Kategoriat
Sisustus Yleinen

Löytö lastenhuoneeseen

IMG_20140322_100515

 

Mulla on ollut tänään oikein ihana päivä! Aamulla herättiin ilman kiirettä. Tein itse ”maustettua jogurttia” eli makeutin maustamatonta banaani Bonnella ja Biokian punaisella marjamixillä ja hitusella CocoVi:n steviaa. Kyytipojaksi kauraleipä kinkulla ja kasviksilla ja kahvia. Mulla oli just rahka loppunut ja muuten oisin sitä heittänyt pari lusikallista maustamattoman jogurtin kaveriksi. Tuollaiset rahkajogurttisekoitukset on kyllä hyviä ja varmasti sokeroituja versioita parempi vaihtoehto. Maku on tosin selkeästi happamampi vaikka laitoinkin steviaa. Oon aika hyvin päässyt mun sokerijogurttiaddiktiosta eroon joka mulla on ollut esimerkiksi edellisissä raskauksissa. Söin yölläkin yleensä 200g Valion tavallisen jogurtin, kun heräilin paljon ja oli muka nälkä 😀

PhotoGrid_1395507625763 20140322_095301-1 20140322_100327

 

Eilen käytiin mun veljen luona syömässä ja tänään näin mun siskoa kahvilla kun hänellä oli ylimääräistä aikaa Helsinki-Vantaalla. Samalla reissulla käytiin lasten kanssa Tammiston Lastentarvikkeessa fiilistelemässä vauvatavaraa ja Toys’R’Us:issa ostamassa Elielin tuleville syntymäpäiville kaikenlaista. Alkuun meikäläisen mammamuotia ja päivän asuja.

20140321_173247 IMG_20140322_002413 20140322_110235 20140322_110523 20140322_110635 IMG_20140322_185359 IMG_20140322_185549 IMG_20140322_120715 IMG_20140322_204909

 

Kun tultiin kotiin niin huomasin että meidän alueen mammojen FB-kirppikselle tuli juuri ilmoitus myytävänä olevasta sängystä. Se oli Muuramen Jolla-lastensänky ja hintapyyntö 90€. Mietin hetken ja kysyin saisko sitä tulla samantien katsomaan! Jollan hinta uutena on 492€ joten musta se oli aika hyvä löytö ja sain loppujen lopuksi tehtyä kaupat 80 eurolla. Ilmoitus ehti olla netissä vartin kun vastasin ja siihen oli mun jälkeen tullut jono :O

Meillä Linnea on edelleen nukkunut pinnasängyssä, tietysti niin että siitä on se yksi laita otettu pois ja pohja ihan alhaalla mutta oltiin mietitty että uusi sänky pitäisi hankkia, sillä pienokainen tarvitsee kesällä pinniksen! 🙂 Joten tästä tuli tavallaan ensimmäinen hankinta vauvalle koska nyt pinnasänky vapautui 😉 Diagnoosi on varmistunut pesänrakennusvietiksi.

Taikasienen ja Cifin avulla sängystä tuli oikein passeli sillä kaikki lika lähti. Toki siinä on käytön jälkiä kun se on vanha mutta pidän tätä silti parempana ostoksena kuin esimerkiksi pojalla olevaa Ikean sänkyä joka oli uutena kalliimpi. Ihanan sängyn Linnea sai! Mulla oli itselläkin tällainen pienenä mutta mun sisko on kehveltänyt ne meidän lapsuudenkodista hänen lapsilleen.

IMG_20140322_171410 20140322_164831 20140322_164954 20140322_164659 20140322_164442 20140322_164549 20140322_164743 20140322_164928

Kuvissa näkyneen lepakkotuolin kirppistarinahan on kans täällä kerrottu eli sen rungon bongasin pari vuotta sitten 12 eurolla ja oon ostanut siihen vain uuden päällisen. Muuten en harrasta kirppiksiä juuri lainkaan mutta ostan kyllä silloin kun omasta mielestä sattuu kohdalle joku laadukkaampi tavara 🙂 Oon ollut jostain syystä todella iloinen tuosta tämän päivän löydöstä, kerrassaan mahtava tuuri! Ilmeisen onnellinen on myös sen omistaja <3

Kauniita unia 🙂

IMG_20140322_193012

Kategoriat
Yleinen

Six Deucet Gazozilla!

sdc_two_tones_red

Yhteistyössä Gazoz

Lupasin infota heti kun SixDeucen tuotteita tulee lisää Gazozin varastoon, sen suuren kysynnän vuoksi. Sain tänään puhelun Gazozilta että ne ovat juuri saapuneet ja siellä on mukana uusi liukuvärjätty malli! SixDeuce -merkkisten housujen suosio on räjähtänyt Suomessa ja tällä hetkellä tilanne on se että kysyntä on suurempaa kuin se paljonko tänne housuja saadaan joten kannattaa toimia nopeasti jos haluat omasi! 🙂

Viikonlopun kunniaksi on Gazozilta kaikkiin yli 50€ tilauksiin ilmaiset postituskulut (ei tarvitse koodia) ja mun blogilukijoille vielä oma kaupan päällinen 🙂 

Kun kirjoitat viestikenttään ANNA + haluamasi shakerin värin niin saat shakerin veloituksetta mukaan tilaukseesi. Sitä ei siis tarvitse klikkailla erikseen ostoskoriin. Värivaihtoehtoja on pinkki, harmaa, punainen ja musta.

annaba-1

IMG_950272

Sen lisäksi haluan kertoa että Gazoz järjestää todella usein arvontoja omilla facebook-sivuillaan ja siellä on juuri nyt käynnistynyt uusi arvonta, jossa arvotaan 5 kappaletta Gazoz f by Loucon Anjelita-paitoja. Jos voitat saat haluamasi värin ja koon. T-paitaa on valkoisena, sinisenä ja pinkkinä. Arvontaan pääset TÄSTÄ->.

10012579_708866245801698_506364507_n

1891046_708561835832139_978267850_n

 

Jos nyt näpyttelet jotain tilauksia niin haluan suositella omia hittijuttuja kuten Mannisen vaniljanmakuista puddingia -sillä siitä saa ihan mahdottoman hyviä lettuja! Puddingiin pääset tästä->. Kilon pudding on tarjouksessa hintaan 35,80€ (norm. 37,90€). 

IMG_20140305_150603 IMG_20140305_160649 IMG_20140305_175018

 

Myös Gazozin omat tennarit on olleet kovassa käytössä ja pinkistä on jäljellä vielä kokoja 36,37, 40 ja 41. Isojalkaisille onnea on miesten puolella 40 alkavat koot kuten mulla nuo mustat. Samoja on olemassa myös ruskea-beigenä. Pinkit mulla itsellä on 39 mutta mulla aina turpoaa jalka raskausaikana joten nuo mustat onkin olleet nyt enemmän käytössä 😀

gazoz 00195 IMG_20140311_130937

gazoz 01959

 

Mutta suoraan SixDeucen valikoimaan pääset tästä->

Näyttökuva 2014-03-21 kohteessa 13.57.54

 

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille!

Kategoriat
Yleinen

Laiska töitään luettelee

IMG_20140320_100854

 

Nytkö se alkoi? Pesänrakennusvietti joka on loistanut poissaolollaan! Oon hoitanut tällä viikolla enemmän asioita kun koko alkuvuonna yhteensä. Oon hakenut vakuutuksesta korvausta pojan tapaturman lääkärikäynneistä, täyttänyt kouluunilmoittautumispapereita ja vienyt niitä, kopioinut kuitteja, lähettänyt hakemuksen yhdelle perhekurssille, laittanut sähköpostia talonrakennusprojektin tiimoilta, metsästänyt vauvavakuutusta, puunannut kotia ja mitä vielä! Ihan kaikkea mahdollista mikä on roikkunut ja odottanut tekijäänsä. Kävin jopa niitä viherkasveja ostamassa mitä sanoin että puuttuu kevätsisustuksesta.

IMG_20140320_103934 IMG_20140320_220644 IMG_20140320_220727 IMG_20140320_220904

 

Oma ulkomuoto on kömpelö ja raihnainen. Huhtikuussa on kevään fitness classic ja mua nyt jo stressaa mennä sinne pyörimään plussapallona. Laiha lohtu mutta varasin itselleni vähän se silmälläpitäen kampaajan ja meen myös laittamaan ripset kuntoon pitkästä aikaa. Kai se on vähän sama kuin liimais ladaan mersun tarran mutta ehkä pieni hemmotteluhetki piristää mieltä. Ne molemmat odottaa mua ensi viikolla 🙂 Tilasin myös ison paketin vaatteita itselleni MamaMia:lta ja H&M:ltä ja nyt on onneksi päällepantavaa. Mun pitäis tehdä vielä inventaario vaatekaappeihin ja heittää mäkeen sieltä kaikki mikä ei mahdu päälle… ja sehän käsittää varmaan sen 90% mun vaatekaapin sisällöstä. Ylähyllylle oon tavannut aina raskauden aikana kerätä sellaisen motivaatiokasan mun lempivaatteita ja nyt oon jopa ollut niin hullu, et tilasin sinne sellaiset mustat Freddy pyllyhousut. Mä vannon et kutistun taas tän raskauden jälkeen. Mulle mikään dieetti ei oo niin vaikeaa kuin raskausajan painonhallinta.

IMG_20140320_221002 IMG_20140320_221235 IMG_20140320_221504

 

Josta tulikin sopivasti mieleen, että vaikka juon kaikenmaailman vihersmoothieita ja teen terveellistä kotiruokaa niin onhan nuo herkutkin maistuneet. Pienet foliopäällysteiset suklaamunat tai tuore leipä kunnon oltermannisiivuilla. Myönnän kyllä, että läheskään kaikki ei päädy blogiin eikä ne mun mielestä tänne kuulukaan. Rakastan kaikkea terveellistä ja aamun aloittaminen puurolla tai kunnon smoothiella kuuluu mun mielestä elämään. Se mikä tässä kuviossa mättää on varmasti myös se, että en tän kroonisen(!) yskän, flunssan ja migreenin takia oo päässyt liikkumaan miltei ollenkaan ja ennen vetelin ihan mahdottomia liikuntamääriä. Nyt syön saman verran ja vielä ne suklaamunat päälle. Ei ihme et kroppa vetää painoa puoleensa kuin hunaja kärpäsiä.

Mutta mahtuu sitä maailmaan tosiaan murhetta suurempaakin kuin yhden onnettoman Annan vyötärönympärys. Onneksi on mies joka rakastaa ja on kestänyt mun rinnalla myös silloin kun sormus ei mahdu sormeen ja posket näkyy takaapäin. Rakkaus on sokea ja toivottavasti myös lukutaidoton sillä tilasin ne pyllyhousut miehen luottokortilla.

Kyllä mä niihin vielä survoudun 😉 Ps. Masukuvissa rv22, hurjan nopeaa menee aika!

IMG_20140317_170052 IMG_20140317_170604