Kategoriat
Yleinen

Meidän vapunviettoa

 

Meidän perheen vappu on ollut rauhallinen. Tänä vuonna ei lähdetty vappupäivänä kaupungille, vaan käytiin vapputorilla jo aattona eli torstaina. Kahviteltiin Saran kanssa Tikkurilassa, joka oli sellainen paikka että molemmat pääsevät siitä kätevästi kotiin. Ihan sattumalta huomasin, että Tikkurilassa oli todella mukavan näköinen tori niin kierreltiin siellä vielä lasten kanssa kahvittelun jälkeen. Löytyi kevätpipot muksuille, simaa, munkkeja, käsintehtyjä karjalanpiirakoita ja suloiset lastenvaatteet Amokselle. Vappupallot käytiin ostamassa Prismasta, sillä noiden foliopallojen hinta ainakin keskustassa on ihan törkeän suolainen. Olivat nimittäin 20€/kipale kun viimeksi kysyin!

 

Eilen tehtiin kotona ruokaa ja miehen ollessa töissä, en viitsinyt viritellä pallogrilliä yksin. Kalkkunaa uuniin, kesäkurpitsaa ja parsaa parilapannulla, uusia perunoita ja nakkeja. Mulla on dieettiviikkoja jo sen verran takana, että nyt yritän osan aterioista pärjäillä ilman vaakaa ja syödä sitä mitä muutkin, etenkin viikonloppuisin. Mulle oli tärkeää päästä alkuun ja en usko et se olisi onnistunut ilman aloittamista tarkoilla ohjeilla, olinhan yrittänyt jo monta kertaa.

Tälle ensimmäiselle aterialle ei kalkkuna vielä valmistunut joten kokeilin tuollaista Tapolan kalkkunanakkia jossa on paljon lihaa ja vähän rasvaa mutta ei kyllä uponnut. Sen sijaan lapsille ostetut Snellmannin nakit oli kunnon tavaraa ja makukin kohdillaan. Inhoan niitä jauhonakkeja joissa on kamaraa, natriumglutamaattia, fosfaattia ja vain nimeksi lihaa. Mielummin maksaa euron enemmän paketista jossa on oikeasti sitä lihaakin, vaikka se on nakki. Oletteko te löytäneet hyviä nakkeja tai makkaroita kesägrilliin? Mulle tämä oli ihan uusi löytö ja täytyy myöntää et oon aiemmin ostanut ihan mitä tahansa nakkeja.

SAMSUNG CSC

 

Kotona mua viihdytti Darth Vader ja Prinsessa Ruusunen. Meno oli melkoinen ja täytyy sanoa että sisukas on tuo pikku prinsessa, sillä on nimittän Frozenin Elisan jääsormi jolla voi jäädyttää kenet vaan ja Darth Vader oli vähän väliä hätää kärsimässä 😉

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Päivällä suunnattiin mun tädin luokse kahville ja siellä oli kylässä myös mun sisko perheineen. Sisko oli tehnyt itse munkkeja ja simaa ja myös meille oli kylmälaukussa niitä oman puun omenasoseen kera. Naureskeltiin sille, et sisko kans handlaa tuon omien eväiden roudaamisen kylmälaukussa 😉 Sisältö oli vaan hiukan eri kun mulla kun olin Turussa!

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC
uudet pipot 🙂

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Meillä oli siis iloinen perhevappu, jossa ei ollut mitään erikoisempaa actionia mutta me nautittiin kovasti. Kotona oloa, hyvää ruokaa ja saunomista. Nyt taivas näyttää tummalta, mutta vieraita on tulossa joten tänään oli toiveissa saada sitä ihan oikeasti grillattua ruokaa. No jos pipo päässä, katoksen alla 😉 Ihanaa kun on lapsilla seuraa serkuista ja sukulaisia tulee kylään. Oikein ihanaa lauantaita myös teille!

SAMSUNG CSC

10 vastausta aiheeseen “Meidän vapunviettoa”

Kommentoin jo edelliseen postaukseen, mut varmaan bittiavaruus söi sen kommentin.. mut sitä piti sanomani että PARASTA kun oma lempparibloggari on jälleen linjoilla oon iha superonnellinen sun puolesta paitsi uudetsa kodista, myös siitä että vaikuttaa siltä (näkyy naamasta!!) että alat taas viihtyä elämässäsi ja kropassasi. Mä oon ihan vakuuttunu että pääset v ielä tavotteeseen seuraan kyllä sua jatkossakin niin instassa ku täällä

Taidat olla ihan oikeassa, kun on tosi paljon pirteämpi olo ja elämä maistuu taas! Kiitos kivasta kommentista! 🙂 Nyt tosiaan vain tavoitetta kohti!

Ihanaa kevättä teidän poppoolle :)!

Nuo sinun kengät ovat aivan ihanat. Julkeeko kysyä ovatko tämän vuoden mallia, toisin sanoen olisiko vielä markkinoilla 😀

Ei siitä ole kuin kuukauden verran kun ostin ne! Nike Air Revolution sky hi ja Zalandosta tilasin 🙂 Ihanaa kevättä sinnekin!

Kivalta näytti teidän vappu. Mulla alkoi tänään äitiysloma, kohta pääsee vatsasta vaivoiveen eroon ja saa ihanan palkinnon.:) Mistä mahtaa olla toi teidän Amoksen paita, aivan ihana!

Oletpas säteilevä! <3 Mä en syö lihaa, mutta muu perhe on tykännyt todella paljon HK:n lisäaineettomista nakeista (http://www.hookoo.fi/tuotteet/tuote/hk-lisaaineeton-viikarinnakki-300-g/), ja ilmeisesti Snellmanilla on vastaava tuote valikoimissaan myös. HK:lta löytyy myös lisäaineettomia leikkeleitä, ja niistäkin on meillä tykätty. Vatajalla on myös valikoimissaan täysin lisäaineettomia (ja luomu-) nakkeja, mutta etenkin nirsohko 9-vuotias on tykännyt enemmän noista HK:n tuotteista.

Kiitos paljon 🙂 Hyviä vinkkejä meille kesän nakkikulusta varten 😉 On nimittäin sen verran tässä pihainnostuksessa tuota grillailua luvassa 😀

Snellmania sen olla pitää 😀 Ihan jo silläkin, että on lähin meitä oleva isompi lihatalo, joten aikalailla lähiruokaa. Puhumattakaan siitä että tuotteet on laadukkaita, just lihapitosuudeltaa jne. Meillä oli vappuna niitä Snellmanin All-natural nakkeja (kannattaa muuten etsiä Snellmanin maalaismakkaraa jostain käsiinsä, se on ihan järjettömän hyvää!!) ja kyllä ne lapset pienestä pitäen vaan nakin päälle ymmärtää, pienempikin olisi syönyt niitä palasia paljone nemmän kuin mitä annoin. Isompihan nyt söisi nakkeja vaikka joka päivä. Onneksi noita uskaltaa nitriitittömyyden takia sitten vähän useammin tarjota, vaikka eipä niitä nakkeja kovin usein lopulta tule syötyä…

Snellmann on kyllä hyvä! Niillä on niin paljon hyviä tuotteita! 🙂 Ja näinhän se menee, toisaalta ei ois niin väliä kun ei kuulu niin ahkerasti arkiruokiin!

Kommentit on suljettu.