvuus on iso, jotain on pielessä eikä teitä kohdella yksilöinä <3
Ihana kuulla, että elämä hymyilee!! 🙂 Oon lukenut sun blogia jo pitkään, ihanan realistinen blogi! En paljon muita enää luekaan!
Artek-fanina kysyn/vinkkaan, että kai oot käynyt kurkkimassa Artek aitan tarjontaa Käpylässä? Ite ostin mehiläispesän sieltä vuosi sitten 500eurolla ja oon tehnyt paljon (liikaa??) hyviä löytöjä sieltä muutenkin. Hyvä palvelu ja ikävä kyllä harvoin sieltä poistuu tyhjin käsin! 😀
Aurinkoista viikonloppua!! 🙂
Saako kysyä paljonko tuommoinen siivooja maksaa kun käy joka toinen viikko? 🙂
Meillä 139 m2, siivooja laskuttaa 6,5-8 h kuukaudessa (käy siis kahden viikon välein). 32 e/h, josta saa kotitalousvähennyksen.