Vuosi 2017

Mitä tapahtui vuonna 2017?

Vuoden koontipostaukset on blogien lukijoille jo tuttua huttua ja toiset pitävät niistä ja toiset eivät. Sinälläänhän niissä ei tule mitään uutta, mutta itse pidän siitä että vuosi vedetään yhteen jälkikäteen. Se antaa paremman kokonaiskuvan mitä elämässä oikein tapahtui. Oliko vuosi vastoinkäymisiä toisensa perään, suurta muutosta vai polkemista paikallaan. Olen itse kirjoittanut vuosipostauksia useamman ja tässä linkki mm. vuoteen 2016 ja 2014. 2015 en ilmeisesti tehnyt vuosipostausta tai en ainakaan sitä itse löytänyt.

Minun 2016

Vuosi 2014

Vuosi 2017

Tammikuu

Koko vuoden kantavana teemana oli varmasti tuo opintojen jatkuminen. Luin, että joulukuussa olin kirjoittanut että lomille lähtiessä opintorekisterissä oli 184 opintopistettä. Nyt vuosi myöhemmin rekisterissä on 277 op eli vuoden 2017 saldoksi kertyi 93 opintopistettä. Tämä väritti vuotta niin paljon, että ei ihme kun energiaa ei riittänyt enää paljon muuhun. Tammikuussa kirjoitinkin näin:

”Tammikuuta on mennyt kaksi viikkoa ja mietin mihin oikein olen ryhtymässä. Joululomilla olin niin rentoutunut, että kun kevään kurssien ilmoittautumiset aukesivat niin ilmoittauduin innolla kurssille jos toiselle. Nyt huomaan, että kalenteri on ihan tukossa ja ajatus pitkästä keväästä kauhistuttaa jo valmiiksi. Mitä jos en jaksa puoliakaan? Ja miksi ihmeessä menin ottamaan kursseja niin paljon…”

Helmikuu

Helmikuussa käytiin lyhyellä hiihtolomalla Wienissä perheen kanssa. Koin pientä piristymistä ja kirjoitin siitä, kun tuntui että sain itseä niskasti kiinni. Pyöritin koulun lisäksi blogihommaa ihan aktiivisesti sekä tein töitä Easton Helsinki projektissa. Pohdin sitä, että yrittäjyys ei ollut mulle mikään unelma mutta siitä oli tullut kuitenkin ihan huomaamatta mun työ.

”Yrittäjyys ei ollut mulle nuorempana mikään haave, mutta se on mielenkiintoista miten ajauduin siihen blogin myötä. Mulla tulee nyt keväällä neljä vuotta siitä, kun perustin oman yrityksen jolla olen elättänyt itseni. En ole saanut penniäkään opintotukea tai muitakaan avustuksia, vaan kaikki on tullut omana ansiona, vaikka en tiennyt yrittämisestä mitään. Siitä olen ollut vilpittömästi iloinen! Äitini sanoi joskus, että on aina hienoa jos epävarmassa työllisyystilanteessa pystyy siihen, että voi itse elättää itsensä. Vaikka haaveilenkin mukavasta jobista, mellevästä palkasta ja loistavista työsuhde-eduista jonkun toisen yrityksessä, on tuo aivan totta.”

Maaliskuu

Tässä kuussa olin erityisen iloinen siitä, että meillä kävi kotisiivooja kerran viikossa. En olisi millään jaksanut pitää kotia kunnossa sillä minusta tuntui siltä, että en vain riitä ja saatoin jopa itkeä koulunkäyntiä. Ainoita asioita miksi jaksoin oli se, että vain tekemällä työ loppuu ja auringon määrä kasvoi päivissä. Nyt kun luen maaliskuun ajatuksia niin liikutun. Minä pääsin ne kaikki pakkopullakurssit läpi ja jaksoin!

”Aurinko paistaa ihanasti ja se tuntuu pelastavan mut hukkuvalta fiilikseltä. Mulla on tässä pyörinyt olo, että paahdan määräajasta toiseen ja hommat vain kasaantuvat päälle. Tiesin, että opintojen puolesta vuodesta tulee paha. Mulla oli jäljellä vain ”pakkopulla” kursseja jotka ovat mulle vaikeita ja niitä on riittänyt. Koen suurta riittämättömyyden tunnetta, sillä mulla on vaikeuksia päästä kursseista läpi. Oon jopa itkenyt oloani tenttien jälkeen tai tulosten tullessa. Tekemistä on niin paljon! Mikään kurssi ei tule tässä vaiheessa ilmaiseksi.

Huhtikuu

Tässä kuussa kävin lumisessa Oulussa tätini 60-vuotispäivillä, haaveilin kesästä ja sain kandidaatintutkielman palautettua. Tehokas ja mahtava kuukausi siis! Tehokkuus ei kuitenkaan tullut ilmaiseksi, enkä jaksanut yhtään lenkkeillä tai keskittyä itseeni. Lastenhoito oli myös raskasta ja mietin, että koska perheessä on erityislapsia niin olisi aika hakea heidän omaishoitajuutta, jotta voisin pienentää työtaakkaa ja taloudellista painetta. Keskustelupalstoilla puhuttiin mun lihomisesta ja kirjoitin yhden vuoden suosituimmista postauksistani, josta tehtiin myös juttu Hesariin.

”Oon tosiaan ollut ihan puhkipoikkiväsynyt ja kun monelta osin mun arkeen vaikuttaa lapset niin siitä on ollut vaikea kirjoittaa tänne. En halua puiden lasten puutteita blogissa, sillä rakastan heitä! Silti haluan kertoa sen verran, että tosiaan hain nyt tuota omaishoitajuutta kun moni sitä ihmetteli miksi en ole sellainen jo heille ollut. Ihan hyvä idea siis ja päätös tulee ilmeisesti pian. Toivottavasti saan sen noista meidän pojista.”

Toukokuu

Sain pojista omaihoitajuuden ja sen myötä arkeen pari tuettua vapaapäivää ja pienen taloudellisen tuen. Yliopiston kevätlukukausi loppui ja lähdettiin ansaitusti huilimaan viikoksi Mallorcalle. Loma oli aivan ihana ja voi että rakastin sitä, että sain upottaa varpaat hiekkaan. Edessä oli kesä lasten kanssa, sillä mies teki koko kesän töitä ja opiskeluun liittyvää harjoittelua. Kotona laitettiin pihaa ja ihasteltiin kaikkea mikä kasvoi toukokuun auringosta.

Kesäkuu

Kesä meni pitkälti kotipihalla ja tässä ulkoillessa. Juhannukseksi meillä oli kuitenkin suunnitelmia sillä edessä oli reissu serkkujen luokse Kaliforniaan. Tänne lähdin lasten ja minun äitini kanssa. Matka oli kokemusrikas, sillä nähtiin San Franciscon MoMa, Tyynivaltameri ja saatiin nauttia ihanasta amerikkalaisesta elämäntyylistä. Olen todella onnellinen, että mentiin sillä siskoni on juuri perheineen palannut takaisin Suomeen. Nyt olisi myöhäistä katua, jos olisi lykätty reissua.

Heinäkuu

Heinäkuu oltiin lähinnä mökillä lasten kanssa ja välillä kaupungissa. Tässä kuussa ei ollut mitään sovittuja menoja ja huomasin, että kolme kuukautta lasten kanssa sai minut kaipaamaan aikuiseen seuraan. Reissuista huolimatta, lapsiarki on arkea joka on ajoittain raskasta. Kuun lähenessä loppuun kirjoitin:

”Kesä, kesä, kesä. Olet kaunista ja armotonta aikaa. Aikaa jolloin arki täyttyy lasten riemusta, itkusta ja ilosta yöttömään yöhön saakka. Aikaa jolloin koulu tai päiväkoti ei pelasta sinua tunniksi eikä toiseksi. Kesä on äiti-ihmiselle aikaa jolloin makaat niin kuin petaat. Itsehän olet lapsesi tähän maahan saattanut, kohdustasi kasvattanut, arkesi iloksi ansainnut.”

Elokuu

Olin siis valmis elokuuhun ja arkeen. Kouluun, opiskeluun ja päiväkotiin! Arjessa tapahtui muutoksia, sillä nuorimmaiseni sai paikan integroidusta erityistyhmästä ja lasten päiväkoti vaihtui. Kuulostaa itsensä kiduttamiselta, mutta ikävöin jo yliopistolle. Opinnot olivat edelleen kesken sillä tavoitteenani on maisteriksi valmistuminen ja kandi oli siinä vain välietappi.

”Hei taas blogiin. Elokuu on jo pitkällä ja odotan kovasti syyskuuta ja alkavia luentoja. Pääsen tekemään maisteriopintojen syventävät kurssit loppuun ensi vuoden aikana ja mietin, että miten sitä ollaankin jo näin pitkällä. Ajattelin että en koskaan valmistu mutta nyt näen, että loppu häämöttää eikä taival kestäkään ikuisesti.”

Syyskuu

Tämä kuukausi alkoi niin hyvin kuin huonoilla uutisilla. Ihanaa oli se, että saimme pienen kummipojan kun mieheni sisko sai esikoisensa. Tämä serkkupojan syntymä oli iloinen asia koko suvulle, sillä miehen puolella meidän lapsilla ei vielä ollut serkkuja. Stressiä taas aiheutti se, että freelancerhommani näytti loppuvan vuoden loppuun, enkä tiennyt vielä niiden jatkosta mitään.

”Nyt kun näyttäisi siltä, että osa freelancer-töistäni päättyy vuoden loppuun, on taas aika alkaa miettimään mitä seuraavaksi. Yrittäjän vapaus on jotain aivan ihanaa mutta sen mukana tulee valitettavasti se, ettei koskaan ole tietoa huomisesta. On varmasti aika päivittää CV ja ottaa etsintä nyt tosissaan. Laskut kun tulee joka kuukausi.”

Lokakuu

Lokakuussa aloitin gradunkirjoittamisen kunnolla, sillä olin saanut aiheen valittua ja työlleni ohjaajat. Gradunkirjoittamisen kurssi kesti koko syksyn ja siinä sivussa ehdittiin tehdä yksi reissu Tukholmaan. Tämä kuukausi oli kuitenkin ehkä vuoden yllättävin, sillä blogini sopimus irtisanottiin A-lehdiltä vuosien yhteistyön jälkeen täysin yllättäen. Edessä oli irtisanomisaika, jonka aikana löysin kuitenkin blogilleni uuden kodin täältä Otavamedian Anna.fi:stä. Lokakuu koetteli kyllä hermoja ja olin todella jännittynyt talouden puolesta. Onneksi vuoden loppuun mennessä nämä ongelmat ratkesivat ja sain jatkoa pestilleni myös Keskon projektissa.

Marraskuu

Kummipoikamme sai nimen kauniissa juhlissa ja talvi alkoi tulla. Pimenevät illat ja syksyinen keli kesti pitkälle marraskuuhun, talven vielä odotellessa tuloaan. Syksyn odotus opinnoista iskeytyä päin kasvoja ja kesän kadoksissa olleet migreenit palasivat viikottaiseksi vaivaksi. Vielä oli edessä puristus viimeisistä maisterivaiheen pakollisista kursseista ja niitä riitti. Täytyy sanoa, että en muista marraskuusta mitään muuta kuin sitä että suoritin arkea, opintoja ja lasten harrastuksia kuin kone. En voinut pysähtyä miettimään väsymystä.

”Syksy on ollut sellaista haipakkaa, että välillä en usko joulun tuloon. Pelottaa, että miten ihmeessä saan kaiken työn tehtyä, mikä pitää olla silloin valmista sillä deadlineja on ihan mahdoton määrä. Ensi vuodesta tulee erilainen, kun kursseja ei ole enää näin paljon mutta juuri nyt elämä on aikamoista sinnittelyä päivästä toiseen kun omaksuttavaa tietoa on niin paljon. Käyn siis todella montaa kurssia nyt yhtäaikaa ja se ottaa veronsa.”

Joulukuu

Joulu tuli kuitenkin ja lukuvuosi päättyi kyllä huipennukseen. Huipennus oli nimittäin se, että viimeisen tenttiviikon migreeni teki olotilasta kestämättömän. Sinnittelin gradupalaverin ja kahdeksan tenttiä kahteen viikkoon sekä yli kymmenen raportin teon, normaalit työt ja satunnaisen blogin päivittämisen niin pitkälle, että jouduin terveyskeskukseen migreenin katkaisuun saamaan piikkiä kankkuun. Oksensin kolme vuorokautta niin, että pää meinasi räjähtää ja suoraan sanottua pelkäsin jokaista seuraavaa minuuttia.

Migreeni on kyllä kamala tauti ja täytyy sanoa, että toivon että ette tiedä minkälaista se suurin kipu siinä on. Pahoittelut niille, joilla on sama vaiva yhtä vakavana <3 Migreeni katkesi kyllä lopulta ja nyt lääkitykseni on katsottu siihen uudelleen. Tiedän kuitenkin, että tuo loppurutistus oli stressin puolesta liikaa. Jatkuvasti liian vähäiset yöunet, aikaiset aamut, lukeminen ja näyttöpäätetyö on myrkkyä kenelle tahansa, etenkin migreenikoille. Sen suhteen on tehtävä parannus tai pääkoppa ei enää kestä.

Yhteenveto

Kun vuosi kuulostaa sinnittelyltä hetkestä toiseen, on kenties uskomatonta sanoa ettei muuttaisi mitään! Toki vuosi olisi voinut olla rennompikin mutta jos koskaan ei näe vaivaa unelmiensa eteen niin niitä voi tuskin saavuttaa. Mun unelma on valmistuminen ja luojan kiitos suurin osa nyt tehty. Nautin kirjoittamisesta ja sen vuoksi koen, että nyt tammikuussa edessä oleva viimeinen kurssi ja gradun loppuunkirjoittaminen ei ole niin rankkaa kuin edellinen opiskeluvuosi kokonaisuudessaan. Minä jaksoin tehdä ja nyt lähes kaikki on tehty! Valmistuminen on oikeasti ovella ja kiitos siitä vain sinnikkyydelle ja aikaisille aamuille Viikissä.

Meidän lapset on ihaninta mitä maailmassa on ja heidän kanssa on kaikesta huolimatta vietetty paljon aikaa. Me ei olla tänä vuonna hillottu mitään sukanvarteen vaan panostettu elämyksiin ja lähdetty reissuun heti kun on ollut mahdollista. Matkusteltiin paljon ja saatiin niistä kokemuksia, jotka tekivät vuodesta kokemusrikkaan ja ihanan. Moni asia meni tänä vuonna paljon eteenpäin ja olen niistä kiitollinen.

Ensi vuoden toiveista lisää myöhemmin, niitäkin on jo mietitty.