Kategoriat
Lifestyle Sisustus

Onneksi löytyi uusi kannu

Perheen vuoro sairastaa

Tylsää tämä flunssakausi. Kun oma flunssa alkaa olla ohi, on se vasta siirtynyt lapsissa seuraavaan. Kokoajan joku on kipeä, enkä saa tehtyä omia juttuja niin kuin haluaisin. Kömpelönä kolautin vielä kahvinkeittimen pannun laittaessani sitä koneeseen ja kannu meni rikki. Tästä on jo muutama päivä aikaa ja tänään sain haettua uuden Moccamasterin kannun rikkoutuneen tilalle. Onneksi niitä myydään ihan marketeissa! Kuvat on Picnicin aamupalalta, jossa kävin ystäväni Jarnan kanssa tovi sitten. Nyt syksyn alettua ei olla ehditty näkemään yhtä paljon kuin kesällä kun hän paahtaa opintojensa parissa. Itsehän kirjoittelen sitä gradua täällä kotona, eikä mun tarvitse enää lähteä luennoille. Sain muuten juuri varmistuksen siitä, että kaikki muut kokonaisuuteni ovat valmiita kun luulin, että minulla olisi ollut edessä vielä gradun jälkeen yksi kirjatentti. Sitä ei kuitenkaan tarvitse nyt suorittaa kun minulla oli tilalle muita kursseja niin paljon. Onpa helpottavaa, että urakka tosiaan loppuu gradun palautukseen! En olisi millään jaksanut enää yhtään tenttiä, varsinkaan 500-sivuista kirjaa kuten tuossa kirjatentissä olisi ollut.

Nyt kokeilen toimiiko uusi pannuni, vanhassa keittimessä ja keitän iltapäiväkahvit.

Kategoriat
Perhe & suhteet

Miten aika riittää kolmelle lapselle?

Jokaisen kanssa omia juttuja

Kolmannen lapsen myötä mieleeni nousi erityisesti tunteet siitä, että oma aikani on rajallinen ja koin kasvukipuja siitä, että kolmen lapsen äitinä aikani ei riitä kaikille lapsille samaan tapaan kuin yhden tai kahden kanssa. Muuten koin, että kolmas lapsi sujahti arkeen aika mukavasti ja kaikki olla sillä tavalla helpompaa kun oli kokemusta jo yhdestä tytöstä ja yhdestä pojasta. Kolmannen lapsen sukupuolella ei ollut siis mitään merkitystä suuntaan taikka toiseen eikä hänen tulonsa maailmaan tuonut meitä uuden eteen kuten kahden aiemman kanssa. Isommat olivat 3- ja 6-vuotiaat kuopuksen syntyessä joten ikäeroakin ehti tulla jokaiseen väliin tasaisesti. Vauvavuoden kääntyessä loppuun kuitenkin tunsin jo paljon tunteita siitä, että halusin antaa aikaa myös isommille lapsille yksitellen ilman vauvaa.

Suurimmat kasvukivut keskimmäisen kanssa

Etenkin meidän tytön kanssa olen tuntenut riittämättömyyden tunnetta siitä, miten paljon (eli vähän) hän saa aikaani. Poikien tarpeet ovat olleet hoidollisesti niin paljon suuremmat, että itsenäisemmin pärjäävä tyttö on joutunut odottamaan vuoroaan tai vaihtoehtoisesti toimimaan itse kun aikani on mennyt poikien erityistarpeiden huolehtimiseen. Se on raastanut mun sydäntä pitkään ja viime keväänä päätimmekin lähteä ihan kahdestaan pienelle äiti-tytärreissulle Nizzaan, joka oli ihan unohtumaton molemmille. Juttelemme reissusta edelleen tasaisin väliajoin ja muistelemme miten ihana tuo reissu oli.

Aikaa ihan arjessa

Kun nuorin lapsemme kasvoi niin aloin tietoisesti myös lisäämään arkeen juttuja, joissa pääsen olemaan jokaisen lapsen kanssa yksilöllisesti. Etenkin juuri tyttären kanssa se on ollut tärkeää, sillä näen miten hän kaipaa äitiaikaa. Nyt vien häntä viikottain omiin harrastuksiin ja voimme jutella matkat kahdestaan. Muutama viikko sitten kävimme Oopperatalolla katsomassa Prinsessa Ruusunen baletin. Esikoinen tekee paljon juttuja myös isän kanssa ja se on taas tuntunut hänelle tärkeältä. He käyvät pojan taekwondossa keskenään ja liikkuvat paljon muutenkin. Minä taas vein vanhimman ja hänen kaverinsa eilen leffaan sen sijaan, että olisin koko päivän näpytellyt koneella omia juttujani.

Nyt arki on tasapainottunut

Kun nuorin on täyttänyt neljä, niin huomaan että arki on tasapainottunut selkeästi! Vauva- ja taaperoaika on aina vaativaa kun pieni lapsi tarvitsee luonnollisesti eniten vanhempien aikaa. Nyt aika tuntuu jakautuvat tasaisemmin ja kaikki saavat osansa. Myös tunteet siitä, että ei riitä ovat hellittäneet ja uskon, että jokainen meidän lapsista saa vanhempien huomiota riittävästi. Se tuntuu mahtavalta ja on ihanaa, että aihe ei enää kaiherra mieltä.

Kategoriat
Uncategorized

Kovin rauhallista kotiviikonloppua

Syksyn tuntua ilmassa

Eilinen oli haipakkaa kun meidän esikoiselle tuli jo koulun jälkeen kaveri yökylään. Näistä isoista pojista lähtee jo mukavasti ääntä ja meillä olikin aika perinteinen perjantai perheen kanssa. Tehtiin tortilloja vielä myöhään illalla iltapalaksi ja saunottiin ennen nukkumaanmenoa. Tänään kun pojan kaveri lähti kotiin ja mies meidän lasten kanssa uimahalliin niin istuskelin täällä hiljaisuudessa yksikseni. Katselin sähköpostia ja mietin yliopistojuttuja sekä surffailin netissä. Viikonloppu tuntuu yllättävän pitkältä kun ensi kuussa alkavia uimakouluja ei ole vielä ja sitä omaa aikaakin on hetkittäin käsillä ihan riittämiin. Onneksi ollaan Saran kanssa soiteltu paljon ja olen nähnyt muitakin ystäviäni kuten Annia ihan lähiaikoina sekä tietysti ihan naapurissa asuvaa Jarnaa. Ensi viikolla treffataan Saran ja Monnan kanssa yhdessä ja sitä odotan kovasti. Näitä mimmejä tulee aina niin kova ikävä!

Miten eilen meni?

Perjantain työhaastattelu meni ihan mukavasti ja jännitän tietoa, miten siinä käy ja pääsenkö vielä eteenpäin. Oman parhaani tein mutta tietysti jälkikäteen sitä miettii että olisi voinut tehdä/sanoja tiettyjä juttuja paremminkin mutta eihän ne siinä pienessä jännityksessä aina mene aivan täydellisesti. Katsotaan siis miten käy! Totta kai toivon itse sitä parasta eli vakipaikkaa ja täysiä tunteja osaamistani vastaavassa työssä 🙂 Työyhteisöä on nimittäin tullut jo hieman ikävä näiden freelancer-vuosien aikana!  Nykyinen työnikin on todella mielekästä ja nautin siitä kovasti mutta kun opinnoilta vapautui aikaa niin mielelläni tekisin enemmänkin töitä.

Nyt tsekkailen mitä telkusta tulee illalla, sillä tällekään illalle ei ole sen kummempia suunnitelmia. Jokohan sitä kaivaisi kynttilät esiin?