Kaikki bloggaavat tietää tunteen, että kun ei ehdi omassa mittakaavassa pitkään aikaan päivittämään blogia niin kynnys kasvaa entisestään. Silloin tulee fiilis, että mikään juttu ei erityisesti ole päivityksen väärti ja aloittaminen on vaikeaa. Joskus tulee myös rimakauhua siitä, että omat kuvat ja jutut on ihan kuraa -eihän niitä kehtaa laittaa kun on paljon laadukkaampia ja parempiakin blogeja! 🙂 Välillä taas eletään kirjoittamisen kulta-aikaa ja postaus toisen perään on osuvaa asiaa tai tajunnanvirtaa joka syöksyy näppikseltä koneelle sekunneissa, kun vain pääsee näpyttelemään hetken hiljaisuudessa. Tällä hetkellä pienen kuukauden ikäisen vauvan ja kahden isomman lapsen kanssa huomaan että omat hiljaiset hetket osuu kohdalle yhtä usein kuin karkausvuosi kalenterissa.
Hahah, tuossa todellisuutta ja aamunaama! En viitsinyt sillä postausta aloittaa mutta tämännäköisenä täällä päivät vierii pääasiassa. Kiire on suhteellista ja oikeastaan inhoan sitä, että ihmiset valittaa kiirettä. Mun mummini tapasi sanoa, että elämässä on aina aikaa sille jota rakastaa ja tokihan perhe-elämä on juuri sitä kohdallani eli priorisoin aikani siihen. Pienten lasten äideillä on silti epäilemättä jotain supervoimia. Hormonitasot täytyy olla jotain ylimaallista, sillä yhteensä kuuden tunnin yöunet joissa on kaksi kolmen tunnin unipätkää vastaa pidennettyä viikonloppulomaa hotellin puhtaissa lakanoissa. Silmät on selässä ja termille multitasking ei ole yksinkertaisempaa vaihtoehtoa.
![frazzled-multitasking-mom[1]](http://www.annaliljeroos.fi/wp-content/uploads/2014/08/frazzled-multitasking-mom1.png)
Tällä hetkellä kotona lojuu viimeisen parin kuukauden lehdet edelleen muovipusseissaan, kuin muistutellen ajasta jolloin ehdin ne lukemaan samana päivänä kun odotettu lehti tipahti postiluukusta. Koti on jatkuva kaaos, joka ei siivoamalla siistiydy. Pyykkirumbaa, ruoanlaittoa ja vauvanhoitoa. Näistä viimeinen on se, joka haukkaa suurimman palan.
Turhaa turinaa en tarkoita luoda ilmoille, sillä taloudessa on luojan kiitos toinenkin vanhempi auttamassa. Töissä, koiria ulkoiluttamassa ja arkiaskareissa kaikenkaikkiaan. Molemmat hoitavat asioita ja jaetaan vastuualueita sen mukaan mikä sopii paremmin kummallekin. Itse olen järjestänyt ristiäisiä reilun viikon päähän ja miehen tehtävä on pysyä kartalla taloprojektista kokonaisuudessaan. Aika liikuttavaa on myös saada lista hoidettavista asioista puhelinnumeroineen, jos ne on niitä joissa nakki napsahtaa minulle.
Kuvan paperista ympyröidyt oli esimerkiksi mun perjantain hoidettavien listalla. Puhelin käteen käymään listasta ensimmäisiä läpi. Kello 12 soitin kotirytkyissäni rakennusvirastoon puustokatselmuksesta ja k.13 olin lapset puettuna ja vauva imetettynä kahden pienemmän kanssa 10 kilometrin päässä tontilla allekirjoittamassa puustokatseluspöytäkirjaa. Puoli tuntia luppoaikaa siihen että Eliel pääsi koulusta ja hoidin kotivakuutuksen, vakuutuksen tontille ja rakennusajan talkooväelle. K.14 kaikki kunnossa ja koko porukalla ystäväni Villen Karusoman studiolle katsomaan taulua johon ihastuin. Ruokakaupan kautta kotiin ja pyykinpesuun pyykkituvalle. Sinne siis Ikean jättikassien kanssa, ulkokautta toiseen rappuun. Helmeä!
Mutta miten sitten ehdin tänään postaamaan? No siten, että puin vauvan täysiin tamineisiin ja laitoin autokaukaloon jossa uni tulee samantien. Ja tuossa tuo nukkuu mun vieressä sohvalla, matkalla unimaahan. Oma partsi ja parvekepäiväunet, asia jota huomaa kaipaavansa vasta kun se puuttuu…
Omatunto soimaa onko mun pyykkivuoren jakamiselle mitään annettavaa kenellekään mutta tyhjästä on paha nyhjästä! 😉 Muitakin juttuja olisi kyllä tulossa ja toivon mukaan saan ne postattua ennen vuotta 2016. Vai mitä ootte mieltä, jaksatteko toisen arvonnan putkeen? Luvassa olisi tällaista:
Mitäs muiden viikonloppuun? Ja elämään yleensä?
Ruuhkavuosia, anyone?
