Kotona ollaan ja voi miten ihanaa talo meillä on! Uusi koti on sen verran tuore juttu, että reissussa melkein unohtaa että asutaan oikeasti omakotitalossa. Täällä oli etuoven edestä trukkilavatkin kadonneet ja paikalle oli tehty betonivalusta oikeat portaat. Selkeästi talon isäntä saa enemmän aikaiseksi kun olen pois papattamasta. Miten voi olla, kun työnjohtaja puuttuu?
Oulussa päädyin siihen, että ostin tutulle salille kymmenen kerran kortin. Se on voimassa vuoden ja todennäköisesti menen taas syksyllä käymään Oulussa niin voin sitten käyttää korttia. Ei olisi ollut mitään järkeä maksaa kertakäyntejä (14€) kun kymppikorti oli kesätarjouksena 49€. Teknopalatsi on meiltä lähimpiä saleja ja sinne ajaa nopeasti. Tykkään siitä salista ja se tosiaan helpottaa treenaamista, että paikka on tuttu. Kävin salilla vielä tänään ennen lähtöä joten Oulunreissu oli täysin poikkeuksellinen mun kevääseen verrattuna. Sanoin äidille, että oon harrastanut viikon aikana liikuntaa enemmän kuin koko alkuvuonna yhteensä. Se ei pidä ihan paikkaansa, mutta melkein. Yhtään kertaa en itseäni pakottanut liikkumaan vaan kaikki lähti omasta halusta. Ihmeellistä, niin kovin ihmeellistä.
Kerroin mun pohdinnoissa, että henkinen jaksaminen on kevään aikana kääntynyt jo parempaan päin ja Oulussa sain nukkua todella paljon. Isommat lapset olivat yhden yön mun siskolla ja tietysti innokkaat isovanhemmat hoitivat lapsia todella paljon. Aamuisin sain nukkua paljon pidempään kuin kotona! En edes muista milloin olisin viimeksi saanut nukkua kahteentoista kuten tein juhannuspäivänä. Välillä tuli ihan sellainen olo, että en edes halua takaisin Helsinkiin kun sama ruljanssi ja rumba jatkuu täällä ilman apuja.
Salilla sain tehtyä molempina päivinä hyvän treenin. Tauon jälkeen aloittaminen on tietysti aina vähän herkistelyä, sillä lihakset on unessa ja liikeratoihin saa keskittyä paljon tavallista tarkemmin ettei tule vahinkoja. Jo pienillä painoilla tulee lihakset kipeäksi kun ne eivät ole tottuneet rasitukseen. Näistä tekijöistä huolimatta tuli ihan mielettömän hyvä fiilis ja sellainen, että kyllä se sali vaan on mun juttu. Kun siellä oli tyhjää niin heitin ihan omia riemuhyppyjä ja lauleskelin ääneen. Endorfiineja ehkä?
Treenejä lopetellessa peili katsoi mua kutsuvasti. Parkettilattia houkutteli luokseen ja tuttu ääni supisi mun korvaan. T-kävelyä, pullistelua ja poseerausta se sanoi. Mihinkä sitä unelmaa karkuun pääsisi? On se vaan kumma. Kuten Instagramiin jo kirjoitin: en ehkä ikinä lakkaa unelmoimasta.
Nostalgian värittämässä viikossa sain ajatuksen ottaa teidät mukaan matkalle menneisyyteen. Synnyin Oulussa isänpäivänä vuonna ’82. Painoin syntyessäni 3410g ja olin 50cm pitkä. Äitini oli iloinen minun syntyessä juuri sunnuntaina, sillä hän ei ollut hankkinut mitään isänpäivälahjaa. Isä saikin lahjoista suurimman varhain yöllä k.3.40. Olin perheemme viides ja viimeinen lapsi.
Ja se lapsi joka syntyy sunnuntaina on soma ja hyvä ja iloinen aina.
Olen aina kokenut suuren perheen rikkautena ja nautin kuopuksen roolin tuomasta huomiosta. Toisaalta olen koko elämäni saanut jakaa kaiken ja kun esimerkiksi vaatteet periytyivät minulle ne eivät enää kauaa kestäneet. Silti sisarukset ovat olleet ja ovat edelleen hirmuisen rakkaita. Lapsuuden kokemusten ansiosta olen halunnut omille lapsilleni sisaruksia.
Kasvoin varhaislapsuuteni Kaijonrannassa Oulussa ja kun olin kuusi, muutimme Karinkantaan. Isäni oli lääkäri ja äitini arkkitehti sekä kirjailija ja ovat niitä edelleen. Myös isoäitini kirjoitti aikoinaan pakinoita lehteen ja olenkin viime vuosina bloggaamisen tultua minulle tärkeäksi pohtinut tätä meidän suvun naisia yhdistävää tekijää. On mielenkiintoista, että olemme jokainen halunneet toteuttaa kirjoittamista oman aikamme tavalla. Alla on pätkät luonnehdinnoista joissa kuvataan isoäitini ja (kuvan alla) äitini kirjoittamista:
Päivämiehen vakituisena avustajana 1950-luvulta lähtien toimi teologi ja uskonnonopettaja Maija-Leena Ylimaula. Ylimaulan palsta ”Pappilan äiti pakinoi” ilmestyi lähes viikoittain ja sai positiivista palautetta lehden naislukijoilta. Pakinoiden aiheet käsittelivät vanhoillislestadiolaisen naisen ja suurperheen äidin kysymyksiä. Aiheet nousivat Ylimaulan omasta elämästä. Useimmat ”Pappilan äidin” pakinat korostivat naisen asemaa ja tehtävää kotona, perheessä ja yhteiskunnassa. Naiset saivat pakinasta vertaistukea, iloa ja lohtua. Ylimaula nosti esille arkojakin aiheita ja rohkaisi naisia kouluttautumaan.
1960-luvulla kirjoituksista alkoi paistaa iän myötä tullut avoimuus. Ylimaula vertasi muutamissa pakinoissaan vanhoillislestadiolaiseen naiseen kohdistunutta ihannetta ja todellisuutta herätysliikkeen piirissä. Iän tuoma kokemus ja osittainen katkeruus olivat havaittavissa pakinoista. Korkeasti koulutettu ja kirjoittamista rakastanut nainen ei saanut perheenäidin roolissa toteuttaa kaikkia unelmiaan. Hän kulki tehtävässään suurperheen äitinä ja yhteiskunnallisesti aktiivisena naisena julkisen ja yksityisen rajalla. Hän sanoitti lehden sivuilla asioita, joita kaikki lestadiolaisäidit pohtivat, mutta pitäytyi tukemaan yhä tiukemmat rajat omaksunutta herätysliikettä. Suurperheen äitiyden varjopuolten esiintuomista ja aikuisen naisen rehellistä pohdintaa ei hyväksytty toimitusneuvostossa. Vuonna 1970 pakinointi loppui kokonaan. (LÄHDE Pro gradut: Vanhoillislestadiolainen naiskuva Päivämies-lehdessä 1954–1978)
Ironiaa ja ahdistusta
*Nainen ja rakkauden moraali
Oulu, sen maisema ja kulttuuri näkyvät Anna-Maija Ylimaulan (s.1950) teosten miljöökuvissa, aiheissa ja tematiikassa. Esikoisromaani Papintyttö (1976) käsittelee nuoren tytön kasvamista lestadiolaisessa ympäristössä. Pohjoista kommentoi esimerkiksi Jumalista Julmin -romaanin (1994) minäkertoja: ”Ajattelen pohjoisia taiteilijoita, niitä jotka ovat yrittäneet ammentaa voimaansa periferiasta. Se on selvää, ettei taiteen tekemisellä elä, mutta ei siihen tarvitsisi kuolla.”
Teoksissa Papintyttö ja Idylli (1984) päähenkilöllä on Ylimaulan ammatti, arkkitehti, ja Idyllissä käsitelläänkin ongelmia, joita akateemiselle naiselle tulee työn ja äidin roolien paineessa. Rakkaus, yksinäisyys ja äitiys toistuvat teemoina Ylimaulan tuotannossa, jossa voi nähdä kolme vaihetta. Ensimmäisen muodostaa Papintyttö, jossa nuoren naisen kasvutarinan rinnalla merkittävän osan saa lestadiolaisuuden kritiikki. Teos herätti suurta huomiota, ja se on yhä lähes ainoa nuoren näkökulmasta kirjoitettu lestadiolaisen kasvuympäristön kuvaus. Toisen vaiheen romaaneissa Yö voi olla (1978), Pöytä koivikossa (1982) ja Idylli käsitellään naisen ja miehen suhdetta ja naisen vaikeutta rakentaa omaa elämäänsä. Kolmannessa vaiheessa, 1990-luvun pienoisromaaneissa Jumalista Julmin (1994) ja Viiriäinen sarkofagilla (1998), kerronta on muuttunut: runsailla viitteillä miljöö avautuu moneen suuntaan, vaikka teemana on edelleen naisen yksinäisyyden kokemus ja toisen kohtaamisen vaikeus.
Lapsena olin vanhempieni mielestä iloinen ja kuin metsän keijukainen. Olin aina isin tyttö ja äidin mielestä kaksosten jälkeen helppo hoidettava. Minulla oli ihan tummansiniset silmät, vaalea otsatukka ja rako etuhampaiden välissä. Kavereita riitti ja harrastin balettia ja uintia.
Kouluun menin Myllytulliin, sillä aloitin A-ranskan lukemisen kolmannella ja se oli siinä koulussa mahdollista. Kävin Oulun Lyseon lukion ja kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 2002. Sain parhaan arvosanani äidinkielestä ja koin kirjoittamisen intohimoksi jo silloin. Reaalissa vastasin seitsemään kysymykseen uskonnosta ja yhteen filosofiasta. Oppimenestyksellä en kuitenkaan brassaillut, sillä kirjoitin yhteensä C:n paperit. Ranskanopettajan kanssa lyötiin yhteen ehkä eniten. Olin lahjakas mutta laiska. Hän huusi minulle kerran tunnilla että ”Anna, sinä et mene sieltä mistä aita on matalin, vaan sieltä mistä se on kaatunut!” Se oli viimeinen kertani sillä tunnilla: marssin pois luokasta, enkä koskaan kirjoittanut kirjoituksissa ranskaa, vaan A-englannin ja ruotsin.
Blogeissa on kiertänyt haaste, jossa kirjoitetaan viisi faktaa joita ei ole aiemmin kertonut. Olen myös saanut haasteen, eikä kirjoitukseni ollut tarkoitus vastata siihen. Ehkä tässä postauksessa tulivat ne viisi ja enemmänkin. Vai satuitteko jo tietämään kaiken tämän minusta?
Voihan vietävä. Tänään alkoi monessa paikassa juhannuksen jälkeinen alennusmyyntiaika. Mun siskoni houkutteli mut mukaan keskustaan Intersporttiin vaikka en ollut edes ajatellut ostaa alesta mitään. Paljoa ei kyllä tarvinut houkutella, sillä rakastan alennusmyyntejä. Nykyään selailen niitä kyllä enemmän verkkokaupoista mutta täällä Oulussa oli mukava käydä tekemässä täsmäisku Rintamäelle. Se on todella hyvä Intersport ja siellä oli melkein kaikki alessa. Kun tultiin paikalle 12.25 niin koko liike oli aivan pistetty täyteen ja kassoille oli jo pitkät jonot. Alennusmyyntimania oli käsinkosketeltava ja se tarttui niin, että poistuin paljon isompien kassien kanssa mitä arvasin.
Peakin huppari karvavuorellaReebokin farkkukuosiset treenihousutja joku treenipaitulit-paitaDavidin pinkki toppi (alla) ja Davidin pitkähihainen -nämä Prismasta tosinRöhnisch trikoot ja Nike kengätSpibelt vyö lenkkeilyyn (puhelimelle, avaimille yms.)
Mun kauan sitten lanseeraama periaate, että treenivaatteisiin saa sijoittaa jos se yhtään motivoi mua liikkumaan, oli kaiketi tämän kaiken taustalla. Mun kaapit tursuaa treenivaatetta joka ei mahdu päälle, sillä ne on kokoa S-M. Kaikki mun tänään ostamani vaatteet oli kokoa L tai XL joten nyt on päällepantavaa missä voin liikkua samantien. Spibeltiä oon himoinnut pitkään sillä monesti oon lähdössä ulos ilman paitaa tai housuja missä olisi taskut. Niken kengät oli myös löytö hinnalla 39.90€. Mustat on vielä niin tyylikkäät et ne sopii kaikkiin mun treenivaatteisiin.
Osa kamppeista pääsi heti testiin kun lähdin iltakävelylle jolla rankkasade yllätti. Liikkuminen on ollut hyvää vastapainoa sille, että ollaan nautittu hyvästä ruoasta ja tänään oltiin perhetuttujen lapsen syntymäpäivillä juhlatarjoilujen ja herkullisten kakkujen äärellä.
Mulla on täällä niin nostalginen olo kaiken aikaa. Maisemakuvat kävin nappaamassa Oulunjoenrannasta kun tulin sieltä suunnalta. Keskustassa ajelin kolmikasin ohi ja mietin vieläkö Välkkylässä on Kuntopalatsi 😉 Muistan kun siellä myytiin Davidin vaatteita ja se oli Oulun ”the sali” yhdessä kolmikasin kanssa. Mun muistot Oulusta sijoittuu niin kauas! Moni paikka on muuttunut, keskustassa varsinkin.
Huomenna ajattelin suunnata Teknopalatsille jos mun äiti katsoo lapsia. Katsoin netistä, että kertakäynti velottaa 14 euron verran mikä on kyllä melkoista, mutta se on tuttu sali kun oon siellä käynyt viime vuodet joka kerta kun oon Oulussa salilla käynyt. Uudet jumppavaatteet toimii siis juuri niin kuin toivoin!
Mitäs te meinaatte etsiä alesta? Iskeekö nämä joulunjälkeiset ja juhannuksenjälkeiset alennusmyynnit teihin? Ja joko treeni maistuu juhlapyhien jälkeen?
