Kategoriat
Perhe & suhteet Sisustus

Ensimmäiset vauvanvaatteet pesty

Nurkkaus valmiina vanhempien makkarissa

Me tehtiin ennen talvilomaa suursiivousta ja järjestelyä yläkerrassa, että saatiin jälleen meidän vanhempien makuuhuoneeseen vauvalle paikka. Pinnasänky on ollut viime vuodet viereisessä lastenhuoneessa ja sielläkin pehmolelujen varastona mutta kasattuna kuitenkin, koska ajattelin että jos vielä yksi lapsi saadaan niin en jaksa purkaa sitä välissä. Alkuraskaudessa siirsin sen meidän makuuhuoneeseen mutta vasta nyt saimme tyhjennettyä vauvalle yhden lipaston ja siirrettyä kirjahyllyn toiseen paikkaan, että vauva saa tilaa tuolta meidän huoneesta. Meidän talossahan on neljä makuuhuonetta eli tilanne on sellainen, että nuorin on ensimmäiset vuodet meidän makuuhuoneessa ja siirtyy sitten toiseksi nuorimman huoneeseen jossa on kerrossänky. Ajatuksena on että kaksi nuorinta jakaa huoneen ja isommilla on omat huoneet.

Kaikki isommilta säästössä

Kovinkaan paljon hankintoja ei neljäs lapsi tarvitse kun meillä on lähes kaikki hyväkuntoinen ja vielä käytettävä tavara säästössä. Pinnasänky, mobile, lelut, vuodevaatteet sekä ensihaalarikin löytyy, joka on kaikilla lapsilla ollut sama sairaalasta kotiutuessa. Tutteja, sukkahousuja, vaippoja ja liivinsuojia pitää kuitenkin ostaa eli lähinnä käyttötavaraa tai vaatteita jotka ovat jo kuluneet puhki. Isoista tarvikkeista tosiaan se autopostauksessa mainitsemani kaukalo ja telakka ovat ainoa asia mikä uupuu jos saan vanhat vaunut vielä kertaalleen entisöityä. Ne ovat vuoden 2007 Teutonia Prestige yhdistelmävaunut ja olleet siis jo kaikilla lapsilla käytössä.

Ei enää pikkukeskonen

Kävin viikon alussa äitipolilla ultrassa ja painoarvio oli 1700 grammaa ja kaikki näytti hyvältä. Kyllähän tässä nousee jo vauvakuume pikku hiljaa ja tulee mieleen, että minkälainen vauva siellä mahassa oikein onkaan. Laskettuun aikaan on kaksi kuukautta ja jo ensi kuussa vauvasta tulee täysiaikainen. Meidän laskettua aikaa veivattiin siinä alussa huhtikuun lopun ja toukokuun alun välillä niin ehkä tämä ei kovin pitkälle toukokuuhun mene. Näille viikoille pääsy tuntuu mukavalta kun tietää, että mahassa on jo vauva joka todennäköisesti pärjäisi tässä maailmassa. Nyt vain rauhassa pari kuukautta eteenpäin kuten isompienkin kanssa, meillä on kun on kaikki syntyneet ihan lasketun ajan tienoilla. Sitten tavataan meidän rakas ja saadaan nallepukuun täytettä!

Täällä odotetaan jo sinua!

Kategoriat
Yleinen

Neljävuotiaan kevätmuotia

SAMSUNG CSC

Voi että minä rakastan viikonloppuja, varsinkin nyt kun viikonpäivät ovat kotiäitiajan jälkeen saaneet merkityksensä takaisin. Eilen sain kouluhommat pulkkaan niin, että viikonlopulle ei jäänyt paljon tehtävää. Se meneekin keskittyessä ihaniin perhejuhliin ja on mahtavaa kun kaikki sukulaiset ovat matkustaneet pääkaupunkiseudulle näitä varten. Tänään juhlimme vanhimman veljeni tyttären 4-vuotissyntymäpäiviä (ovat Lontoosta viikonlopun Suomessa) ja huomenna on toisen isoveljeni esikoisen kastejuhla jota varten sukua on tullut Italiasta asti. Ajatella, että nyt meidän perheen kaikilla viidellä lapsella on omia lapsia. Olemme niin onnekkaita ja siunattuja, että kaikille on toiveiden mukaan suotu perhettä. Näitä pieniä rakkaita on ilo juhlistaa.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Omia kuvia pläräillessä huomasin, että mulla on kotona paljon kauniimpikin malli ja sain Linnean esittelemään neljävuotiaan kevätmuotia. Vaaleat värit ja ihanat pastellit ovat kestosuosikkeja ja Molo Kidsin kevätkuosit puhuttelivat kaupassa myös äitiä. Yllä olevassa asussa mekon parina on Bogin neuletakki ja liivi. Niin herkullisia värejä, että melkein itsekin haluaisin olla neljävuotias 😀

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Viikon kuluttua alkava loma mielessä ostin saman mekon myös keltaisena, sillä sille on varmasti käyttöä Lanzaroten lämmössä. Keltainen onkin Linnean lempiväri jos muistatte siitä tapettivalinnasta minkä ainoa ehto oli, että se on keltainen 🙂 Tämän olematta kaupallinen yhteistyö, voin vinkata että mekot löytyvät Stockmannin helmikuun kanta-asiakastarjouksesta, jonka hinnat alkoivat eilen.

Linnean asu:

mekot: Molo kids

neuletakki: Bogi

liivi: Bogi:

sukkahousut: Bogi

kengät: Emu

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Mitäs tykkäätte asuista? Malli ainakin on äidin mielestä maailman ihanin <3 Me suunnataan kohta nokka Espooseen juhlia kohti. Vielä kun äiti löytäisi yhtä suloiset vaatteet.

Mukavaa viikonloppua!

SAMSUNG CSC