Kategoriat
Uncategorized

Ihana #roosapulla ilahduttaa

Laivareissun jälkimaininkeja -helpotusta odotellessa

Nyt eletään tosiaan jo keskiviikkoa, kun palasimme sunnuntaiaamuna laivalta. Kerroin tuolla instan puolella, että laivalla oli yöllä melkoinen aallokko ja meidän hytin ollessa ihan keulassa, se tuntui todella kovana keinumisena. Yleensä laivareissun jälkeen olen tuntenut vielä maissa keinuntaa noin päivän tai korkeintaan kahden verran. Nyt tällä reissulla kävi toisin ja olen ollut todella huonovointinen, sillä minua huimaa ja keinuttaa edelleen. Se on todella ikävä tunne ja aaltoilee sen mukaan miten itse liikun. Kun istun hetken aikaa paikoillaan keinunta helpottaa mutta jos täytän tiskikoneen ja teen muita arkisia juttuja, niin sen jälkeen tilanne menee taas muutamaksi tunniksi todella huonoksi. Huomenna tulee neljäs päivä, joten toivon että pian tilanne jo helpottaa ja olo normalisoituu! En ole voinut tehdä tietokoneella töitä nyt päiviin, sillä keinunnan vuoksi näppäily ja kaikki tarkuutta vaativat jutut on tuntuneet epämiellyttäviltä.

Kansallinen Korvapuustipäivä on täällä 4.10

Piristystä tänne toi se, että sain jälleen ihanan lähetyksen Vaasan Roosa pullia, koskien huomista Korvapuustipäivää (*pullapussi saatu). Aina tämän hauskan juhlapäivän tienoilla tulee kauppoihin vaaleanpunaisella pakkauksella koristellut Roosa pullat, joita ostamalla on mukana tekemässä hyvää. Kerätty potti menee Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykseen. Tuollainen iso pussi sisälsi kuusi suurta pullaa, joten meidän perheessä siitä riitti jokaiselle yksi ja yksi jäi vielä yli. Myös ne pienet OOH pikkupuustit on tosi hyviä.

Mikä #roosapulla ja miten mukaan?

Jokainen 27.9.-31.10. myyty kampanjatuote kerryttää Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräystä. Voit tukea Syöpäsäätiön tutkimus- ja neuvontatyötä kolmella herkullisella tuotteella!

Lahjoitamme jokaisesta Roosa pullasta 2 senttiä, Roosa Kaurasko-leivästä 10 senttiä ja Vaasan OOH Kaneli Pikkupuusti -pussista 5 senttiä keräykseen. Lisätietoa kampanjasta löydät osoitteesta https://www.vaasan.fi/roosanauha/

Ihanaa Kansallista Korvapuustipäivää kaikille!