Viikonloppu on sujunut kotoisissa tunnelmissa. Eilen tehtiin ruoaksi pihviä ja perunaa (kuva) ja tänään yritin fiilistellä hotelliaamiaisen oloisella aamupalalla, mitä saatiin viikollakin nauttia (kuva). Ruoaksi tehdään tyttären suosikkia siskonmakkarakeittoa.
Reissusta löysin kahdet tennarit kevääksi. Mustat Adidaksen lenkkarit ja valkoiset puolivarrelliset Niken tennarit. Siellä niitä pystyi jo käyttämään mutta täällä Helsingissä onkin hirmuisesti lunta. Odotan kevättä todella kovasti, kun sitä pääsi jo hetken maistamaan. Kevät on vuodenajoista mun lemppari ja etenkin tuo huhti-toukokuun seutu. Se kun luonto herää horroksestaan ja puihin tulee silmut on ihan maagista. Se tuoksuu elämälle!
Tänä kesänä aion olla paljon lasten kanssa. Päiväkotihan on kiinni heinäkuun ja koska mulla on opinnoissa pitkä väli niin lapset ovat kotona noin 2,5kk. Toivottavasti päästään mökkeilemään ja suhailemaan autolla lasten ja koirien kanssa ympäri Suomea. Miehellä on tulossa työhaastattelu alan kesätöihin ja toivottavasti paikka irtoaa. Hän tekisi sitten kesällä työharjoittelun ja olisi töissä. Olen itse onneksi suorittanut molemmat tutkintooni kuuluvat työharjoittelut niin voin hoitaa lapsia kun päiväkoti on kiinni ja koulusta on kuitenkin todella pitkä kesäloma. Olisi todella hankalaa jos molemmilla olisi kesätyö jossa ollaan kahdeksan tuntia päivässä. Lasten kannalta tilanne on hyvä, kun toinen vanhemmista voi hoitaa heitä. Ainoa harmi on, että ihan koko porukka ei voida olla mökillä yhdessä sitten niin paljon kesästä.
Miten muilla perheellisillä on ratkaistu kesäloma-aika? Onko muita äitejä, jotka ovat lasten kanssa pääosin yksin? Onko se molemmille ok? Ja miten meinaatte aikaa viettää: kotona vai reissaten vaikka ilman isäntää?
Kuvat Hotelli Biedermeierin aamiaiselta.
6 vastausta aiheeseen “Koulun ja päiväkodin kesäloma-aika”
Meillä lapset on jo 10 ja 14 vuotiaat ja pärjäävät keskenään kotona kesällä noin kolmen viikon pätkän, mutta aijemmin kun lapset on ollut pieniä olen ollut heidän kanssa kotona koko kesän, työn puolesta kun on mahdollista olla palkattomalla niin meillä se on toiminut näin. Miehellä loma aina heinäkuussa joka vietetään sitten aina yhdessä 🙂
Meillä on vasta päiväkoti-ikäisiä mutta esikoisella alkaa koulutaival reilun vuoden kuluttua. Me ollaan oltu onnekkaita kun lapset ovat saaneet olla kesällä paljon kotona. Ollaan vuorotellen puolison kanssa lomilla ja isovanhemmat ovat paikanneet loppuajan. Nyt kun keväällä syntyy neljäs on tulevan koululaisen ensimmäinen kesäloma jo mietitty, saa olla kotona äidin kanssa, kuten pikkusisaretkin.
Minulla on oma yritys, joten pitkiä aikoja en voi olla pois. Meinaan lomailla 2x 2vk ja tuleehan juhannuksesta pitkä vapaa.
Mies on koko kesän kesätöissä, joten minun lomieni lisäksi turvaudutaan isovanhempiin, he ovat kultaakin kalliimpia. Näin oli jo vuosi sitten ja nyt jo odotan lasten kanssa tehtäviä mökkireissuja. Ja tehdään me koko perheen retki Tukholmaan toukokuun lopulla.
Tämän kesän esikoinen viettää kanssani koko kesän lomaillen, koska olen äitiyslomalla (veli syntyy oletettavasti huhtikuussa). Mies on huhti-toukokuussa 4viikkoa lomalla ja jossain vaiheessa kesää toiset neljä viikkoa. Yhden reissun olen suunnitellut ystäväperheen kanssa, sinne saattaa mies lähteä mukaan, jos on lomalla. Joku koko perheen yhteinen lomamatka varmaankin tehdään, mutta muuten varmaan pysytellään enemmän kotosalla pienen vauvan kanssa ja koitetaan kehitellä kivoja kesäjuttuja tänne 🙂
Vuoden päästä tilanne onkin sitten päinvastainen, minä palaan kesäkuussa töihin ja mies on isyysvapaalla ja kesälomalla. Pidän kyllä pari viikkoa kesälomaakin, mutta loppuja lomia säästelen, jotta saadaan lasten kanssa lomailla talvellakin 🙂
Niin, tuo koulujen 2,5kk kesäloma on kyllä hankala perheille. Me on miehen kanssa pidetty lomaa vuorotellen, yritetty kyllä saada 1-2 viikkoa yhtä aikaa että saadaan olla koko perhe yhdessäkin. Mutta ei nuo normaalit lomat riitä yhteensäkään kattamaan tuota 2,5kk joten isovanhempien apu on ollut kullanarvoista. Nyt lapset on jo sen verran isompia, että pärjäävät päivät keskenään, kun on ruokaa mitä lämmittää jne. Mutta edelleen haluavat kesällä myös mummolalomalle 🙂
Meillä on molemmat lapset päiväkodissa. Ekan kesän lapset olivat 3vkoa varapäiväkodissa heinäkuussa. Tokana kesänä en saanut lomaa heinäkuulle, joten lomailtiin miehen kanssa ristiin ja lapset oli kotona heinäkuun. Tulevana kesänä mulla ei ole yhtään lomaa, joten mies lomailee heinäkuun kun päiväkoti on kiinni… Sumplimista, sumplimista!