Hei ihan huippukivoja kommentteja edelliseen kirjoitukseen ja niin osuvia kokemuksia monella! Vaikken ole ehtinyt vastaamaan niin niitä on ollut mukava lukea! Tapoja edetä on varmasti monia ja useammalla tavalla voi onnistua. On ihanaa et blogin kautta löytyi näin paljon taas kannustusta ja tsemppausta mun loputtomaan taisteluun, joka kaikessa henkilökohtaisuudessaan on monen lukijan kanssa kuitenkin samankaltainen.
Olen koko viikon ollut vielä ihan omalla ruokavaliolla ja näen vasta huomenna Mikkoa jolloin saan tuon tarkemman ruokaohjelmani josta kirjoitin. Jo se, että olen siistinyt ruokavaliosta kaikki herkut on tuottanut tulosta. Olen tehnyt maltillista laskua hiilihydraateissa ja kun niistä tulikin jotain kommenttia niin ajatus hiilihydraattimääristä on ollut mulla sellainen, että jos paino lähtee laskuun suuremmilla määrillä niin hyvä niin! Imetyksen vuoksi myös tuossa tulevassa ruokavaliossa on kuulema pottua ja puuroa 🙂 Vaikka tällä viikolla vielä keskiviikkona tuli syötyä sitä suklaata niin paino tippui nopeasti 99:stä 97:mään. Olo on jo nyt parantunut paljon.



Viikonloppu on sujunut todella mukavasti ja oon pärjännyt aika hyvin ruokahimotusten kanssa. Muutaman kerran on tullut vähän suurempi himo napsia jotain mutta kun päätöksen tein niin niiden kestäminen on ollut helpompaa. Esimerkiksi eilen päätin lähteä salille kun tuli sellainen olo, että ois kaivannut mussuttamista. Sain onneksi vielä saliseuraa ystävästäni Päivistä niin tuosta lauantaistahan kehkeytyi viikon kohokohta! Treeniä ja terapiaa samassa paketissa! Kiitos Päivi <3
Tiedän että tässä kohtaa moni sylkee kuppiin mutta pitihän se treenin päälle käydä testaamassa anatomisia asentoja ja neljäsosakäännökset kun oli seuraa kokeneesta fitnesskisaajasta. Päivi katsoi mun asentoja ja antoi vinkkejä ja voin kyllä todeta et tän mun lähes vuoden treenitauon aikana on kyllä kaikki voimat lihaksista kadonneet. Staattiset liikkeet ja lihasten pitäminen poseerausasennoissa on tällä kunnolla ihan tuskaa. Myös selän levittäminen tuntui ihan mahdottomalta A. koska sieltä on kaikki muhkut kadonneet ja B. hermotus lihaksiin on ihan unessa.
Siinäpä siis kuvasaastetta meikäläisestä vielä tuutin täydeltä mutta pidetään näitä nyt sitten korkkarit jalassa olevista kuvista ns. aloituskuvina niiden kotona otettujen rinnalle. On jotain mihin huonona päivänä verrata.
Hyvillä mielin uuteen viikkoon! Elämä voittaa!
21 vastausta aiheeseen “Oravanpyörästä onnistujaksi”
Kiitos näistä viime kirjoituksista. Sain niistä ja parista muusta artikkelista, joihin surffailin aamusella vihdoin viimein sen sysäyksen, että nyt. Mulla ikää 9 v enemmän, lapsia 1 enemmän, (kuopus jo 1, 5 v)…pituutta n. pari cm vähemmän ja aloituskiloja 5 vähemmän. Takana varmaan kolme reipasta painonpudotusta ja yhtä monta varmaa nousua. Kaikki nousut liittyneet raskauksiin.
Joten, I feel you ja mehän onnistutaan 🙂
Muuten, yksi niistä jutuista, joita luin, käsitteli naisten keskivartalolihavuutta ja stressiä ja kortisolia. Saattaapi pitää kutinsa ainakin omalla kohdallani, kun tämän kuopuksen raskauskilot on (jotenkin ihan eri tavalla kuin ennen) jämähtäneet vatsaan ja viimeiset pari vuotta olen kärsinyt elämäni pitkäkestoisimmasta stressistä. Toki mulla ikäkin varmaan tekee sitä, että vyötärö katoaa, mutta pisti silti miettimään. En muista oletko kirjoittanut/miettinyt tätä, mutta stressiä on teilläkin riittänyt. Noh, sen se stressi ainakin tekee, tapahtuu kortisoliarvoille sitten mitä vaan, että l o h t u a haen ruuasta. Hmph. (http://yle.fi/uutiset/kalja-_vai_stressimaha__naisten_vatsat_jo_samankokoisia_kuin_miehilla/7872483)
Toisen lapsen jälkeen huomasin saman ilmiön. Tuo maharasva on tuolla vatsaontelon sisällä.
Juu mä luin tuon jutun! Mulla ainakin on todella paljon rasvaa vatsassa, mutta myös selässä ja käsissä. Jaloissa ei lainkaan niin paljon. Hyvin mahdollista että meikäläinen on juuri kyseistä sakkia mistä tuossa uutisoitiin!
Ihan mahtavaa 🙂 sulla on huippublogi! Tsemppiä koitokseen. Normaali syömiset kun saa kuntoon niin häviää makeanhimo ainakin meikäläisellä ja ruualla pitää olla hiilaria, muuten on käsi äkkiä leipäpussilla tms
Kiitti paljon! Kyllä tää tästä! =)
Tsemppiä urakkaan! 🙂
Kiitos Elina!
Ihana Anna!!! Oon niin iloinen että oot jaksanu alottaa urakan! Me kaikki tsempataan sua ihan satasella! Oot mulle ja monelle muulle ihana ja inhimillinen motivaattori. <3
Ihan huippua että kaikki tsemppaa! Niin hyvä mieli! <3
Heips!
Tuntuu hyvältä lukea sinun tarinaa kun itse kamppailen painonpudotuksen kanssa. Aloin vuoden vaihteessa oikein tosissaan kun sain ystäväni mukaan tukemaan minua☺️ Nyt -11,5 ☺️ Ystäviä ja omaa motivaatiota tarvitaa että onnistuu! Sinulla tuntuu olevan myös motivaatio kunnossa! Käy lukee mun blogista mun tarinaa jota aloin kirjoittaa omaksi tueksi koko projektille! Lily blogi ja minttumaaria78
Ihan loistavasti sulla alkanut! Hieno juttu ja paljon tsemppiä jatkoon! 🙂
Voi Anna! Sä oot niin ihanan positiivinen ja tästä sun blogista saa aina niin hyvän mielen! Erittäin paljon tsemppiä rankaan urakkaan mut sä jos kuka siinä onnistut! Itse tällä hetkellä kasvattelen maha-asukkia ja toivon et mulla on yhtä mahtava into ja energia saada kans itteni kuntoon kun vauva-arki koittaa! 🙂
Oih, keskity sä siellä sun urakkaan <3 Voi ihanuus! <3 Kyllä se into varmasti tulee sitten aikanaan 🙂
Iso peukku ja paljon pitkää pinnaa! 🙂
Kiitos! Kyllä tässä pitkäjänteisyyttä tarvitaan! 🙂
Wuuu 🙂 gou Anna :). Oikeesti oon susta jo nyt ihan pirun ylpee :D. Se vaan että oot päättänyt onnistua vie sut varmasti pitkälle :). Täällä painitaan omien peilisokeuksien ja monen muun asian kanssa ja näillä sun iloteksteillä saat mutkin haluumaan lenkille 😀 WOT 😀 haha
-Hanna
http://laihdutusmatka2014.blogspot.fi/
Ihana oot! Ja tosiaankin sokea jos et huomaa omaa muutosta! 😉
Saiskos ton mustikkapiirakan ohjeen? Voi laittaa myös spostiin. Nam. Ei mulla muuta, oli vaan turhan herkullisen näköistä 😉
Siinä on mustaherukkaa! 🙂 Pohjan ohje on tämä:
http://www.kinuskikissa.fi/murotaikina/
Päällä:
250g maitorahkaa
200g kermaviiliä
3/4dl sokeria
1tl vaniljasokeria
2 pientä kananmunaa
1rlk perunajauhoja
3-4dl mustaherukoita
Toivottavasti maistuu jos kokeilet! Itse en nimittäin oo maistanut! 🙂
Teidät on haastettu! 🙂
http://bebeaulait.bellablogit.fi/2015/03/27/parhauksia/
Ooh! Kiitos Iina haasteesta! Näitä onkin ollut ikävä! Joskus blogin alkuaikoina kulki aina haastetta ja palkintoa suuntaan jos toiseen 🙂 Vastaan ehdottomasti haasteeseen! 🙂