Kategoriat
Lifestyle Perhe & suhteet Ura

Koronavirustilanteen hyviä puolia

Lapsiperheen korona-arki

Meidän kuten varmasti kaikkien muidenkin arki on mullistunut koronavirustilanteen vuoksi. Olemme olleet kotona ja yrittäneet minimoida asioinnin. Meillä minä käyn kaupassa ja olen myös tilannut ruoan verkkokaupasta ruokaa mutta niissä toimitusaika on mennyt aika pitkälle. Yksi tilaus tuli tänään ja seuraava on parin viikon kuluttua Cittarin tilaa&nouda palvelupisteestä. Kaupassakin olen käynyt mutta olen yrittänyt käydä harvemmin ja karsia kaikki turhat asioinnit. Pääasiassa arki menee hyvin pitkälti tässä kotona, käyden pienillä vaunulenkeillä Linuksen päiväuniaikaan. Mitään menoja ei ole enää koko keväälle, sillä kaikki harrastukset ja kerhot on peruttu.

Trampalla pääsee pomppimaan

Viime viikonloppuna hankittiin meille ensimmäinen trampoliini ikinä! Meidän naapuri osti juuri samanlaisen ja se näytti niin hyvältä, että päätettiin ostaa samanlainen. Totesin, että he olivat jo tehneet hyvän taustatyön vertailussa! Tramppa on siis Acon Finlandin ja tässä mallissa on turvaverkko pehmusteen sisäpuolella, joten jalka ei voi jäädä jousien väliin tai pää osua tukipilariin. Rungolla on myös 10 vuoden takuu, eikä trampoliinilla ole painorajaa.

Tramppa vaikuttaa siis todella turvalliselta ja on tähän mennessä ollut ihan hitti. Meidän lapset tykkää siitä hirmuisesti ja nyt etäkoulun välkällä sinne pääsee helposti hetkeksi pomppimaan ja päivän aikana tulee mukavia liikuntatuokioita. Jotenkin tässä haluaa tehdä omasta kodista mahdollisimman mukavan, sillä keväästä tulee pitkä ilman sosiaalisia kontakteja jos kotona ei ole tekemistä. Jos tilanteesta etsii hyvää, niin meillä ainakin on ollut todella mukavaa oman perheen kesken kun arki on rauhoittunut niin paljon. Harrastusmenojen päättyessä ja työtehtävien vähentyessä, oman perheen keskistä aikaa on aiempaa enemmän ja olen nauttinut siitä.

Gradu palautettu, vihdoinkin

Gradunkin sain palautettua kaksi viikkoa sitten ja nyt odotan sen arvostelua. Ihan uskomatonta, että mun ikuisuusprojekti yliopisto-opinnoista on ohi. Seuraava tiedekuntaneuvoston kokous on 1,5 viikon kuluttua ja mikäli gradu hyväksytään siellä, saan laittaa maisterinpaperit tilaukseen! Juhlat saavat odottaa mutta loistavaa fiilistä se ei poista. Tärkeintä on kuitenkin valmistuminen eikä itse juhlat.

Kategoriat
Lifestyle Perhe & suhteet Terveys & hyvinvointi Ura

Mammaloma loppui ja gradu esitarkastuksessa

Viimeisiä viilauksia vaille valmis

Täällä ollaan odottavissa tunnelmissa, sillä sain gradun valmiiksi tuossa 1,5 viikkoa takaperin ja lähetin sen ohjaajille kommentoitavaksi. Nyt odottelen heidän vastausta ja teen sen jälkeen työhön tarvittavat viimeiset korjaukset ennen kuin siirrän työn e-thesikseen arvosteltavaksi. Sain gradun tehtyä juuri ennen viime viikon talvilomaa ja me vietettiin aktiivinen loma lasten kanssa. Oli ihanaa, että sain rentoutua kun suurin homma oli ohi. Nyt koulu on alkanut jälleen ja odottelen täällä Linuksen kanssa, että pääsen viimeistelemään gradun. En voi uskoa, että korjausten jälkeen saan palauttaa sen ja että olen oikeasti saanut tätä edistettyä pienen vauvan kanssa! Vielä en uskalla hurrata mutta ollaanhan tässä jo viime metreillä ja valmistuminen on lähempänä kuin koskaan ja se on huikeaa se.

Kotihoidontuelle äitiyslomalta

Tällä hetkellä muuten teen töitä tietysti yrittäjänä ja samalla nautin vauva-arjesta näin kotihoidontuella, sillä äitiyslomani loppui helmikuun alussa.  Onneksi asumme Helsingissä niin kuntalisän ansiosta saan jotain vielä vauvan hoidosta käteen verojen jälkeen, vaikka en sillä kyllä selviäisi ilman toiminimeä.

Linus täyttää ensi viikolla 11 kuukautta! Ihan mieletöntä, että meidän vauva täyttää pian vuoden ja kevät on tulossa. Ehkä kevään tulo tuntuu niin erikoiselta kun talvea ei päästy melkein lainkaan viettämään. Joka tapauksessa vauvavuotta ei ole enää pitkään jäljellä ja esimerkiksi tavoitteeni ainakin  yhden vuoden ikään imettämisestä on pian maalissa. Me tehtiin se Linuksen kanssa, vaikka alku oli niin vaikeaa! Linushan syntyi keskosena eikä saanut rinnasta maitoa ensimmäiseen kuukauteen ja minä pumppasin kellon ympäri. Se onneksi kantoi hedelmää ja imetys lähti sitten sujumaan <3 Meillä on ollut ihana imetystaival ja jos nyt ilmennyt pureminen laantuu niin jatketaan vielä, ilman muuta 😀

Nyt lounaan laittoon ja Linuksen hoitoon, palaillaan taas!

Kategoriat
Matkustus Perhe & suhteet Ura

Vappureissu Venäjälle, kauniiseen Pietariin

Suunnitelma alkuvuodelle on saattaa opinnot loppuun

Mistähän sitä aloittaisi pienen breikin jälkeen? Olen varmasti  muutamaan otteeseen kertonut, että viimeistelen omia yliopisto-opintojani kesken jääneen gradun kanssa. Viime raskauden ja vauvan syntymän myötä päätin antaa itselleni hetken tauon, sillä perhe-elämä otti ensisijan elämästä. Nyt tässä vauvan kasvaessa myös into opintojen loppuunsaattamiseen onneksi palasi. Kirjoittelen parhaillani gradua loppuun siinä tahdissa mitä tässä töiden ja perhe-elämän ohella pystyn. Jostain oli kuitenkin tingittävä ja se on näkynyt täällä. Mun oli pakko laittaa opinnot ja etusijalle ja priorisoida ajankäyttöä. Nyt näyttää hyvältä ja jossain pilkahtaa jo sekin, että koko homma on pian paketissa. Tavoitteena on, että paperit tulisivat nyt kevään aikana!

Keväällä ja kesällä mennään taas!

Rakastan matkustelua ja viime kesänähän kävimme tytön ja vauvan kanssa Nizzassa ja koko perheellä Visbyssä ja Kööpenhaminassa. Tänä kesänä on samantyyppisiä suunnitelmia eli kevät alkaa huhtikuussa mun siskojen ja äidin yhteisellä ”äiti ja tyttäret -matkalla” Pariisiin. Odotan sitä todella paljon sillä edellisestä tällaisesta reissusta taitaa olla kahdeksan vuotta aikaa. Vanhana A-ranskan lukijana on myös kiva reissata tuonne kun osaa kieltä ja muisti saa vähän virkistystä. Pariisissa kävin viimeksi miehen kanssa ennen kuin meillä oli lapsia!

Vappuna lähdemme meidän perheen, yhden esikoisen kaverin ja mieheni vanhempien kanssa porukalla Silja Europan erikoisristeilylle Pietariin. Tuo Pietarin ottaminen Europan kesäkohteeksi on ihan mahtava juttu ja sinne lähdetään todella innoissamme. Mun appivanhemmat puhuvat venäjää kun anoppini on kotoisin Ukrainasta ja siksi on todella mukavaa että he lähtevät meille mukaan tulkiksi ja seuraksi. Olen käynyt Pietarissa kerran 12 vuotta sitten kun odotimme esikoistamme ja silloin meitä oli minä, mies ja anoppi matkalle. Menimme sinne junalla ja asuimme anopin ystävän luona, kävimme Eremitaasissa ja katsomassa Joutsenlampi balettiesityksen (en valitettavasti muista mikä teatteri) ja matka oli niin upea, että Pietariin on päästävä uudelleen. Olen myös kuullut, että kaupunki on muuttunut ja kehittynyt valtavasti viimeisen 10 vuoden aikana.

Tälle reissulle varasimme Familyhytin (kaksi A-hyttiä väliovella) jossa on yhteensä kuusi sänkyä sekä hyttiin varaamani pinnasänky. Tähän hyttiin meitä majoittuu siis meidän perhe (6 henkeä) ja esikoisen kaveri. Kun vauva nukkuu pinniksessä niin kaikille on oma vuodepaikka. Erikoisristeilyillä sekä aamupalat että illalliset kuuluu risteilyn hintaan. Ajamme meidän auton laivaan parkkiin kun meillä on 7-paikkainen auto. Reissun kustannus oli 977 euroa meiltä seitsemältä, sisältäen auton ja ruoat. Laivalla ollaan kaksi yötä ja laiva on maissa Pietarissa 12 tuntia eli maissa ehtii hyvin olla koko päivän. Retkeä en vielä varannut vaikka retken ostamalla matka olisi viisumivapaa. E-viisumin voi hakea netistä kuukausi ennen matkaa ja se on ilmainen, joten voi olla että otamme ne kun meillä on niin hyvät omat oppaat mukana, joille kaupunki on tuttu.

Viime kesänä kävimme Silja Europan erikoisristeilyllä Visbyssä.
Kuva: Pixabay

Tällä kertaa menemme lasten ehdoilla ja suunnitelmissa on Venäjän pienmallimuseo Grand Maket Russia (heidän Instasta näkee kuvia), jota on kehuttu todella mukavana lasten kohteena. Jos ehdimme niin menemme myös Okeanarium Akvaariotaloon, joka sijaitsee Planeta Neptun Kauppakeskuksessa. Samassa yhteydessä toimii myös lasten suosikkipaikka – Dino Park. Akvaariotalosta kirjoitetaan, että ”meriakvaarion erikoisuus on 35 metriä pitkä tunneli, jota pitkin kulkiessa vesi ympäröi kävijän joka puolelta ja tämä kokee olevansa itse meren jumala Poseidon valtakunnassaan.” Tällainen oli myös Kööpenhaminan Den Blå Planet -akvaariossa ja se oli upea.

Nyt pitää vain olla ahkera, että pääsee nauttimaan alkukesästä ja ajasta perheen kanssa!

Kuva: Okeanarium
Kuva: Okeanarium