Kategoriat
Yleinen

Hormonihuurut on haihtumassa

SAMSUNG CSC

Voi vietävä mikä viikko on ollut! Lukujärjestyksen tekeminen ja kurssien ensimmäiset tunnit ovat takana ja ilmassa on rimakauhua ja rakkautta. Olo on energinen ja innostunut, miltei maaninen. Olen kaikki tai ei mitään tyyppiä aina innostuessani ja nytkin olen katsonut opinnot jo jouluun saakka sekä suunnitellut hakemista JOO-opintoina Jyväskylän yliopistoon, jossa haluaisin suorittaa suomalaisen viittomakielen opintoja, sillä käytänhän sitä päivittäin arjessani. Yliopistotasoinen viittomakielen opiskelu esimerkiksi sivuaineeksi tuskin haittaa työmarkkinoilla ja meidän elämässä muutenkaan. Kun nyt vain malttaisin pysyä lestissäni.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Tässä kaikessa syksyn innostuksessa olen herännyt innoissani aamuihin, löytänyt niissä aikaa jopa hiusten letittämiselle ja kihartamiselle. Päivällä olen ehtinyt muutaman hyppytunnin aikana kotiin imettämään ja leipomaan pullaa perheelle mutta tehnyt itselleni salaatin. Olen totisesti sekoamassa.

SAMSUNG CSC

 

Syksy on tosiaan vasta alkamassa joten pelottaa, milloin se kaamosmasennus iskee? Mitä jos tämä hyvä olo katoaa ja tilalle tulee se valtava väsymys ja masennus josta ei ole aikaakaan kun kirjoitin. En millään halua takaisin sitä fiilistä kun energiaa ei riittänyt yhteenkään ylimääräiseen liikkeeseen ja kaikki tuntui vaivalloiselta. Salaattilounas sai olon vain etomaan, puhumattakaan hikitreenistä ja hiitistä. Nyt olen tehnyt molempia eikä lainkaan ahdista. Päinvastoin, koen niistä hyvää oloa ja piristystä.

Onko tämä vain naisen elämää tai ehkä jopa sitä, että kuukausi takaperin koin iloisen päivän ihmeellisestä asiasta. Hormonitoimintani on palannut imetyskertojen luonnollisesti vähentyessä. Kuukautisten alkaminen kahden vuoden tauon jälkeen tuntui hullua kyllä, jopa iloiselta asialta vaikka itse viikossa ei ole mitään hurrattavaa. Jotain kuitenkin muuttui: olen jälleen hedelmällinen nainen enkä ainoastaan imettävä muumimamma. Vauvakuplani tuntuu puhjenneen täysin yhtäaikaa hormonitoiminnan palaamisen kanssa. En ymmärrä miten koen oloni niin erilaiseksi nyt?

Tämän lisäksi mua on ilostuttanut David Collectionin uudet vaatteet jotka näkyvät kuvissa. Vaatteet on saatu yhteistyössä blogin kautta ja koko malliston näet täältä: http://www.davidcollection.net/catalog/women/

Itse olen ostanut Davidin vaatteita usein Prismasta mutta myös muut jälleenmyyjät näet täältä->. Aivan ihana tämä takki ja tuo pinkillä pohjalla oleva pitsikuvioinen toppi! <3

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

 

Mulla alkaa nyt viikonloppu, sillä huomenna on perinteinen kotipäivä 🙂 Energistä loppuviikkoa kaikille!

Kategoriat
Yleinen

Ännännen vuoden opiskelija

IMG_20150901_190905

Syyskuu on täällä ja yliopiston lukuvuosi jälleen alkanut. Olen nähnyt tämän syksyn monta kertaa, uudet fuksit ja vanhat proffat. Olen ännännen vuoden opiskelija eli opiskellut yli neljä vuotta. Kaksi viimeistä vuotta olen ollut poissaolevana joten aloitusvuotta on miltei hankala muistaa.

Tänään marssin jälleen kohti yliopistoa, mukanani kassi ja uusia kyniä. En haluaisi enää syksyisin ostaa penaalia ja reppua, mutta minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Opiskelijakorttiini lyötiin tarra, niin että kortista sai etsiä puhdasta kohtaa ja vanha tuttu ylioppilaskalenteri löytää jälleen laukkuuni. Ironisinta on, että istun ensimmäisen vuosikurssin luennoilla. Kuka on niin tyhmä, että jättää kaikki laskuainekurssit tekemättä vaikka on suorittanut miltei muuten opinnot jo sivuaineita myöten? No minäpä tietysti.

SAMSUNG CSC

 

Fysiikka, kemia, matematiikka, fysikaalinen kemia, elintarvikekemia, kemiallinen analytiikka ja tilastotiede. Siinä kursseja sellaiselle, joka on kiinnostunut elintarvikealasta (lue laskuaineista). En tiedä onko meillä yhtään enempää tarjolla käytännön kursseja tai essee-tyyppisiä aineita joita en olisi käynyt. Lukion lyhyellä matematiikalla ja vain pakollisilla fysiikan ja kemian kursseilla ei pärjää pitkälle. Varsinkaan kun lukiosta on aikaa yli vuosikymmen.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Kaikesta huolimatta en halua jäädä murehtimaan sitä, että opinnoissa on kestänyt. Hyviä syitä on ollut, joista suurin on kolme lasta seitsemään vuoteen ja seikat jonka vuoksi olen halunnut antaa aikani lapsille ja heidän tarpeilleen. Reippaampi olisi toki voinut opiskella nopeammin mutta minulta se ei ole onnistunut. Tänään pienin jäi isin hoitoon, jotta minä pääsin luennoille. Huomenna vien mummolaan.

SAMSUNG CSC

 

Syksy on uusien asioiden aikaa ja jostain syystä silloin onnistun itse projekteissani parhaiten. Olen aina opiskellut vähän sykleissä eli täydellä höyryllä tai en ollenkaan. Kalenteri on nyt täynnä rästikursseja ja kävin jututtamassa opinto-ohjaajaa niiden tiimoilta. Hän arveli, että jos saa päivästä 5 tuntia aikaa opiskelulle, saa ne huomattavasti eteenpäin. Hän arveli myös, että pienten lasten äideillä olisi erinomainen organisointikyky ja taito tehdä asioita tehokkaasti. Toivotaan että asia on näin!

Nyt sitten Moodle, Oodi, Flamma ja Helka kirjanmerkkeihin ja kurssi kerrallaan. Kyllä minäkin opin jos muutkin osaa!

Onko siellä muita koululaisia?!

SAMSUNG CSC

Kategoriat
Sisustus Yleinen

Pihakalusteista päiväkotiin

SAMSUNG CSC

 

Kokonaan kalustetusta terassista lupasin laittaa kuvia kun se valmistuu. Terassin toinen pääty valmistui ensin ja siellä on löhösohvanurkkaus ja toiselle puolelle oli tulossa ruokapöytä. Lähtötilanne pari viikkoa sitten oli tämä eli sieltä puuttui näkösuojaeste ja kalusteina on palvelleet meidän vanhat parvekekalusteet jotka on olleet kyllä naftit 😉

SAMSUNG CSC
pari viikkoa sitten kun asennettiin vesirännejä
SAMSUNG CSC
oikea puoli vaiheessa

SAMSUNG CSC

 

Kätevä appiukko sai rakennettua päädyn heti kun haettiin lisää kolmiorimaa eikä se ollut edes päivän homma. Pöydän, tuolit ja tarjotinpöydän tilasin Maskun kesäkalustealesta ja muut somisteet on vanhoja. Yllättävän paljon on kerääntynyt kaappeihin kaikenlaisia lyhtyjä, ruukkuja, koristetyynyjä ja vilttejä! Enemmänkin voisi laittaa jos olisi valokate.

kalustettuna
kalustettuna

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Pöytäryhmään kuului kuusi tuolia, mutta tilasin kaksi ylimääräistä päihin, että tarvittaessa tuoleja on kahdeksan. Mun suosikkijuttu oli, että tähän samaan sarjaan oli tarjotinpöytä, joka tulee varmasti tarpeeseen. Sen voi laskea matalammaksi tai korkeammaksi! Uskon että pieni sivupöytä tulee käyttöön nimenomaan tarjottimena kun ruokaillaan ja miksei joskus lastenpöytänäkin jos on paljon vieraita ja tarvitaan tilaa. Tuoleihin ostin raidalliset istuintyynyt, jotka teki koko setistä vähän merihenkisen. En oo kuitenkaan varma haluanko viedä tyyliä siihen suuntaan enempää.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Tässä kohtaa ei voi todeta muuta kuin, että ainoa huono puoli tässä innokkuudessa sisustaa uutta kotia ja valmistuvaa pihaa, on että syksy ja talvi tulee 🙁 Onneksi ehdittiin hetki nautiskella helteistä terassilla mutta saa nähdä meneekö aurinkovarjo ja kaikki nätit tyynyt sadetta pakoon kohta varastoon. Haaveena olisi laittaa tuohon jossain vaiheessa jonkunlainen valokate, pergola tai paviljonki. Tämä kuitenkin todennäköisesti vasta ensi kesänä.

SAMSUNG CSC

 

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Pihahommat jatkuu meillä edelleen kovalla tohinalla ja tänään on tarkoitus istuttaa kaksi mun ostamaa magnoliaa sekä yksi kirsikkapuu. Etupihalle ruukkuihin ja istusalueisiin katselin kaupassa kanervia ja muita syksyn ja talven kasveja. Ne olivat laitettu näyttävästi esille, joten kai sitä täytyy uskoa että syksy on täällä, kun syyskuuhun on enää muutama päivä. Tällä viikolla ollaan oltu Linnean kanssa tutustumassa päiväkotiin, joten syksy tuo suuria muutoksia meidän arkeen keskimmäisen aloittaessa päivähoidossa.

SAMSUNG CSC

 

Mitään suurta vakaumusta mulla ei ole ollut hoitaa lapsia pitkään kotona, mutta Linnean kohdalla halusin pitää hänet kotona niin pitkään kuin mahdollista. Ollaan nautittu kovasti yhteisestä ajasta ja kotiäitiys (lue kotoa työnteko) on ollut ihanaa! Nyt neljän vanhana hänen oma kiinnostus heräsi ja kaipuu kavereiden seuraan oli yksi syy päiväkotipaikan hakuun. Tärkein ehkä kuitenkin oli se, että tarvitsen enemmän aikaa omalle työlle ja opiskelulle jos haluan että ne etenee. Esikoinenhan on koulussa jo, joten jäljelle jää vielä Amos (1v1kk).

On vaikea sanoa, miten paljon arkea helpottaa jos vain pienin on kotona ja helpottaako ollenkaan. Linnea aloittaa lyhennetyllä päivällä ja on hoidossa neljä päivää viikossa. Saanko tehtyä kuitenkaan paljon kun Amos kulkee mukana joka tapauksessa? Tämän asian entistä vaikeammaksi tekee se, että Linnean päiväkodin johtaja kertoi, että heidän 1-2-vuotiaiden ryhmässä olisi tilaa ja hoitopaikka myös Amokselle. En ollut ajatellut asiaa näin pian mutta kun paikka löytyisi jo nyt niin olen hirmuisen ristiriitaisen päätöksen edessä mitä tehdä. Yliopisto-opinnot odottaa edelleen ja olen ilmoittautunut läsnäolevaksi ja kursseja olisi täyden lukujärjestyksen edestä jos vain pääsen osallistumaan. Mutta mikä järki on odottaa keskimmäisen kohdalla päivähoitoon menoa, että on tarpeeksi iso jos heittää nuorimman heti perästä? 😀

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

 

Voi pieni Amos, pärjäisikö tuollainen pieni tuttisuu vielä päiväkodissa? Joka horjuvin askelein kulkee tukea pitkin ja istuisi sitten hiekkalaatikossa räntäsateessa. Minkä ikäisenä te olette laittaneet lapset päiväkotiin ja oliko vaikea päätös?

Niin ja sikäli mikäli Amos aloittaa myös oli ajatuksena 5-7h päivä, kolmena päivänä viikossa. Silti en vain raaskisi <3 Vaikka olisihan se makea saada opintoja eteenpäin kun olisi hetki aikaa opiskelulle.

Mitäs piditte terdestä tai heräsikö ajatuksia / omia kokemuksia päiväkotipohdintaan?

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC