Viikonloppuna piipahdettiin Turussa siskonpojan syntymäpäivillä. Kotimatkalla kurvattiin mökin kautta ja kävin hakemassa sieltä muutamia rhodon taimia, sillä rhodo on mun ja miehen molempien lempikasveja. Nyt se istuu kauniisti etuoven vieressä ja toivon, että se lähtee kasvamaan vaikka juuria oli vaikea saada mukaan vaurioittamatta niitä. Se miksi itse pidän rhodoista, juontaa juurensa lapsuuteen ja niihin kesiin mitkä vietettiin mökillä ja Helsingissä. Oulun korkeudella ei alppiruusuja oikein näkynyt ja olin vaikuttunut aina kesäisin sen kauniiden kukkien koosta ja väristä. Miten jollain pensaalla saattoi olla niin suuret kukat?
Talon pihatöitä ollaan tehty koko alkusyksy ja niistä kirjoitan vielä lisää kuvien kera. Viime viikko koulunaloituksineen ja tämä viikonalku luentoineen on herättänyt ajatuksia. Olen ollut niin pitkään kotona, että muutos tuntuu valtavalta. Tunnen oloni yliopistolla yksinäiseksi ja erilaiseksi, sillä olen pois tutusta ympäristöstäni. Olen tainnut kotiäitivuosien aikana kehittää itsestäni hamsterin, joka pelkää ihmisvilinää. Sosiaalisuutta saan todella hakea ja tsempata että selviän päivän.
Joka päivä kun olen käynyt yliopistolla syömässä, olen istunut pöydässä yksin. Olen katsonut ympärilleni, kuinka sadat opiskelijat kulkevat ohitseni ja juttelevat toisilleen. On porukoita, ystäviä ja kurssikavereita mutta itse en tunne ketään. Istun yksin sen hetken kun syön ja lähden takaisin vilinään. Pärjään kyllä mutta en voi väittää etteikö tämä tuntuisi vaikealta. Tuntuu kuin blogiminä olisi vain alter ego Annasta, joka on Muumilaakson näkymätön Ninni.
Jotkut tunnetilat eivät ilmeisesti koskaan unohdu. ”Äiti, mä en tahdo mennä kouluun” -fiiliksissä: Anna 32vee
7 vastausta aiheeseen “Fiilis vuodelta -95”
Samanlaisia fiiliksiä täällä… Miulla on sentään vain yksi lapsi (= vähemmän vuosia kotona), joten voin vain kuvitella, miten paljon vaikeammaksi kouluun palaaminen tulee, kun aikaa vain kuluu. Vasta eilen seurailin sivusta näitä porukoita, jotka ovat muodostuneet opintojen alussa. Ruokalassa syön yksin ja koulussa hengailen yksin. Ei siitä ole kiinni, ettenkö olisi sosiaalinen. Ryhmätyötkin tuntuvat vastenmielisiltä, kun ne ”klikit” ovat muodostaneet ryhmän, ja silmiään pyöritellen joutuvat ottamaan yhden ylimääräisen mukaan. Ei tietty aina, mutta joskus. Ajattelen, ettei haittaa, sillä itseäni varten noita opintoja teen, mutta kirpaiseehan se.
Tiedätkö Anna, silloin kun haaveilin lääkiksestä aikuisiällä, niin kuulin että heilläkin aikuisopiskelijoilla on omat piirinsä. Sitähän voisi ihan kyselläkin jostain opintotoimistosta/ainejärjestöstä. Et varmasti ole ainoa perheenäiti siellä nuorten opiskelijoiden joukossa! Varmasti sieltä (Viikistä?) löytyy sulle kavereita. Paljon on varmasti ulkomaisiakin opiskelijoita, jotka olisi varmasti iloisia jos tekisit tuttavuutta!
Nykyään aikuisopiskelijoita löytyy alalta kuin alalta, tsemppiä:)
Voi apua kun kuulostaa tutulta! Muistan itsekin, kolmen lapsen ja 10 vuoden kotiäitiyden jälkeen yliopistolle palanneena, miten järjettömän yksinäiseltä saattoikaan itsensä tuntea kaikkien niiden satojen ihmisten keskellä! Oikein sydänalasta kouraisi tuo sinun kuvauksesi. Minulla oli jäljellä enää gradunteko siinä vaiheessa, joten en jaksanut enää edes yrittää päästä siihen parikympisten porukkaan sisään, mutta muistan aina sen tunteen kun istuimme seminaareissa ja kaikilla muilla oli joku ”kaveri”. En edes tiedä mitä sanoisin sinulle, mutta voimia ja kyllä sieltä jossakin vaiheessa löytyy muitakin, jotka kokevat olonsa samanlaiseksi.
Niin tuttu tunne! Opiskelen myös Viikissä ja olen sun ikäinen, yliopisto-opinnot vasta nyt yli kolmekymppisenä aloittanut. Lapsia ei vielä ole, mutta kyllä hyppy opiskeluympäristöön on ollut hetkittäin haastava monen työelämässä vietetyn vuoden jälkeen.. Voisin lähteä sun kaveriksi lounaalle! 🙂
Tuttu tunne! Olin 2 vuotta opintovapaalla ja se oli kyllä yksinäistä aikaa. Iltaisin kotona oli kamala puheripuli, kun oli ollut päivän hiljaa 🙂 Ihan vapaan viime metreillä löysin kaverin itselleni, ja se oli ihanaa! Kaveri on jo valmistunut, minä en ihan, edelleen ollaan yhteyksissä. Ja vapaan loppuvaiheessa opin nauttimaan siitä todellakin ihan ”omasta ajasta”. Katsele ympärillesi, kyllä siellä joku muukin vanhempi yksinäinen opiskelija varmasti on. Tsemppiä <3
Oot super <3 Ihailtavaa asioiden yhdistämistä, tsemppiä!
Tsemppiä kovasti opiskelumaailmaan, uskon että syksyn edetessä fiilikset ja tilanne on jo toisenlaiset! <3 t. Minni