Kategoriat
Yleinen

Ruuhkavuodet

SAMSUNG CSC

Kotona ollaan! Toki oltu jo monta päivää eli lauantaista saakka, mutta kun en ole ehtinyt päivittämään niin tällä oli hyvä aloittaa 🙂

Kotona on ihanaa ja lapsia ja miestä olikin jo ikävä. Reissu teki todella hyvää ja siitä heräsi niin paljon virtaa ja ajatuksia, että jaan niitä varmasti myöhemmin täällä blogissakin. Yksi seikka on tietysti kiitollisuus siitä kaikesta mitä on, se kasvaa varmasti joka kerta kun matkaa kauas, juuri niin kliseisesti kuin sanontakin menee.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Lasten riemu mun palatessa oli liikuttavan aitoa ja tunne oli varmasti molemminpuolinen. Itsellä kun ei ole työtä missä olisi työmatkoja tai muutenkaan ammattia, jonka vuoksi olisin paljon poissa, niin mun reissu oli aika poikkeuksellista. Iso kiitos naapurin reippaalle lukiolaiselle, joka toimi koirienulkoilutusapuna ja anopille joka oli täällä usein vastaanottamassa koululaista kun mies oli koulussa. Estrellakin oli käynyt Freskalta ja täällä oli ihanan siistiä. Mun blogialennus Freskalle on voimassa vielä 19.11 saakka ja se toimii seuraavasti:

Koodilla 30TOOBIG saa kertaostosta 30€ alennuksen ja koodilla 50TOOBIG saa ensimmäisestä siivouksesta puolet pois hinnasta kun tekee säännöllisen tilauksen. Nyt kannattaa varailla joulusiivoukset tai tehdä mahdollinen viikkosiivoussopimus. Itse en luopuisi enää meidän siivoojasta, sillä kerran viikossa kunnolla siivottu talo antaa mulle itselleni niin paljon enemmän aikaa paneutua kouluun ja töihin. Ollaan koko perhe mielettömän tyytyväisiä ja jos asutte pääkaupunkiseudulla, niin ainakin Estrellaa voin lämpimästi suositella. Siivouksen tuntihinta on aina 34€/h ja se tekee kotitalousvähennyksen jälkeen 18,70€/h. Koko tilauksen voi hoitaa todella kätevästi netissä freska.fi. Itse lisäsin viime kertaan jääkaapin siivouksen ja ennen joulua käydään vielä läpi muutama muukin ekstrapaikka kuten uuni ja keittiökaappien päälliset ym. Ei jää sitten niin paljon yhteen kertaan näitä vuosisiivouksen kohteita. On ihan mahtavaa kun kotona on aina siistiä <3

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Yliopistolla alkoi tänään syyslukukauden toinen jakso ja tämä taitaa olla kiireisin mulla miesmuistiin. Kanditutkinnon loppuunsaattamiseksi tarvitsenkin yllättävän paljon kursseja ja kalenteri on nyt ihan mielettömän täynnä luentoja. Toisaalta jännittävää ja ihanaa mutta toisaalta kyllä todella vaativaa tehdä näin paljon yhtäaikaa enkä ole ollenkaan varma, että selviän tästä toivotussa aikataulussa vaikka aion tehdä parhaani. Puhun varmaan aika paljon nykyään näistä opintoasioista, mutta ne tosiaan ovat oman arkeni suurin hallitsija perheenpyörityksen lisäksi. Tunteja toivoisi oikeasti lisää päivään, että ehtisi kaiken tekemään. Opiskelijan roolin lisäksi kun on äiti ja puoliso ja töitäkin on jonkun verran, niin tekemistä piisaa. Kandikurssikin alkoi eilen ja sain pitää sen toivomani aiheen. Se tulee siis olemaan nyt lyhykäisyydessään Kylläisyys terveysväitteenä. Blogivuodet on koulineet musta tehokkaan kirjoittajan, joten nyt kun saan vielä akateemisen kirjoittamisen kurssilla äidinkielen kuntoon ja lisää kokemusta tieteellisestä kirjoittamisesta, niin eiköhän nämä opinnotkin etene vihdoin sinne päätepysäkille saakka. Suomalaisella sisulla jos ei muulla 🙂

SAMSUNG CSC

Kategoriat
Matkustus

¡Hola, Madrid!

SAMSUNG CSC

Terveiset Espanjan kauniista pääkaupungista Madridista. Täällä on kaunis ja lämmin sää, joka on hellinyt meitä vielä näin lokakuun lopussa. Saavuin perille maanantai-iltana ja hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme äitini kanssa Thyssen-Bornemiszan museoon. Tämä oli aivan ihana museoreissu ja ajattelin kirjoittaa siitä kuvineen vielä oman postauksen. Eilen suuntasimme Reina Sofían museoon sekä kaupungin kasvitieteelliseen puutarhaan.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Reina Sofíassa on esillä lähinnä espanjalaista taidetta 1900-luvulta. Kuuluisin teos lienee Pablo Picasson Guernica Espanjan sisällissodasta vuodelta 1937. Guernica oli vaikuttava, kooltaan valtava lähes kahdeksametrinen (776 x 349 cm) teos joka jätti hiljaiseksi. Museoissa sai suurimmassa osassa paikoista kuvata mutta Guernica oli poikkeus joten nappasin kuvan ostamastani kortista. Picasson maalaus kuvaa kärsimystä siihenastisen sotahistorian suurimmasta ja tuhoisimmasta ilmapommituksesta. Äiti pitää sylissään kuollutta lastaan ja huutaa kohti taivasta, kuoleva hevonen, kaatunut sotilas ja nainen joka on jäänyt loukkuun palavaan taloon ovat vain osa monimutkaista symboliikkaa joka saa katsojan sodan kauhujen keskelle. Ja miten ajankohtainen teos on edelleen ympäri maailmaa, niinkin lähellä meitä kuin Aleppossa. Korttikuva ei todellakaan tee oikeutta tuolle valtavankokoiselle öljyvärimaalaukselle jonka suosittelen kyllä tsekkaamaan jos on tulossa matkalle Madridiin.

SAMSUNG CSC
Kuva kortista, jossa Pablo Picasson Guernica

Reina Sofíassa oli toki muutakin. Viekkaan ja viihdyttävän Salvador Dalín maalauksia ja töitä jotka henkivät surrealismia, joka saa innostuksensa alitajunnasta, ihmisen unimaailmasta, taianomaisuudesta ja epätodellisista sommitelmista. Olipa mukana seksiäkin ja suuria unelmia haluista ja himoista. On tuo Dalí ollut aika veikko!

SAMSUNG CSC
Ángeles Santos, A world, 1929

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC
Salvador Dalí, Girl at the Window, 1925
SAMSUNG CSC
Salvador Dalí, Portrait of his Sister (Ana Maria), 1925
SAMSUNG CSC
Pablo Ruiz Picasso, Women in Blue, 1901
SAMSUNG CSC
Salvaror Dalí, The face of the Great Masturbator, 1929
SAMSUNG CSC
Salvadro Dalín minikeramiikkaa
SAMSUNG CSC
Salvador Dalí, Man Ray, Portrait of Joella, 1933-1934

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Kierroksen päälle kiipesimme rappuja kattoterassille ihailemaan kapungin ylle avautuvia maisemia. Musoreissun jälkeen köpöttelimme lähellä olevaan kaupungin kasvitieteelliseen puutarhaan, joka loisti tähän aikaan vuodesta Daalioilla. Askelmittari olisi poikaa!

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Äitini tehdessä omia töitään puutarhan kasvihuoneiden arkkitehtuuria tutkiessa, istuin hetkeksi lepuuttamaan jalkoja ja päivittelemään snäppiä. Reissu on ollut niin ihana ja nautin joka hetkestä kun saan imeä sielunravintoa ja kulttuuria omilla ehdoilla. Toki kokonaan oman perheeni kanssa matkustaminen on aivan ihanaa ja jos pitäisi valita niin mieluiten reissaisimme koko poppoolla. Mutta mitäpä sitä kieltämään, ei olisi meikäläisestä kiertelemään museoita tällä tahdilla lapsien kera, ilman että olisi äidin selkä hiestä märkänä. Otan tästä minilomasta ja omasta ajasta ilon irti. Kiitollisuus mielessä, kaikesta tästä. <3

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Kategoriat
Yleinen

Kandiaihe keksitty

SAMSUNG CSC

Huomenna maanantaina meillä alkaa yliopistolla periodien välinen väli-/tenttiviikko. Mulla itselläni olisi yksi tentti mutta muuten kurssit jatkuvat jouluun saakka, joten tuon yhden tentin pääsen tekemään vasta uusintapäivässä.

Tällä hetkellä teen kirjallisia töitä ja tehtäviä minkä ehdin, sillä koko vuosi on todella täynnä kursseja. Poden hieman huonoa omatuntoa siitä, että olen lähdössä reissuun mutta toisaalta jos en sen vuoksi lähtisi, oikeaa aikaa tulisi tuskin koskaan. Nyt kaikki on suhteellisen rauhallisella mallilla ja olen tehnyt järjestelyjä että miehellä on apuja kun olen poissa. Huomenna nimittäin starttaa lentokone kohti Madridia ja Espanjaa, jossa äitini on kuukauden kestävällä työmatkalla joten hän on siellä matkaseuranani.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Eilen kävin Oopperassa ystäväni kanssa ja ohjelmassa oli Figaron häät, missä on Mozartin musiikki. Esitys oli aivan loistava, juonihan on todella hauska ja oopperalaulajat olivat upeita. Nautin kovasti ja kuvat ovat otettu kotona juuri ennen lähtöä.

SAMSUNG CSC

Nyt odotan vielä vahvistusta, että asia on kunnossa mutta olen todella innoissani siitä, että sain keksittyä ihan mielettömän aiheen kandidaatin tutkielmaan sekä juuri sen ohjaajan jonka haluan työlleni. Ihan tarkkaa otsikkoa ei vielä ole, mutta se tulee käsittelemään kylläisyyttä (feeling of fullness; hormones, quality of food (amino acid consistency), health claims in EU). Toivottavasti saan siunauksen tälle eikä aihetta tarvitse vaihtaa! Pureutuisin todella mielelläni kylläisyyteen ja uusimpiin tutkimuksiin sen saralla. Mulla melkein sormet syyhyää, että pääsisin jo kirjoittamaan. Kandikurssi alkaa sitten viikon kuluttua, jei!