Kategoriat
Kauneus

Oman hiusvärin kasvatus

SAMSUNG CSC

Olen käynyt viimeksi kampaajalla kesäkuussa 2015. Edellisestä kerrasta on siis luvattoman pitkä aika (1v5kk) eikä näin pitkä tauko ole ollut ihan suunnitelmallista. Suunnitelmallista on sen sijaan ollut se, että tuossa viimeisen vuoden aikana päätin että en vähään aikaan värjää hiuksia. Olen aika kauan raidoittanut hiuksia tuhkanvaalealla vaaleammiksi ja jotenkin kyllästyin siihen, että aina muutamassa kuukaudessa tyvikasvu oli huomattava.

SAMSUNG CSC
Viime kerran värjäystulos (6/2015)
SAMSUNG CSC
sama toisessa valossa 6/2015
edellinen kerta ennen joulua
sitä edellinen kerta ennen joulua eli 12/2014

Joka kerta myös hiuspituus leikataan suunnilleen samaksi. Kun noista ylläolevista kuvista yritän kasvattaa pituutta, menee latvat aina hyvin huonoon kuntoon. En tiedä voiko hiuksilla olla joku niille ”luonnollinen pituus” jonka jälkeen kimppu loppupäässä vain huononee senttien kasvaessa tyvestä. Niin tai näin, nyt ollaan siinä pisteessä etten viitsi pitää hiuksia enää auki! Olen jo kuukausia ajatellut, että nyt on pakko päästä kampaajalle mutta kun tässä syksyllä on niin paljon kursseja niin en ole vain saanut aikaiseksi raivata aikaa.

SAMSUNG CSC
syyskuu 2015
SAMSUNG CSC
lokakuu 2015
SAMSUNG CSC
lokakuu 2015
SAMSUNG CSC
tammikuu 2016
SAMSUNG CSC
tammikuu 2016
SAMSUNG CSC
tammikuu 2016
SAMSUNG CSC
huhtikuu 2016
SAMSUNG CSC
huhtikuu 2016
SAMSUNG CSC
huhtikuu 2016
SAMSUNG CSC
toukokuu 2016
SAMSUNG CSC
heinäkuu 2016
SAMSUNG CSC
heinäkuu 2016
SAMSUNG CSC
heinäkuu 2016
SAMSUNG CSC
syyskuu 2016
SAMSUNG CSC
syyskuu 2016
SAMSUNG CSC
lokakuu 2016
SAMSUNG CSC
lokakuu 2016

 

SAMSUNG CSC
lokakuu 2016

Nyt tilanne on se, että latvojen vaaleus on kellertynyt jo paljon mutta oma hiusväri on jo aika pitkällä tuolla korvien ja niskan välimaastossa, riippuen mistä hiuksista katsoo. Mitään suurempaa filosofiaa mulla ei ole tässä värjäämättömyydessä takana, enkä ole varma jaksanko sittenkään tuota omaa väriä pitkään. Se on kyllä ihana ja eniten tässä tökkii nuo latvat mutta projekti on pitkähiuksiselle niin pitkä. Toki tässä olisi voinut tehdä jotenkin niin, että sävyttää tai raidoittaa tuota latvaa tummemmaksi niin raja häipyisi mutta tosiaan se kampaajallakäynti on jäänyt. Menemme jouluksi Ouluun joten varasin sille reissulle ajan Niorakseen. Katsotaan mitä kampaajani Iiris siellä ehdottaa!

Onko siellä muita oman hiusvärin kasvattajia?

SAMSUNG CSC

23 vastausta aiheeseen “Oman hiusvärin kasvatus”

Edellisestä värjäyksestä on nyt aikaa vuosi ja 10 kk. Oma väri tuntuu hyvältä, mutta kyllä sitä värin tuomaa kiiltoa kaipaa. Meinasin sinnitellä harmaantumiseen asti! Nyt olen 34, saas nähdä kauanko on armonaikaa 😉

Täällä ilmoittautuu yksi! Hiukseni on värjätty viimeksi 6/2011. Aloin kyllästyä siihen, että säännöllisesti piti raivata aikaa parturihommiin.
Pidän omasta väristäni, joka on hyvin vaihteleva. Aika monta kertaa on näiden vuosien aikana kysytty onko hiuksiani värjätty, koska ne näyttävät raidoitetuilta. Ja muutamaan otteeseen olen joutunut vakuuttelemaan, että ihan oikeasti tämä on oma värini.
Ihanan helppoa varata aikaa parturiin, koska sieltä selviää alle tunnissa ja alle reilusti 50 eurolla.

Sinulla on ihanan paksut ja pitkät hiukset! Ja mikä ehkäpä parasta – osaat tehdä ja teet kauniita kampauksia!

Täällä edellisestä värjäyksessä 4 vuotta. Useimmiten olen aivan tyytyväinen omaan väriin, mutta niin kuin edellinenkin oli kommentoinut, välillä kaipaan minäkin värin antamaa kiiltoa. Kyllä silti tähän saakka on oma väri vienyt voiton huolettomuudellaan, ei tarvi enää tuskailla juurikasvun kanssa! Iho näyttää myös paremmalta oman värin kanssa, en tiedä oliko värin kanssa liian iso kontrasti vai mistä tämä johtuu..

Mää oon värjänny viimeksi häihini vuonna 2010. Aikaa siis jo, ja kun pää on ollu puliko moneen kertaan sen jälkeen ni väriä ei oo enää päässä. Onnekas oon, ku on luontAsesti ihan kivan väriset. Yllättävän tummat nyt ku kasvatan pitkiä

Mä en oo koskaan värjännyt hiuksiani. Taustalla ei oo mitään sen kummempaa filosofiaa, vaan mun mielestä oma väri on niin hyvä, etten ole koskaan nähnyt tarvetta värjätä. Saan aina kampaajilta kehuja runsaista ja terveistä hiuksistani. Tuun tosi usein miettineeksi, kuinka joillekin naisille ei välttämättä sovi mitenkään täydellisesti se hiusväri jonka he ovat itselleen valinneet – kyllä se luonto määrittää hiuksiinkin sen pigmentin, joka sopii silmien ja ihon kanssa 🙂

Minä myös olen kasvattanut tukkaani oman värin takaisin. Kyllästytti jatkuva tyvikasvu ja halusin muutenkin olla ”luomu” lookiltani. Oma värini on näköjään kiva tummanvaalea. Kasvattamisen alussa se oli kaikkea muuta kuin kiva.. Mutta kun jaksoi odottaa, oli lopputulos parempi kuin mikään purkista tullut, suosittelen! 🙂

Minä en ole värjännyt hiuksia pian viiteentoista vuoteen. Yläasteella ja lukiossa piti kokeilla kotiväreillä, kun kaikki kaveritkin sitä teki. Oma värini on kaunis tummanruskea. Harmikseni harmaita ja valkoisia on tullut jo monen vuoden ajan ja jos en nyppisi niitä pois, olisivat hiukseni varmasti aikamoisen raidalliset. Onneksi on, mistä nyppiä. Harmaantuminen kauhistuttaa, muttei niin paljoa, että lähtisin värjäysrumbaan. Vaaleassa tukassa harmaat eivät näy laisinkaan niin hyvin kuin tummassa.

Lettikampauksissa hiustesi sävyerot näyttävät hauskoilta 🙂

Monesti olen yrittänyt kasvattaa omaa väriä mutta kun hiusvärinä on kaunis ”kuhelo” (äitini keksi värille nimen) niin en vaan kestä katsella itseäni. Väri on siis tumman harmaa, kuin vanha ja märkä asfaltti kesällä eli ruma.
Joskus kun kasvatin ja tuli muotiin värjätä hiukset harmaiksi ja jotain asiasta puhuin, niin anoppi sanoi että sullahan oli ”muotitukka” silloin. Noh ei se ihan tainnut olla ??

Halusin vaan tulla sanomaan että oot ihan todella kaunis ja sun ystävä olis ihana olla! 🙂

Viimeisestä värjäyksestä n.1,5 kk ja kohta olisi pakko mennä taas. Valitettavasti vaalea kylmä väri pukee ja nuorentaa mua eikä tuo oma luonnollinen hiirulaisen sävy yhtään säväytä. Varsinkin kun tukka näyttää likaiselta vastapestynäkin. Tuntuu kuin tuo värjäys vähän paksuntaisikin tätä tukkaa…Usein otan vain tyvivärin säästen näin hiuslatvoja ja kukkaroa. Eli koukussa ollaan?
Mertsi

Minä olen lopettanut hiuksien värjäyksen joskus 2 vuotta sitten. Värjäsin itse ja tuntui että hiuspohja ei enää tykännyt väreistä, kampaajalla ravaamiseen ei ole varaa joten päätin lopettaa koko homman. Onni onnettomuudessa, tykkään mun omasta hiusväristä tosi paljon! Nyt on alkanut tuntumaan että haluaisin oranssin tukan (esim. Hennalla) mutta ei yhtään houkuttele lähteä siihen kierteeseen taas, joten varmaan jää toteuttamatta. Olen ostanut suoravärejä jonkun verran, mutta ei ne tartu tähän luonnolliseen tukkaan.

Olen ollut värjäämättä 13 kk nyt ja kerran aikaisemminkin pidin parin vuoden värjäystauon, mutta koskaan en ole kasvattanut täysin omaa väriä kokonaan takaisin. Ehkä tällä kertaa :D. Oma väri on tummanvaalea ja kasvatan nyt pois vaaleanruskeita/vaaleita raitoja.

Värjättyä osuutta pidän hyvän värisenä color maskeilla ja hopeahoitoaineella.

Täällä myös yksi! Oma pää värjätty viimeksi helmikuussa ja nyt viimekuussa kyllästyin niin pahasti jo ruskeanoranssiin taittavaan latvaan (oma väri on tumman ruskea) että poikkasin tosi pitkän tukkani pitkäksi polkaksi! Mulla onneksi kun kasvaa nopsaa! 🙂
Nyt hiukset on jo tosi lähellä omaa väriä kauttaaltaan, enää pieni ”liukuvärjäys” latvoissa joka näyttää jopa aika kivalta 🙂 Mäkään en kyllä tiedä kuinka kauan jaksa omaa väriä katella sitku se koko päässä on 😀 Mutta ainakin sitten on antanut hiuksille kunnon hengähdystauon ja voi alottaa puhtaalta pöydältä vaikka jonkun uuden värin kera 🙂

Mie en ole värjännyt hiuksiani noin 4 vuoteen. Nyt on oman väriset pitkät hiukset. Leikkasin välillä polkkapituisiksikin, mutta onpahan nuo vuodessa venähtäneet taas pitkiksi. En vaan jaksanut enää sitä värjäämistouhua, kun joka kuukausi olisi pitänyt olla värjäämässä juurikasvua piiloon. Välillä haikailen niitä hieman omia hiuksiani tummempia hiuksia, mutta kyllä nämä omatkin yleensä hyvältä näyttää. Lisäksi mulla on iho ruvennut reagoimaan erilaisiin pesuaineisiinkin silloin tällöin, joten värjääminen pelottaa jo siksikin, että luulen, että saisin allergisen reaktion väriaineista.

Latvojen leikkuuseen pitäisi minunkin mennä. Hiuksilla tosiaan tuntuu olevan joku mitta, jota pidemmiksi ne ei enää kasva, vaan latvat vaan menee takkuisiksi ja kuiviksi. Ihmiselle tosiaan sopii hyvin juuri sen väriset hiukset kuin siihen päähän on luonto suunnitellutkin, usein ne värjätyt ei kauhean nätiltä edes näytä, kun ovat liian tummat, liian punertavat tai liian vaaleat ja kylmän väriset. Riippuen ihmisestä tietysti.

En ole kohta värjäyttänyt tyveä kahteen vuoteen 🙂
Kesätöistä sain sen verran säästöön rahaa, että pääsin tekemään ”liukuvärjäyksen”, eli oman värin ja värjätyn hiuksen yhdistäminen 😀 Lopputulos todella siisti, sit taas kun joskus saan rahaa menen teetättää vaaleita raitoja 🙂

Hiustutkija minulle sanoi, että jokaisella on tietty hiusten ”ikä” eli hiukset kasvavat vain tiettyyn mittaan eikä voi siitä kasvaa pidemmäksi. Ikä taisi vaihdella 3-6 vuoteen. Minulla hiukset kasvaa vain ehkä noin 15 cm sinun hiuksiasi lyhemmiksi ja tutkija sanoi silloin hiusteni iän olevan 3 vuotta. Eli sen jälkeen ne tippuu yksitellen pois.

Sua pukee muuten ihan älyttömän hyvin kaikki nuo lettikampaukset 🙂

Voi apua, ku oot niin nätti!
Kävin vuoden vaihteessa lisäämässä hiuksini raitoja, joita on tyveen laitettu muutama kerta. Jo silloin vakkarikampaajani oli jäänyt äitiyslomalle ja mietin toisen käsittelyssä, että palaan vakkarin penkille kun hän palaa töihin. Enpä ole palannut, vaikka kampaaja on 😀 En tiiä miksen ole vaivautunut kampaajan käsittelyyn… Mulla on aika lailla saman värinen tyvikasvu kuin sulla eli verrattuna pituuksiin ero on selkeä. Olen välillä vaalentanut tyven vaalennusvoiteella, joka siis ”kuluu” sävytteen tavoin. Mulla tyvikasvu näyttää ennemminkin siltä, että mulla on likaiset hiukset… :/ Mä ehkä nyt salaa odotan jotain sun hiustyyliä, koska… Siis oikeesti, toi näyttää niin mahdottoman siistiltä ja noi kampaukset, no, niitä olen ennenkin ihaillut! Karkki kertoikin tossa hiusten iästä, joten voi olla hyvinkin mahdollista, että on olemassa ”luonnollinen pituus”.
Kiitos tästä jutusta! Tajusin tämän ansiosta sen, että kampaajan luo päädyn vain latvoja siistimään ja päänahan hierontaan, ah!

Samainen projekti on täällä käynnissä. Keväällä värjäsin hiukset tyven väriseksi, joten kontrasti ei ole kovin suuri, vaikka latva onkin eri värinen. Saas nähdä tuleeko hovikampaajan kanssa ”yhteentörmäys ”kun tulevaan juhlakampaukseen ei väriä päähän laiteta ?.

Samainen projekti on täällä käynnissä. Keväällä värjäsin hiukset tyven väriseksi, joten kontrasti ei ole kovin suuri, vaikka latva onkin eri värinen. Saas nähdä tuleeko hovikampaajan kanssa ”yhteentörmäys ”kun tulevaan juhlakampaukseen ei väriä päähän laiteta ?.

Kommentit on suljettu.