Pienen syntymä lähti enteilemään supistuksilla torstai-iltana. Ne tulivat harvakseltaan mutta olivat todella kipeitä. Sain yön nukuttua muutaman tunnin pätkissä ja uskon että myös supistukset taukosivat tuossa välissä. Perjantai aamuna heräsin väsyneenä ja nälkäisenä ja mietin turhautuneena että kestääköhän tässä monta päivää. Keskimmäisen lapsen synnytys käynnistyi ihan samalla tavalla ja silloin kärvistelin kotona kaksi vuorokautta ennen kuin tilanne oli niin kypsä että lähdin sairaalaan. Esikoisesta ei tarvinnut arvuutella kun hänen kohdallaan synnytys alkoi lapsivedenmenolla. Nyt olin kuullut, että pitkää latenssivaihetta ei enää tulisi uudelleensynnyttäjälle ja siksi harmitti. Kolmannen kun pitäisi putkahtaa maailmaan tuosta vain ja taas minä sain odottaa.
Päivää päätin viettää kotona ja levätä niin paljon kuin mahdollista. Hain lounasta Fafa’sista tien toiselta puolelta, sillä tiesin että myöhemmin saattaisi tulla sellainen olo, että mikään ei enää maistu mutta pitäisi jaksaa. Syötiin perheen kesken ja mies lähti lasten kanssa uimaan. Minä otin lisää särkylääkettä ja menin päiväunille. Heräsin noin puolen tunnin välein kivuliaaseen supistukseen mutta nukuin silti aika hyvin melkein koko sen ajan kun olivat poissa. Ilta touhuttiin kotona ja soitin varalta isovanhemmille, että yöllä saatetaan tarvita lastenhoitajaa. Illalla olin jo kivulias ja sen vuoksi ärtynyt, odotin että lapset menevät nukkumaan sillä kaikki tohina häiritsi suunnattomasti kun olo oli niin kurja. Muut nukahtivat ja minä jäin hereille. Särkylääkettä, suihkua ja kuumaa geelipussia selässä hautoen yön tunnit etenivät. Kivut olivat sitä luokkaa, että aina kun kymmenen minuuttia oli kulunut niin odotin jo kauhulla tulevaa. Se kipu oli kamalaa, oli pakko soittaa sairaalaan saanko tulla.
Kellon ollessa puoli kolme yöllä tehtiin suunnitelma miehen kanssa että menen taksilla ja soitan sitten tarvitseeko tulla ja hälytetäänkö hoitajat vai saanko vain kipulääkettä paikanpäällä ja tulen vielä kotiin takaisin. Sörnäisistähän ei ole montaa kilometria Kätilöopistolle. Minä lähdin sitten matkaan! Saavuin päivystysosastolle jossa menin ensin käyrille. Supistusten väli oli 15-20 minuuttia eivätkä ne siellä ollessa tuntuneet yhtä pahoilta kuin kotona. Ilmeisesti se rauhoitti kehoa ja mieltä kun tiesi olevansa hoidossa. Kohdunsuun tilanne oli sen sijaan surullinen. Täysin epäkypsä, kiinni ja kanavaa pitkästi jäljellä. Supistukset eivät olleet vielä saaneet aikaan mitään ja kotiuduin kaksi särkylääkettä naukattuani viideltä aamuyöllä kotiin vain jatkaakseni hidasta kuolemaa siellä. Litalginit eivät auttaneet yhtään. Kärvistelin kahdeksaan jolloin soitin osastolle, että tulen uudestaan sillä haluan jotain vahvempaa särkylääkettä, kuten kipupiikin kankkuun. Kolme tuntia kotiintulostani tilaan uudelleen taksin ja suhaan kättärin pihaan. Tällä kertaa en meinaa päästä nousemaan taksista ylös kun supistus lamaannuttaa koko kropan. Purskahdan itkuun kun kävelen sisään ja ilmoittaudun kyyneleet poskella. Pääsen heti tutkimukseen jossa selviää, että kas, kanava hävinnyt ja kohdunsuu 3 cm auki! Jee, ne ovat tehonneet! Piikki pakaraan ja jään osastolle kuittaamaan univelkaa. Soitan miehelle, että saa tulla perästä ja herään kun hän saapuu huoneeseen reilu puoli tuntia myöhemmin.
Päivystysosastolla sain nukuttua hyvin sen parituntisen jonka lääke vaikutti. Sen jälkeen supistusten kipu palaa entistä pahempana ja niiden väli jää vihdoin alle kymmeneen minuuttiin. Jee! Silloin katsotaan synnytys käynnistyneeksi. K.11.30 nousen käyriltä ja lapsivettä hulahtaa lattialle. On aika siirtyä synnytyssaliin!
Olen todella kovissa kivuissa kun päästään perille ja inhoan ilokaasumaskia. En käytä sitä lainkaan vaan yritän keinuttaa supistukset seisten. Jokaisen iskiessä mun kasvoihin iskee ihan tajuton kuuma aalto ja hiki valuu ohimoilta. Supistukset ovat edelleen harvoja eli välit noin 5-6 minuuttia eikä kätilö tunnu uskovan kun sanon että on aika saada haluamani kivunlievitys eli selkäydinpuudute. Hän pelkää että supistukset laantuisivat puudutteesta ja panttaa sitä. Kun lääkäri tilataan hän on puuduttamassa toista synnyttäjää ja siinä kestää ikuisuus. Tässä kohtaa taidan mainita, että odottaminen on rääkkäystä! 😀 Kun lääkäri tulee puuduttamaan minua niin olen jo 9cm auki! Saan pikavaikutteisen spinaalin ja ah mikä autuus. Sanon kätilölle, että kiva kun näen nyt sinunkin kasvot ensimmäistä kertaa 🙂 Huokaan hetken ja viimeinen 1cm aukenee. Sen jälkeen odottelemme, että saan jalkoihin hieman tuntoa jotta voin ponnistaa. Ponnistan noin 4 supistuksen verran ja poikaa syntyy 19min myöhemmin. Isi leikkaa napanuoran ja minä saan hänet syliini. 9 pisteen poika on syntynyt! En voi uskoa että kaikki on ohi vajaassa kolmessa tunnissa. Syntymäajaksi merkataan 14.09 ja potran pojan mitat ovat 3808g ja 51cm. Voin itse mainiosti sillä selviän pienillä naarmuilla.
Synnytyssalissa isä saa pojan kenguruhoitoon kun minä käyn suihkussa. Saan puhtaat vaatteet ja sitten isä kylvettää pojan. Kätilöt hakevat meille aamupalaa ja appelsiinimehua skumppalaseissa. Paahtoleipä on lämmin ja rapea, siinä on erityisen hyvä maku. Kilistettiin oikein laseja! 🙂
Olo on onnellinen ja synnytys on ohi nopeammin kuin kätilöt osasivat odottaa. Yleensä supistusten väli on paljon lyhyempi mutta omalla kohdalla pitkä väli ei vaikuttanut niiden tehoon. Aukesin lopulta todella nopeasti ja ainoa mistä jäi aavistuksen harmitus oli se, että sain omasta mielestäni puudutteen aika myöhään. Toisaalta en olisi jaksanut enää ainoatakaan supistusta, enkä kestänyt ponnistusvaihetta hymyssä suin jos en olisi sitä saanut joten parempi myöhään kun ei milloinkaan. Spinaalin vaikutus myös lakkasi nopeasti ja pääsinkin juuri suihkuun ja itse kävelemään vuodeosastolle. Seuraavana päivänä kipu unohtuu ja olen sitä mieltä, että annan synnytyksestäni pisteitä 9 asteikolla 1-10 kun kätilö kysyy. Olen siis tyytyväinen. Onhan sylissäni jotain kultaakin kalliimpaa! Aivan isänsä ja isoveljensä näköinen pieni rakas. Amos Aarre Liljeroos.
