Huh, koulujen alkaminen ei ollutkaan mikään helppo juttu. Ei mitenkään lukujärjestysten vuoksi vaan siksi, että aamuisin on silmäluomi painanut luvattoman paljon. Yökukkujan rytmi ei ole kääntynyt helpolla ja unta on tullut öisin ihan kamalan vähän. Todella ahdistavaa kun illalla valvottaa vaikka tietää, että aamuisin pitää laittaa kello soimaan.
Nyt viikon pakkokäännyttämisen jälkeen rytmi on aikaistunut noin kolmella tunnilla. Tämä tarkoittaa sitä, että valvon nyt yöllä noin yhteen entisen neljän sijaan, mikä oli kyllä ihan älytön juttu. En tiedä mitä joululomalla tapahtui kun rytmi pääsi niin yövoittoiseksi vaikka olen koko syksyn herännyt joka aamu seitsemältä. Jotenkin se kuukauden kouluton aika sai meidät valvomaan ihan kamalan myöhään kun aamulla ei ollutkaan lähtöä mihinkään ja mieskin elää yörytmiä töiden vuoksi.
Gradupalaveri numero 2
Kevään lukukausi alkoi hyvin mielenkiintoisissa merkeissä gradupalaverilla ohjaajani kanssa. Nyt kevään aikataulu on saanut raamit ja tavoitteena on, että elokuussa minulla olisi kädessä maisterin paperit. Jännittävää! Itse kokeellinen osuus on ohi jo aiemmin mutta valmistumisessa pitää laskea aikaa muuhunkin. Gradun palauttamisen jälkeen on vielä kirjallisuustentti, sitten tarkastajille pitää varata aikaa sekä odottaa kesän jälkeen tulevaa laitosneuvoston kokousta jossa tutkielmat hyväksytään ja arvostellaan. Nyt pitäisi vain kirjoittaa, kirjoittaa ja kirjoittaa.
Ensi viikosta tulee kiireinen, sillä yritän tehdä töitä mahdollisimman paljon. Olisi mahtavaa saada kirjoitettua niin koulu- kuin työjuttujakin eteenpäin niin, että voidaan hyvillä mielin rentoutua. Lauantaina meillä starttaa kone kohti Bahía Feliziä ja valoa. Sen voimalla jaksaa onneksi painaa. Mulla on ollut ihan tuhannen ikävä aurinkoon!
Oikein ihanaa sunnuntaita! Mä oon niin virkeä kun olla ja voi, kun oon saanut nukkua kaksi yötä kunnolla! Lasten mummi on ollut lomalla ja meidän isommat muksut painelivat mummolaan jo perjantaina ja ovat olleet siellä yötä koko viikonlopun. Sain blogiyhteistyönä testiin Nestléltä myös itselleni tuon Polar Loopin ja olen käyttänyt sitä nyt viikon. Aika karua tietoa tuo ympärivuorokautinen aktiivisuusmittari ja kello joka kertoo mm. paljonko olen nukkunut yössä ja mikä määrä siitä on levollista unta. Oon ollut ihan järkyttynyt! Viikolla nukuin kahdesta viiteen tuntiin joka yö levollista unta vaikka sängyssä olinkin jopa seitsemän tuntia. Ei ihme että väsyttää ja aamuisin on hankala saada jalkaa pohjaan. Uskon myös että painonhallinnan kannalta tämä on yksi tekijä mikä on ollut pahasti pielessä jo pitkään.
Viikolla tosiaan levollista unta on tullut tuo kahdesta viiteen tuntiin ja voin kyllä kertoa että olossa aamulla huomaa eron. Aktiivisuusmittarista näkee myöskin moneltako olet herännyt yön aikana ja kuinka pitkään olet ollut jalkeilla: oletko pötkötellyt sängyssä vai ottanut ihan askelia. Otan esimerkiksi viikolta kaksi yötä jotka olivat hyvin erilaisia: keskiviikko -viikon huonoin yö ja torstai viikon paras yö (jos ei lasketa viikonloppua). Piirakkadiagrammi kertoo että keskiviikkona olen tuon mun yöunen aikana noussut kolme kertaa ja valvonut mm. 01.45-02.15, 02.30, noussut 04.30, valvonut vähän yli 05 saakka ja herännyt herätyskelloon 07.13. Ei ollut rapea fiilis ja kun heräsin niin päässä jyskytti jo orastava migreeni joka paheni aamupäivän aikana niin, että en pystynyt mihinkään ilman migreenilääkettä. Yöunta 2h35min josta levollista unta 2h6min. Ilmeisesti tuo niin pitkä hereilläolo yön aikana teki sen, että Loop ei laske heräämisen jälkeen jatkettua unipätkää enää yhtenäiseksi yöksi, ja näin ollen yön pisin yhtenäinen uni on tuo ilmoitettu parituntinen.
Torstaiyönä olen luultavasti imettänyt sängyssä kahdelta ja puoli viideltä tai käynyt korkeintaan vessassa mutta olen jatkanut unia samantien, eikä yöllä ole lainkaan valvomisjaksoja. Olo oli mainio ja mittarin mukaan levollista unta tuli 5h22min ja kokonaisyö on 6h45min. Olin aamulla niin pirteä että tein kotona pienen kuntopiirin jo ennen kello kymmentä!
Viikonlopun data kun lapsia oli hoidettavana vain yksi, on sitten jo oma lukunsa. Ruhtinaalliset seitsemän, kahdeksan tunnin unet josta levollista unta kuudesta seitsemään tuntiin. Siihen päälle rauhallinen aamu, lämmin kahvi ja ihanaa vauvaseuraa, joka kuolaa puruleluja lattialla tai vetää sikeitä tuon tuosta on kuin viiden tähden lepoloma Rivieralla. Miten nuo leikki- ja kouluikäiset ovat niin paljon kovaäänisempiä?!
Se miksi yöunet jäävät meillä niin rikkonaiseksi ei ole täysin perheen pienimmän kontolla, vaan yksinkertaisesti se, että lapsia on useampi. Rytmit on hieman erilaiset ja kun vauva nukkuu jo yöunta, en itse saa vielä nukuttua kun on töitä tai stressiä. Yöllä kolmevuotias saattaa herätä vessaan ja tarvitsee apua ja joka aamu kello pärähtää vähän yli seitsemän laittamaan esikoista kouluun. Tuohon tosiaan päälle kaksi tai kolme yöimetystä tekee jo sen, ettei itselle sitä yhtenäistä pitkää unipätkää välttämättä jää. Nyt viikonloppuna kun nukuin yhdessä Amoksen kanssa ilman häiriötekijöitä tai aamuherätystä, oli melkein koko yö pelkkää valkoista 🙂 Syötin kolmelta ja seitsemältä ja sitten vielä pötköteltiin kello yhdeksään! <3 Ihanaa!
Jo tästä yhdestä viikosta voin tehdä yhteenvedon, että mikäli viikonloppukin menee lasten kanssa samaan malliin kuin viikot niin väsymys on kyllä jatkuvaa. Se tekee olon tahmeaksi ja väsymystä yrittää korjata helposti syömällä hiilihydraatteja ja jotain makeaa. Valitettavasti se väsyttää vain entisestään ja kierre ei helpota. Tätä tietoa katsoessa kuitenkin ymmärrän, että onhan tämä pieni asunto, paljon lapsia ja rakennusprojekti verottanut jaksamista sillä niinkin tärkeä asia kuin yöuni ja lepo on aika heikoissa kantimissa. Nyt viikonloppuna olen ollut nimittäin taas kuin oma itseni kun olen saanut alle hyvät yöunet! Eilen näin ystävääni kahvilla, tein kotona lihapullia ja illalla lenkitin koiria pitkän reippaan lenkin ja sen jälkeen nukuin kuin tukki.
Sitten aion palata asiaan kun saan mun lomavinkit kokoon kylpylälomalta! Jos susta tuntuu myös, että olisit loman tarpeessa niin mun kirjoittamat lomavinkit Saimaan Holiday Clubille löytyvät nyt heidän nettisivuiltaan TÄÄLTÄ! Kokosin sinne viisi mun kokemuksiin perustuvaa tärppiä liikunnalliseen lomaan! 🙂 Alennuskoodin voimassaoloa on pidennetty 15.2 saakka joten vielä ehtii varailemaan hiihtolomalle tai vaikka pääsiäiselle reissua. Koodilla TOOBIG saa -15 % majoituksesta Holiday Club Saimaalla kylpylähotellissa tai loma-asunnossa. Koodi on voimassa 15.2.2015 asti, matkustusaika 31.5.2015 asti. Alennuskoodi on osa blogiyhteistyötä Holiday Clubin kanssa ja meidän lomasta löytyy tarinaa enemmän kirjoituksessa Loma Saimaan sydämessä.
Etenkin tuo viimeinen lause oli hauska poiminta mun blogista! Hohoo!
Mutta vielä tärkein: Kertokaahan; miten teillä nukutaan?