Kategoriat
Yleinen

Kolme kesäistä piirakkaa

SAMSUNG CSC

Olen ehtinyt leipomaan kesäkauden herkullisia piirakoita sekä viime viikolla leivoin pitkästä aikaa raakakakkua. Oma lempparini on ihan ehdottomasti Puolukkakinuski, jossa yhdistyy kinuskimainen alempikerros aivan taivaalliseen puolukkaan. Tätä suosittelen jos haluatte tehdä jotain pakastimeen jääneistä puolukoista nyt kun uusi marjakausi on kynnyksellä. Kaksi jälkimmäistä reseptiä ovat aivan perinteistä leivontaa eli mustikka- ja raparperipiirakka eikä niissä ole ”säästelty” voissa ja sokerissa. Kuitenkin kun juhannus on ovella ajattelin jakaa nämä reseptit sillä aika usein juuri mökillä juhlapöytä kaipaa kahvin kanssa jonkun piirakan. Aloitetaan silti raakakakun reseptillä. Ainekset ovat outoja jos ei ole harrastanut raakaleivontaa mutta meikäläisellä näistä aika suuri osa löytyi kaapista valmiina sillä olen tehnyt kakkua aikaisemminkin.

PUOLUKKAKINUSKI

POHJA:

2dl raakaa mantelijauhoa

1dl palmusokeria

1/2tl suolaa

2rkl kookosöljyä (ei tarvitse sulattaa)

Sekoita pohjan ainekset ja laita irtopohjavuokaan.

TÄYTE:

4dl kookoskermaa (esim. Pirkan kookosmaito tölkistä se paksu kerros kun se on ollut jääkaapissa)

2dl kookospalmusokeria

UrteKramin vaniljaa

2rkl Tocoa (riisinlesejauhe)

1,5dl kookosöljyä

1 iso avokado

ripaus suolaa

Tämä on kinuskikerros ja sekoita blenderissä (lupaan että menee tukkoon kuten mulla joka kerta 😉 Kaada pohjan päälle 2/3:aa täytteestä ja laita pakastimeen hetkeksi.

Loppuun 1/3:aan lisää sulaneita puolukoita 2-3dl sekä 0,5dl kookosöljyä. Kaada kinuskikerroksen päälle ja laita kakku noin 4 tunniksi pakastimeen tai yöksi jääkaappiin. Nosta pöydälle sulamaan 30-60min ennen tarjoilua.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Kuvien puolukkakinuski oli reseptistä poiketen tehty tällä kertaa herukoista ja vadelmista sillä mulla ei ollutkaan enää puolukoita pakkasessa. Herukkamixissä oli punaisia, mustia ja valkoisia viinimarjoja sekä villivademia. Kinuskikerros kaipaa hieman hapokkaita marjoja kaveriksi mutta liputan kyllä puolukoiden puolesta jos niitä löytyy.

SAMSUNG CSC

Seuraava resepti on sesongin resepti ainakin osassa Suomea. Helsingin korkeudella raparperi on alkukesän kasvi mutta ainakin Kesälahdella raparperi vielä kukoisti valtavina puskina ja teimme raparperipiirakkaa mansikoilla. Se on ihan lyömätön yhdistelmä ja päällisen murukerros tekee tästä aivan ihanaa kun itse pohja on kosteaa. Varoitan, liian hyvää vyötärönvartijoille 😉

RAPARPERIPIIRAKKA MANSIKOILLA
(pellillinen)

POHJA:
8 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
4 1/2 dl sokeria
4 1/2 dl kerma-maitoseosta
2 kananmunaa
200 g voita

500 g raparperia
500g mansikoita

MURUKERROS
60 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria

Sulata pohjaan tarkoitettu voi. Sekoita kaikki pohjan kuivat ainekset kulhossa keskenään ja lisää kulhoon kerma-maitoseos joka on puolet kermaa ja puolet maitoa, munat sekä sula voi. Sekoita taikina kunnolla sekaisin ja levitä uunipellille (noin 30×40 cm) leivinpaperin päälle.
Pese ja pilko raparperi pieneksi. Ripottele sekä raparperit että mansikat piirakkapohjan päälle. Valmista murukerros mittaamalla kulhoon voi, vehnäjauho sekä sokeri. Nypi nuo käsin tasaiseksi muruksi. Ripottele muru marjojen ja raparperin päälle. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Mustikat ovat pian tulossa ja vaikka piirakka oli tehty pakastemustikoista, pääsee mustikkapiirakkaa leipomaan tuoreista mustikoita vielä pitkälle syksyyn. Meidän perheessä ei ole yleensä tehty piirakoihin murupäällistä mutta nyt tämän raparperipiirakan ohjeella kokeilin sitä myös mustikkapiirakkaan. Lopputulos oli loistava ja ehkä tällaisten pienten lasten äitinä huomasi, että murupäällystetyn piirakan syönnistä ei mene joka paikka aivan mustikkaan. Piirakka on siis lapsiperheen valinta!

SAMSUNG CSC

MUSTIKKA-MURUPIIRAKKA

MUROPOHJA:

100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
1 tl leivinjauhoja
3 dl vehnäjauhoja

Nypi pehmeä voi ja sokeri ja lisää jauhot joihin on sekoitettu leivinjauho. Lopuksi lisää yksi muna, sekoita ja painele vuoan pohjalle.

TÄYTE:

1 prk kermaviiliä

2 kananmunaa

2tl vaniljasokeria

0,75dl sokeria

3-4dl mustikoita

Sekoita ainekset niin että lisäät mustikat viimeisenä. Kaada vuokaan ja tee halutessasi murutaikina päälle.

MURUKERROS
60 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria

Paista 175-asteisen uunin alatasolla noin 35min.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Toivottasti resepteistä on iloa juhannusviikonloppuun ja kesälle muuten. Meikäläinen meinasi kohdata kohtaloni näiden myötä, sillä aiemmin pieni ”kutina” kurkussa pähkinöistä sai uuden ulottovuuden. Olen huomannut nämä tuntemukset tässä lähivuosina mutta tuon Puolukkakinuskikakun myötä sain niin kamalan ahdistuskohtauksen kun kurkku turposi. Kyllä mulla siis henki kulki mutta otin allergialääkkeen enkä viitsinyt mennä ihan heti nukkumaan sen jälkeen kun olin tuota syönyt iltapalaksi. Selvästi kestän pähkinöitä pieniä määriä mutta tuota kakkua tulikin maisteltua useampaan kertaan ja pohja olikin melkein pelkkää mantelijauhoa.

Olkaa siis varovaisia pähkinöiden kanssa jos olette allergisia niin kuin minä. Mulla tämä allergia on puhjennut vasta nyt niin en ymmärtänyt asian vakavuutta ennen kuin melkein kokonaisen kakun jälkeen. Sinänsä kamalaa, kun yleensä ruoka-allergiat eivät ole hengenvaarallisia mutta pähkinät taitaa olla vaarallisimmasta päästä. Hahah, meinaakos tämä nyt sitä että mun on pakko pysyä mustikka- ja mansikkapiirakoissa. Voi miun vyötäröä 😉

2 vastausta aiheeseen “Kolme kesäistä piirakkaa”

Heippa! Testaa joku kerta sitruunaa mustikkapiirakan leivonnassa. Meillä toimi kuin häkä ja sitruunanmaku vain korostui jääkaapissa vietetyn yön jälkeen. Raastoin siis yhden sitruunankuoren täytteen joukkoon 🙂

Sitruuna sopii kyllä erinomaisesti, oon joskus maistanut 😛 Pitääpä tehdä sun vinkistä tällaista mahdollisimman pian 🙂

Kommentit on suljettu.