Kategoriat
Yleinen

Viisi vinkkiä ikkunanpesuun lasten kanssa

SAMSUNG CSC

Kaupallinen yhteistyö: Sinituote

Voi miehen riemua kun kuuli, että teen yhteistyön Sinituotteen kanssa ikkunanpesun puitteissa. Meidän uudessa kodissa ikkunaneliöitä riittää ja nyt kevätauringon paistaessa armottomasti, ikkunoiden lika on näkynyt ikävästi. Urakka on sen verran suuri ettei kumpikaan hinkunut tätä kotityötä itselleen mutta se sujui yllättävän mukavasti hyvillä välineillä ja kukapa ei haluaisi puhtaita ikkunoita.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Uusi tripla-ikkunanpesin oli aivan loistava meidän suurille ikkunoille. Kolmionmallisessa pesimessä on kolme pesupintaa ja kääntymisen ansiosta sillä voi pestä yhdessä vedolla ylhäältä alas saakka. Käytin itse apuna välinevartta jonka toiseen päähän kiinnitin ikkunankuivaimen. Lapset halusivat auttaa ja annoinkin jokaiselle työtehtäviä iän mukaan. Amos oli niin suloinen kun halusi ehdottomasti lastan vaikka on alle metrin mittainen. Elielistä oli ihan hyvin apua ja Linnea osasi hienosti viimeistellä listat ja nurkat mikrokuituisella ikkunaliinalla.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Viisi vinkkiäni ikkunanpesuun lasten kanssa:

1. Hanki hyvät välineet niin ikkunanpesu on mukavaa ja tuloksesta tulee puhdas ja tasainen. Pitkille ikkunoille tripla-ikkunanpesin on must! Se pesee jopa vedellä tai voit lisätä 3-4 litraan pesuvettä muutaman tipan käsiastianpesuainetta.

2. Anna lapsille iän mukaan sopivia tehtäviä niin he oppivat jo pienenä osallistumaan kotiaskareisiin. Ikkunanpesuun mukaan ottaminen oli meidän lasten mielestä viikonlopun mukavin juttu. Tulee kenties aika kun siivoukseen houkuttelu ei ole yhtä helppoa.

3. Siivous ei ole niin vakavaa ja harvoin lopputulos on aloitusta huonompi joten anna lasten auttaa vaikka osaisit paremmin. Pienille tulee hyvä mieli kun saavat kehuja onnistumisesta. Mikrokuituliinalla tai vaikka sälekaihtimien mikrokuituisella pölykintaalla saa tuskin harmia aikaiseksi. Yhdessä tekeminen on mukavaa.

4. Lapsiperheen siivousvinkki ihan kaikessa, tee se niin se on tehty.

5. Jos haluat viimeistellä lopputuloksen tai ikkunoita tarvitsee pestä myös ulkona, ota lapset mukaan ulos leikkimään tai lähetä HopLoppiin isin kanssa kuten meillä. Tuli muuten puhdasta ja mikä kevätfiilis!

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Viime kesänä tehdyistä rappaustöistä oli meidän ikkunoissa edelleen muutamia tasoiteroiskeita mitä en ollut saanut viime pesussa saanut irti. En ollut uskaltanut rapata niitä millään kun olivat niin tiukassa ja samoin meillä oli useammassa ikkunassa uusien ikkunoiden teipeistä jääneitä liimajälkiä joita oltiin yritetty irroittaa kaikilla mahdollisilla pesuaineilla. Nyt sain kaikki nämä irti lasipinnoille tarkoitetulla puhdistusterällä. Siitä olin erityisen iloinen.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Nyt koko koti tuntuu ihanan siistiltä ja aurinko oikein tulvii sisälle. Tiesittekö, että lika voi viedä valon tehosta jopa 40%? Ikkunanpesu siis kannattaa 🙂

Onko teillä ikkunanpesu kohta kevätohjelmassa? Mitkä ovat teidän suosikkiniksinne siihen?

Aurinkoista viikkoa!

SAMSUNG CSC

5 vastausta aiheeseen “Viisi vinkkiä ikkunanpesuun lasten kanssa”

Tulipas kirkkaat ja puhtaat ikkunat 🙂 Joo tässä jossain vaiheessa alan laittamaan parveketta kuntoon ja samalla pesen ikkunat.
Kuivaan/kiillotan ikkunat fairyvesipesun jälkeen sanomalehdellä, se on mun kikka ja toimii, ei jää mitään viiruja yms.

Mä jotenkin niiiin inhoan ikkunanpesua, olivat ne välineet sitten millaisia vain.. Meillä on saattanut joskus olla vuosikin ilman ikkunanpesua :-DD

Voih, miksi oi miksi olet muuttanut blogia siten että ainoastaan otsikko ja vähän alkua lähetetään syötteenlukijoille.
Ties kuinka monta juttua on nyt jäänyt kunnolla lukematta, kun en ole tajunnut että ei koko juttu ole tullutkaan lukijalle.

Moikka Tiina!

Harmi juttu ja pahoittelen kovasti. En ole tehnyt itse mitään muutoksia joten laitan portaalin teknikolle viestiä missä vika. En siis ollut tietoinen tällaisesta muutoksesta joten kiva kun kommentoit niin saadaan vika selville 🙂

Sen jälkeen kun ekan kerran Kärcherin ikkunapesuria kokeilin en ole näitä mainostamiasi ”vanhanaikaisia” välineitä kaivannut ? Suosittelen kokeilemaan ?

Kommentit on suljettu.