Kategoriat
Yleinen

Kohtaamisia

SAMSUNG CSC

 

Näitä silloin tällöin tapahtuvia kohtaamisia ihmisten kanssa jotka jäävät mieleen on sattunut mulle muutaman kerran. Ne pysäyttää eri tavalla kuin arki jossa ollaan tuttujen kanssa tai tavataan ihmisiä työn kautta. Niissä kohtaaminen on oletettavaa eikä erityistä. Erityistä sen sijaan on kohtaaminen jota ei ollut suunnitellut eikä se etene ennustettavasti. Sellainen joka sattui mulle tänään.

Mulla oli ihan tavallinen työpäivä tänään, mikä tarkoitti sitä että mulla oli Somepormestarin tehtäviä kalenterissa ja aikomuksena kuvata materiaalia blogitekstiä varten. Blogijutuksi oli tulossa ”Työpäivä Annan kanssa” eli halusin kertoa kuvin minkälainen mun arkipäiväni on.

SAMSUNG CSC

 

Puolen päivän aikaan lähdin viemään meidän tulevan tapahtuman julisteita ympäri Itä-Helsinkiä. Ensimmäisenä suuntasin Herttoniemen Herttaan, joka on suosittu kauppa näillä huudeilla. Tiesin että siellä on ilmoitustaulu johon voisin laittaa julisteen. Kurvasin paikalle ja olin kiinnittämässä julistetta kun viereisen Otto-automaatin eteen tuli vanha rouva. Hän sanoi kaiketi ruotsiksi jotain hiljaisella äänellä kun en saanut selvää enkä kuullut kuunnolla. Ajattelin että häntä häiritsi kun olin niin lähellä automaattia, jonka kulman takana ilmoitustaulu oli. Jatkoin kiinnittämistä kun hän tuli lähemmäksi ja sanoikin, että tarvitsee apua. Vanha rouva halusi nostaa rahaa mutta hänen oli vaikea näppäillä oikeita valintoja.

Autoin tietysti ja vanha rouva sai nostettua rahaa automaatista. Olin kuitenkin liikuttunut siitä, että hän katsomalla valitsi minut sellaiseksi, jolta uskaltaisi kysyä apua. Kun ikää tulee eikä sormet toimi niin mikä neuvoksi? Odotella automaatin kulmilla sopivaa ihmistä kun lähipankistakin oli poistettu rahannostomahdollisuus. Rouva kiitti minua avusta ja halusi vielä jutella. Hän kertoi että tänään on kaikin puolin huono päivä. Huonoja uutisia omasta terveydentilasta ja yksinään mönkään menneet rahannostoyritykset olivat vaikea paikka. Rouvalla oli sairauden vuoksi vaikea käyttää käsiään ja siksi automaatilla asiointi oli liian hankalaa. Ääni väristen hän kertoi miten rankkaa on sairauden uudet oireet ja se, että paremmaksi ei tulla. Hän oli niin hento ja murheinen, että julisteen kiinnitettyäni nappasin rouvan kainaloon ja halasin. Sanoin, että sellaista se elämä valitettavasti on ja toivotan hänelle paljon voimia jatkoon.

Rouva nyökkäsi ja vastasi, että niinhän se on ja paljon on jo eletty ja koettu. Samalla hän kysyi olisiko minulla mitään korttia, jos hän voisi joskus pyytää apua uudelleen. Sanoin, että ei mulla ole, sillä se on totta. Hän pettyneenä ja minä hämmentyneenä käännyimme eri suuntiin ja tuntui että mun hoivavietti riepoi sydäntä rinnasta. Joo ei mulla ollut käyntikorttia enkä ole avustaja mutta jos tämä vanha rouva oikeasti tarvitsee joskus apua niin enkö minä oikeasti voisi auttaa? Miten olin niin tunteeton, että lähetin hänet matkoihinsa? Autolle mennessä tiesin, että jos en nyt rouvaa enää näe, niin en koskaan löydä häntä. Oma vastaukseni vainoaisi mua varmasti. Pälyilin ympärille ja päätin lähteä nopeasti etsimään. Kurvasin autolla lähimmät bussipysäkit ja bingo. Huivi päässä ja vihreä pitkä takki yllään hän viipotti metroaseman edustalla. Pysähdyin pysäkille ja nousin autosta. Huusin että ”Mummu hei, minä tässä! Joka autoin sua kaupassa. Tarvisitko vielä apua?”

Mummu ilahtui suuresti mut nähdessään ja kertoi että myöhästyi bussista. Hän oli jo matkalla takaisin kaupan edustalle ja oli ottamassa taksin kotiin. Hän kysyi minne olen matkalla ja voisinko viedä hänet kotiin Laajasaloon. Olin itse menossa juuri sinne seuraavaksi joten se sopi mainiosti. Vanhus hyppäsi kyytiin ja juteltiin matka. Kuulin hänen elämästä paljon tuon muutaman kilometrin aikana. Kuinka he harrastivat miehensä kanssa tanssia vaikka hän oli lyhyt ja mies hirmuisen pitkä. Mitä he tekivät työkseen ja minkälaista vapaaehtoistoimintaa he harrastivat. Ja tuon matkan aikana ehdin kertoa omastanikin. Kerroin, että olen vuosi sitten muuttanut pois Laajasalosta kun rakensimme talon. Vanhana laajasalolaisena tiesin myös reitin ja hän asuikin ihan lähellä missä me ennen asuttiin. Ajettiin ostarille ja saatoin vanhuksen kotiin. Laajasalon Puodin kohdalla kysyin, haluaisiko hän kuitenkin mun puhelinnumeron jos jatkossa tarvitsee apua? Vanhus oli onnellisen oloinen ja vastasi että mielellään. Lainasin puodista kynää ja kirjoitin yhteystietoni paperille. Nyt myös minulla oli parempi olo. Mieleeni tulvi oma edesmennyt isoäitini, joka on paljon enemmän kuin muutamat kalusteet jotka olen juuri kertonut perineeni. Minun rakas mummini, jolla oli seitsemän lasta ja viisitoista lastenlasta. Me kaikki rakastettiin mummia ja hoidettiin. Tällä vanhuksella ei ollut ketään, ei lapsia ja edesmennyt mies. Kuka häntä hoitaa?

Vanha rouva puristi paperia kouraansa ja sanoi, että toivottavasti tavataan uudestaan. Sitä minäkin toivon. Toivottavasti tavataan.

SAMSUNG CSC

Kategoriat
Yleinen

Vaimot vaihtoon -Mun vuki

SAMSUNG CSC

Kaupallinen yhteistyö: Novelle

”Elämää kannattaa nauttia ahnain kulauksin, eikä jättää muuten vain kulumaan. Joka päivä näyttää vähän erilaiselta, kun siihen oikein asennoituu. Juuri tästä asenteesta on kyse Novellen Elämän Janoon -haasteessa. Se vie monenlaisiin paikkoihin ja yllättää uudenlaisilla sisällöillä – kuten vaikkapa tällä.”

En tiedä miten moni teistä törmäsi White Trash Disease Natan kirjoitukseen päivästä, jonka hän vietti meillä hoitamassa lapsia ja kotia. Olen ollut kuin kuumilla kivillä siitä saakka, sillä myös minulla on oma tarina kerrottavana. Meillä ei mennyt kauaa tähän ideaan, kun Novelle haastoi meidät Elämän Janoon kokeilemaan jotain uutta ja erilaista. Molemmat kirjoitetaan blogeja ja ollaan suorapuheisia hassuttelijoita, mutta mikä muu meitä yhdistää? Ei ainakaan samanlainen perhe, koti tai harrastukset. Olisipa idea laittaa Vaimot vaihtoon! Minkälainen on päivä WTD-kodissa Natan säännöillä? Onko lapsettoman city-hipsterin elämä vain skumppaa ja hienoja illallisia julkkisystävien kanssa? Vetosali, päivän asusta kuvia sekä rauhallista hengailua musta-valkoisessa kodissa. Sitä odotin! Saisinko käydä yksin pissalla niin, että kukaan ei roiku ovenkahvassa ja syödä ruokani lämpimänä? Meinasin pakata päivän sijaan viikon kamat jo lähtiessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paiskasimme jälleen kättä ja oli minun vuoroni astua saappaisiin, jossa olin vastuussa vain itsestäni. Se tuntui samantien vapauttavalta ja ensimmäinen tehtäväni oli suunnata salille ja kauppaan. Ihmetys oli suuri, että ostoksia ei maksettukaan tyhjillä pulloilla kuten itselläni on tapana, vaan kaupparahaa oli järjetön määrä. Sitä kuulema menisi tuoreisiin luomuvihanneksiin, palvelevan kalatiskin herkkuihin sekä (juhla)juomiin.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Kauppareissua ennen oli kuitenkin aikaa huolehtia itsestäni ja kunnostani. Suuntasin minnekäs muualle kuin Vetosalille, jossa odotti kestävyystreenitunti. Hikoilin jo pelkästä ajatuksesta ja niin ihanaa kuin olikin päästä yksin salille, niin huomasin kotiäitivuosien tehneen tehtävänsä mun kunnolle. Puuskutin kuin pieni porsas, mutta voi sitä voittajaoloa mikä treeneistä seurasi. Tässä kohtaa olin valmis valloittamaan maailman uudelleen. Tätä minulla on ollut niin ikävä!

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Natan tavoin, treenien jälkeen napataan kaupasta jotain tuoretta ja hyvää, josta voi valmistaa kotona kuvauskelpoisen aterian. Ohjeen mukaan nappasin ainekset nieriäsalaattiin ja painelin takaisin kämpille kokkaushommiin. Kalaa tuli kahdelle ja siihen meni vajaa parikymppiä ja Larun kaupassa oli enemmän ruotsia puhuvia asiakkaita kuin suomenkielisiä. Olin niin vierailla vesillä mutta onneksi tunnistin avokadon ja sitruunat. Vanhasta tottumuksesta mukaan kauppakoriin eksyi fitness-parsakaali, mutta sitä ei reseptiin tullutkaan.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

WTD-keittiöön astuminen pelotti mua. Kaikkialla oli niin siistiä ja en voinut olla ihmettelemättä sitä järjestystä. Meillä kaikki on piilotettu pois pieniltä käsiltä ja pään rapsutusta aiheutti mm. tarkasti viikattu keittiöpyyhepino. Sekin liikuteltavan tarjottimen alahyllyllä. Täällä ei todellakaan asu taaperoita!

SAMSUNG CSC OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA SAMSUNG CSC

Sain paistettua nieriän ja aseteltua ruoan lautaselle kauniisti. Valitsin itselleni ruokajuomaksi kuohuvaa notkuvasta viinivalikoimasta ja kävin ruoan kimppuun. Ihmeellisen hiljaista oli ja muistin yhtäkkiä ajan jolloin asuttiin miehen kanssa kaksin Siilitiellä. Toki Itä-Helsingin vuokrakämppä ei muistuttanut tätä viimeisen päälle sisustettua kaunista kaksiota mutta se aika kun oltiin ihan vain kaksin, ilman lapsia. Se tunnelma tuli kokatessa itselle. Kukaan ei valittaisi, että miksi ruoaksi on salaattia jossa on lehtikaalia ja korianteria. Lapsettoman elämän parhaita puolia oli syödä juuri sitä ruokaa mitä itse haluaa, ilman rajoituksia onko laitettu liikaa valkosipulia tai mustapippuria. Tämän tavan palautan meidänkin keittiöön vaihdon jälkeen.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Vaihtopäivä tuli iltaan ja sain nautiskella auringosta parvekkeella skumppani kanssa. City-hipstereillä on selkeästi arjessa enemmän luxusta, sillä en muista milloin viimeksi olisin ensinnäkään kuullut ajatuksiani saatika saanut vain katsella maisemia. Melkein jo pelkäsin soittoa kotoa. Ihan röhnöttämikseksi ei hipsterinkään elämä jäänyt ja illalla odotti töitä ennen vapaa-ajan datailua ja siirsin mm. päivän asukuvat koneelle seuraavaa postausta varten.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Sitten netfliksiä puhtaissa musta-valkoisissa lakanoissa. Pyykkiteline parvekkeella sai jäädä odottamaan Juhania, se on kuulema miesten hommaa.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Kotimatkalla soitettiin, että tuo kaupasta vessapaperia. Paluu todellisuuteen oli yhtä nihkeä kuin julkisten vessojen loputon rulla. Että joko saan muuttaa Nata teille? Vai tulisikohan sitä viimeistään aamulla ikävä lapsia?

novellehaaste-logo-loppuun

Lue Novellen sivuilta myös muiden bloggaajien hulvattomia haasteita ja tarinoita niiden toteuttamisesta. Samasta paikasta löytyy vinkki myös siihen, miten meikäläinen haastaa itsensä seuraavaksi!

Kategoriat
Yleinen

Treeniaikaa etsimässä

IMG_20150717_124342

Viime ajat on olleet haasteellisia. Kesälomaksi meillä on aivan kamalasti härdelliä kun talo on vuorattu telineillä ja rappaus on meneillään. Ikkunoissa on suojamuovit eikä ulos näe. Aikaisin aamusta (ellei sada) alkaa aina työnteko ja seinien rapsutteluun on upea herätä huonosti nukutun yön jälkeen. Murinaa kyllä, mutta ihanaa kun valmistuu. Sitten talo on taputeltu jo lopulliselle pinnalle. Iloinen olen siis vaikka väsyttää!

Treenirintamalle kuuluu aivan järjettömän *askaa. Oon todella pahantuulinen kun koko perheen kaavassa, ei muka löydy minulle parintuntista jossa ehtisin salille ja takaisin. Tää on asia mikä sapettaa ihan todenteolla. Tunnen oloni välillä kodin vangiksi ja ainoa mahdollisuus karata täältä on se, että mukana kulkee lapsikatras. Mies on vielä töissä ja kaiken vapaa-ajan pihahommissa apuna. Sen kerran kun olen päässyt salille ihan yksinäni niin huomaan istuvani autossa vielä kotipihaan tultua. Hiljaisuus kun kuulee omat ajatukset ja ihana treenin jälkeinen fiilis on sinfoniaa sielulle. Kuvasin videonkin teille tuossa pari viikkoa sitten yhdeltä sellaiselta kerralta. Viimeinen lause joka ei kuulu kunnolla on ”ne huomaa kohta että mä oon täällä”.

https://youtu.be/rZ61eGCM1m8

IMG_20150717_124220

https://youtu.be/zPCS6rk65fQ

 

Treenaaminen on mulle ihan mielettömän tärkeää sen kannalta, että voin hyvin henkisesti ja tietysti myös fyysisesti. Kolmen lapsen kanssa tämä kuvio on ollut haasteellista kaikkien näiden meidän perheen projektien keskellä. Toki lapset eivät ole mikään syy sille, että meikämamma ei oo kuosissa mutta mulla on paukut loppuneet kesken ja se on se mikä on jäänyt. Nautin täysillä niistä kerroista kun olen päässyt treenaamaan ja toivon että sellaisia aikoja on luvassa paljon lisää. Syksyllä esikoinen menee ekalle ja keskimmäinen päiväkotiin. Kaipaan sitä, että saan pikkuhiljaa itseni takaisin ja edes siellä täällä sitä ihan omaa aikaa. En tiedä onko lukijoissa sellaisia jotka tietää mistä puhun. Sen kyllä huomaa kun sen menettää.

IMG_20150717_124127 IMG_20150717_123811

 

Unelmia edelleen uneksien ja treeniaikaa enemmän toivoen,

Anna