Kategoriat
Uncategorized

Talvilomat eri viikoilla

Monenlaista talvilomanviettotapaa

Helsingissä on tällä viikolla kouluissa talviloma, mikä on hankala juttu kun yliopistolla periodit ja niiden välille jäävä tentti-/lukuviikot menevät eri rytmissä ja meillä tuo väliviikko on vasta kahden viikon kuluttua. Oma viikkoni kuten miehenkin on siis ihan normaali ja täynnä opiskelua&labrapäiviä, joten meillä lapset olisivat olleet päiväkodissa ilman sairastumista. Nyt pienin on kuitenkin kipeä ja lapset ovat isän kanssa kotona loppuviikon, joten pääsivät tavallaan loppuviikoksi lomalle. Toivottavasti viikonlopuksi kaikki olisivat terveitä ja voitaisi tehdä sitten jotain yhdessä!

Gradua kirjoittelen paljon samassa paikassa kuin viime vuonna kandiakin eli meidän atk-asemalla, joka on myös ilta- ja viikonloppukäytössä magneettiavaimella. Uusin avaimen voimassaolon ja nyt mulla siis paikka, jonne voin mennä rauhassa kirjoittamaan milloin haluan vaikka yötämyöten. Yritän tehdä työtä pääasiassa päivisin mutta tuntuu, että päivät menevät niin nopeasti, että jossain vaiheessa on varmaan pakko ottaa intesiivisemmin aikaa gradulle. Atk-tilassa mulla menee aina paljon Novelle Plussaa ja ihan mitä tahansa naposteltavaa. Saa nähdä kuinka paljon karkkia yksi gradu vaatii!