Kategoriat
Matkustus

Syysreissu Tukholmaan m/s Silja Serenadella 28.-30.9.2018

Ensimmäistä kertaa sviitissä!

Ajattelin kirjoitella vielä meidän viikonlopun laivareissusta, sillä kuvasin laivalla reissuamme jonkun verran. Vielä eilen huojunta ja jälkikeinunta oli niin älytön, etten pystynyt pitkään kirjoittamaan mutta nyt neljännen yön jälkeen tilanne tuntuu aavistuksen paremmalta. Tästä reissusta jäi siis käteen melkoisen paha huimaus ja keinunta päiviksi, paljon tavallista pahemmin.

Mutta itse reissuun! Olimme varanneet sen jo aikaa sitten ja etsineet hintakalenterista päiviä, jolloin Junior Suite hyttejä olisi vapaana. Muutaman kerran olemme jo matkustaneet commodore-luokassa, hienossa 20-25 neliöisessä hytissä, mutta halusimme vielä nähdä enemmän. Junior Suitet ovat 42-49 m2 sviittejä laivan keulassa, joissa on erillinen makuuhuone, olohuone, eteinen ja poreamme. Huone oli todella valtava laivan hytiksi ja lasten mielestä värikkäillä valoilla varusteltu poreamme kruunasi tietysti koko paketin. Makuupaikkoja hytissä oli parisängyn lisäksi levitettävä sohva ja meillä kaikki kolme lasta mahtui siihen.

Ruokailut ja ajanvietto laivalla

Commodore lounge oli taas varusteltu mitä ihanimmilla herkuilla ja istuin siellä kahvilla useampaan otteeseen. Tykkään erityisesti tästä Serenaden loungesta, jossa on ollut vielä Silja Symphonya parempi tarjonta. Laivan keltainen smoothie on (jos on useampaa niin ei se vaaleankeltaisin vaan tummempi keltainen/oranssimpi) mun ehdoton suosikki ja sitä löytyy myös Bon Vivant -erikoisaamiaiselta, joka kuuluu tässä luokassa hyttien hintaan. Käytiin myös ensimmäisenä iltana perhesaunassa, sillä saunan voi varata omalle perheelle tunniksi (per matka).

Bon Vivant ravintolassa aamupalan lämpimät ruoat tilataan listalta ja pöytään tuodaan kuohuviiniä, Muumi kuohujuomaa sekä haluamaansa erikoiskahvia tai tavallista kahvia / teetä. Niiden lisäksi pienestä seisovasta pöydästä voi hakea tuoremehuja, smoothieta, jogurttia, jälkkäreitä jne. Meitä viehättää tuolla se, että kenenkään ei tarvitse juurikaan nousta aamupalapöydästä ja ehditään ihan oikeasti seurustelemaan syödessä. Buffetissa aika menee siihen, että kiireellä haetaan ensin lapsille ja sitten itselle ennen kuin lapset olisivat jo valmiita lähtemään. Tuolla tunnelma on täysin erilainen ja on ihanaa kun aamu alkaa seesteisesti. Kuvista näköjään puuttuu aamupalan viimeinen suosikki, eli pannukakut jotka tarjottiin omenahillon ja mascarpone-kerman kanssa. Mulle itselle sellainen ei enää mahtunut mutta lapset ja mies tykkäsivät pannukakuista aamupalalla.

Laivalla ehdittiin käydä leikkimässä Silja Landissa, nähtiin Muumi ja Pikku Myy sekä iltashowssakin piipahdettiin vaikka ei juhlittukaan yömyöhään. Mukavaa kuitenkin oli!

Tukholmassa käytiin Mall of Scandinavia ostoskeskuksessa ja vietettiin päivä siellä. Ostoskeskus oli ihanan uusi ja fressi ja pidin siellä olevasta avaruudesta (jota ei esim. Redissä ollut). Liikkeet näki jo kaukaa ja sen vuoksi suunnistaminen oli helppoa. Mitään ostoksia en tosin löytänyt lukuunottamatta lelukauppaa, josta lapset ostivat itselleen muutamia leluja.

Reissu oli todella onnistunut ja meillä oli hauskaa ystäväperheen kanssa, joka oli samalla laivalla! Juteltiin tuosta keinumisesta ja siitä, että se tuntui tosiaan pahiten tuolla laivan keulassa. Heillä oli hytti laivan keskiosan paikkeilla tai enemmän takaosassa ja sielläkin keinui yöllä pahimpien aaltojen aikaan mutta silloin meidän hytissä olikin jo aikamoinen tunnelma. Heräsin yöllä aaltoihin ja ne heilutti meidän hyttiä niin, että pahaa teki. Siitä syystä, en ole varma uskalletaanko enää tuota kyseistä hyttiä ottaa ainakaan näin syksyllä jolloin tuulet ovat kovia. Kesällä ja tyynellä säällä hytti olisi kyllä mainio, sieltä kun on hienot maisemat eteenpäin! Oman tunnelmansa toi myös se, että hytti sijaitsi yökerhon yläpuolella ja me pystyimme popittelemaan koko illan omassa hytissä yöhön saakka. Heräsin jopa illan viimeisille hitaille ja erotin sanatkin lauluista. Ilmankos jokaiselle pöydälle oli laitettu valmiiksi paketti korvatulppia!

Nyt tuntuu, että ihan heti ei seuraavalle reissulle lähdetä tai sitten katsellaan hyttiä vähän keskempää laivaa. Jospa tämä olo tästä!