Oon kirjoitellut blogiin viime vuosina paikoista missä ollaan käyty, etenkin lasten kanssa. Viime viikonloppuna oltiin mökillä joka on Lohjan seudulla ja samalla kävin ensimmäistä kertaa Josefiinan aitassa. Se oli vinkki jonka sain blogiin viime kesänä lukijalta. Samoin kahviteltiin Cafe Laurissa, jota suositeltiin. Kahvila sijaitsee tuon aarreaitan tapaan myöskin Lohjalla. Tästä vinkit jollekulle joka koluaa samoja seutuja kesäisin!
Josefiinan aitta sijaitsi viitisen kilometriä Lohjan keskustasta. Kyseessä on lähinnä vanhoja aarteita myyvä aitta, mutta sekaan mahtui myös uudempaa tavaraa: koruja ja vaatteita. Pihalla olleessa hallissa myytiin vanhoja huonekaluja ja suurempia sisustusesineitä. Aitassa tervehtimässä oli myös omistajan Iiriksen kissa, joka oli kuulema innoissaan valloittanut myyntiin tulleen tyynykasan omistajan harmiksi. Aika veijari!
Näytin kuvia mun isälleni joka tokaisi, että myynnissä ollut tavara oli kuin suoraan hänen lapsuudestaan ja näitä oli joka tupa täynnä. Kipot, kupit ja tuohikkaat ovat kaikki samanlaisia joita löytyy meidänkin mökiltä 🙂 Eihän se tarvitse kuin 50 vuotta nii sama tavara alkaa kiinnostamaan.
Aitasta löytyi tosiaan sekä uutta että vanhaa ja mua viehätti vanhat peltipurkit sekä ostin yhden puuvillamekon. Nuden värisestä mekosta ei sattunut erillistä kuvaa mutta se näkyy tuossa allaolevassa rekissä. Ostamani oli tuo ensimmäinen hihaton malli, joka roikkuu roosan värisenä rekissä ensimmäisenä. Hintaa paitulilla oli 35 euroa.
Lapset saivat omistajalta pullaa ja mehua virkistykseksi kun imetin pienimmäistä ja he tulivat pihakeinusta valittelemaan kuumuutta. Siinä istuskellessa omistaja kertoi koko aitan tarinan ja näytti vanhoja valokuvia tilalta jonka olivat 12 vuotta sitten hankkineet. Aitta on toiminut tällaisena neljä vuotta. Sen yhteydessä oli kahvila joten mies- ja lapsiparkkikin löytyy 😉 Tuollaisessa aarreaitassa tavaroiden tutkimiseen menee nimittäin aikaa. Mekon lisäksi me ostettiin vanha kahvipurkki sekä nukke. Ne maksoivat yhteensä 8 euroa.
Kesälomasuunnitelmista kirjoitan lisää kun kaikki hahmottuvat. Tänä vuonna (taaskaan) ei lähdetä ainakaan kauas ulkomaille. Kaikenlaista kivaa on silti suunnitelmissa siitä huolimatta että pelkäsin aivan tylsää kesää. Nyt tilanne vaikuttaa kuitenkin paremmalta.
Mitäs tuumasitte aitasta? Onko jollekulle tuttu puoti?
Ja onko teidän kesälomapaikkojen lähellä aarteita joista voisi vinkata toisille lukijoille?! Nyt saa tukea oman alueen elinkeinoa. Kertokaa kommenttiboksissa omat kotimaan helmenne 🙂 Jos vaikka sattuu suunnalle.
6 vastausta aiheeseen “Sarjassamme kotimaan matkailua: Josefiinan aitta”
Asumme Lohjalla ja tuo Josefiinan aitta on ihan HELMI! Ihanaa että Iiris on pitänyt kiinni siitä että tavarat ovat aidosti vanhoja Siitä tulee aivan ainutlaatuinen tunnelma. Käymme usein pelkästään kahvilla, ja monesti mukaan tarttuu jotain pientä kun tuotteet vaihtuu nopeaa tahtia. Suosittelen paikkaa kaikille
Mä myös tykkäsin tunnelmasta! Pitää käydä uudestaankin 🙂
tuutteko poriin nyt kesän aikana? 🙂
Tää on vielä auki! Ainakaan toistaiseksi ei ole sellaisia suunnitelmia.
sauvoissa Karunantien varrella on kesäviikonloppuisin latokirppis, olisikohan sunnuntaisin? Muistaakseni heillä on facesta sivu, tosi hauska kirppis, koko lato täynnä vanhaa tavaraa. Kannattaa poiketa jos on vaikka Kemiön suuntaan matkalla:) ja siinä vieressä on luomulihatila <3
Turun seudulla Ruskolla on taas Loviisan aitta vähän vastaava kun tämä Josfiinan aitta.
Paimiosta löytyy Adalmiinan Helmi, navettamyymälä:)
Ja jos Anna joskus liikkuu Turun seudulla, niin tarjoan kahvit:)
Iiris
http://aitikuosiin.blogspot.fi
Kiitos tarjouksesta 🙂
Ja ihania vinkkejä!