Kategoriat
Lifestyle Ura

Muuttunut blogiminä

Anna niin kuin ennenkin

Työpöydän ääressä on aina hetki ottaa selfie vaikka sellaisia otankin takavuosia huomattavasti harvemmin. Muistan ajan kun poseerasin peilin edessä päivittäin ja kamera lauloi. Otin kuvia jokaisesta tekemisestäni ja suupalastani ja siirsin lähes kaiken minkä näin edessäni someen. Siitä alkaa olla aikaa kun pysähdyin viimeksi peilin edessä kuvaamaan tai kun olisin päivitellyt tänne viikon ruokalistaani. Koen, että minulla ei ole enää sellaiseen niin paljon aikaa eikä mielenkiintoa. Blogilla on erilainen rooli elämässäni päiväkirjana kuin ennen, sillä kirjan sisältökin on muuttunut. Siinä missä ennen treenasin ja haaveilin fitnesskisoista, kulutan nyt aikaani täällä koneen ääressä opiskellen. Tiedän, että teille lukijoille yhden ihmisen opiskelutaival ei ole samalla tavalla mielenkiintoista luettavaa kuin vaikka se motivaatio minkä sai treenikuvista ja hyvästä tekemisen meiningistä, joka meikäläisellä oli monta vuotta treenamisen suhteen. Sitä oli nautinnollista raportoida ja hehkuttaa, sillä nautin siitä elämästä silloin itsekin. Ihan samalla tavalla kuin koen nykyisen elämänikin ihanaksi ja onnelliseksi vaikka painopiste on muuttunut työ- ja opiskeluakselilla aikamoisesti. Sisimmiltäni olen kuitenkin sama Anna kuin ennenkin. Olen ihan sama ihminen vaikka mielenkiinnonkohteeni ovatkin vaihtuneet.

Tulisipa se palo opiskeluun

Näin mietin niinä vuosina kun olin poissaolevani yliopistolta ja takaraivossa kaihersi se, että opinnot ovat ihan kesken eikä mielenkiintoa tai voimia riittänyt niiden hoitamiseen. Tiesin aina että en halunnut lopettaa kesken mutta tahti oli todella hidas. Oli kausia kun olin pitkään poissa ja sitten tein taas muutaman kurssin mutta sillä tavalla eteneminen oli hidasta ja vaikeaa. Elämän suurimpia sisältöjä olivat tietysti lapset mutta hyvänä kakkosena tuli treenaaminen ja kaikki siihen liittyvä. Kirjoitin blogia todella aktiivisesti ja kaikki ruokaan ja treenamiseen liittyvä kiinnosti eniten.

Nyt tilanne on päälaellaan. Intoa piisaa opiskeluun mutta kaihoilen aikaa kun keittelin parsat laulaen ja painuin joka päivä salille. Miksi se menee niin, että ihminen aina ”hurahtaa” johonkin ja on aikansa kutakin? Nyt teen paljon mielummin jotain kouluhommaa kun hikoilen salilla, sillä haluan tällä saralla saavuttaa jotain ja päästä eteenpäin. Molemmissa asioissa taitaa olla perimmäisenä syynä se, että niissä on jokin tavoite ja työnteko edistää siihen pääsemistä. Muutama vuosi takaperin se oli mahdolliset fitnesskisasuunnitelmat ja nyt tähtäimessä on valmistuminen. Voisi kai ajatella, että olen aika päämäärätietoinen ja kun asetan jonkun tavoitteen niin se ohjaa elämääni ja ajankäyttöäni voimakkaasti.

Bloggaaminen on osa minuutta

Voisin ehkä elää ilman blogia mutta toisaalta se on minulle hyvin tärkeä väylä ilmaista itseäni, teen sitten mitä tahansa. Rakastan kirjoittamista ja jäsentelen sitä kautta maailmaani. Pidän siitä, että voin tekstien ja kuvien kautta palata johonkin hetkeen. Kun selaan omaa blogiani niin hätkähdyn usein mitä kaikkea ihanaa ja minulle tärkeää olen kuvannut ja kokenut. Ilman blogiani tekisin samoja asioita todennäköisesti ihan omaksi ilokseni. Siksi ajattelen, että jaan ne asiat mieluiten täällä, sillä kirjoittaminen tuottaa minulle iloa. Välillä surkuttelen sitä, että sisältö ei ole sitä mitä moni pitkään lukenut haluaisi mutta sitten mietin, että en voi muuttaa itseäni menneisyyteni vuoksi. Tämä on tätä hetkeä ja elämä vie eteenpäin. Olen onnellinen kasvustani, joka on tapahtunut opiskelujen suorittamisen ohella. Uskon, että tämä rutistus muuttaa loppuelämäni suuntaa ja työelämääni vuosiksi eteenpäin. Olen aina halunnut akateemisen koulutuksen ja nyt olen lähellä tuon tavoitteen saavuttamista. Se tuntuu hyvin palkitsevalta vaikka blogisisältönä opiskeluaika ei olekaan ollut mitenkään raflaavaa.

Toivon kuitenkin, että meikäläisen taival on ehkä innostanut myös teitä työelämän ja opiskelun saralla samalla kuin itseänikin. Ehkä joku teistäkin on jatkanut itsensä kehittämistä omalla tavalla samalla, kun minä höyryän täällä kursseistani ja dediksistäni 😉

Kategoriat
Lifestyle Perhe & suhteet Terveys & hyvinvointi

Anna ystävänpäivälahja omaishoitajalle

*Kaupallinen yhteistyö: Orion

Omaishoitajan arki on työlästä mutta palkitsevaa

Omaishoitajuus on rakkauden työtä. Suuri osa omaishoitajista hoitaa perheenjäsentään; joko nuorempaa, vanhempaa tai puolisoaan. Osa saattaa olla omaishoitaja naapurilleen tai muulle tuttavalleen jolle tuki arjessa on tarpeen. Omaishoitaja auttaa joko osa-aikaisesti pienin teoin tai ihan täydessä hoidollisessa vastuussa hoitaen hoidettavaa jopa ympärivuorokautisesti. Hoidollisuus luokitellaan tukea arvioitaessa, joten se näkyy omaishoitajan palkassa. Uskoisin, että jokaiselle omaishoitajalle työ on raskauden lisäksi palkitsevaa, sillä tilanne on sellainen että tämä toinen ihminen on riippuvainen avusta ja auttaminen tuo hyvän mielen ja sitä tehdään sen vuoksi, että hoitaminen on tärkeää.

Pieni palkka, suuri merkitys

Usealle omaishoitajista virallinen korvaus on vain pieni muutaman sadan euron suuruinen summa kuukaudessa ja osa ei koskaan edes hae tukea johon olisi oikeutettu. Työ on niin kuormittavaa ja raskasta, että sillä ei kukaan lyö leiville ja usein omaishoitajan onkin hankala yhdistää työssäkäynti muualla hoidon lisäksi, ellei kyse ole alimman tuen luokista. Tämä palkkioasia on vain yksi syy siihen, miksi jokainen meistä voi helpottaa omaishoitajien raskasta arkea Välittämö100-palvelun avulla.

Välittämö100-palvelu

Orion täytti Suomen kanssa sata vuotta! Orion oli Suomi 100 –yritysyhteistyökumppani ja juhlavuoden teemana on ollut omaishoitajien tärkeän työn tukeminen.

Välittämö100-palvelun kautta sekä yksityishenkilöt että yritykset voivat lahjoittaa erilaisia palveluita vastikkeettomasti Omaishoitajaliiton paikallisyhdistysten jäsenille. Lahjoittaa voi esimerkiksi määräaikaisia lehtitilauksia, apua pihatöissä tai vaikkapa risteily-, liikunta- tai muita lahjakortteja. Pääteemanana on auttaminen ja hyvä mieli ja mukaan voi lähteä siis pienelläkin teolla tai asialla. Välittämöstä voit selata kategorioita lahjoittajana tai omaishoitajana ja katsoa, mikä sopii omiin tarpeisiisi.

Pienen lapsen omaishoitajalle kelpaisi vaikka leffaliput rentoutumaan, vanhukselle joka hoitaa puolisoaan voisi olla tärkeää saada apua lumitöihin tai joku haluaa, että hänen puolestaan käytäisi ruokakaupassa. Jokaisella paikkakunnalla voi auttaa ja palvelussa voit ilmoittaa sen paikkakunnan missä itse vaikutat.

Ystävänpäivän apua ja arvonta

Klikkaa itsesi Välittämöön ja jätä sinne oma ilmoitus ystävänpäivän hengessä. Jos olet omaishoitaja ja liiton jäsen, voit selata mitä apua itse kaipaat. Arvon postaukseen kommentoineiden kesken kaksi ihanaa Orionin lahjakassia (arvo 40€). Heitä kommentteihin ajatus, miten omaishoitajaa voisi tukea tai ystävänpäivän terveiset teemaan liittyen. Arvonta-aikaa on viikon loppuun saakka (18.2.2018).

Kategoriat
Lifestyle Ura

Elämää etänä

Vapauden valinta vai ainoa vaihtoehto

Kotoa työnteko ja yrittäjyys on vienyt mua nyt viiden vuoden ajan. Yrittäjyys itsessään ei ole koskaan ollut mikään suuri suunnitelma tai tavoittelemisen arvoinen asia. Kun lähdin perustamaan toiminimeäni niin se tuli täysin siitä tarpeesta, että tarvitsin jonkun vaihtoehdon jolla voin tehdä töitä useampaan paikkaan. Kirjoitin blogia FitFashionilla ja halusin alkaa vetämään pt-tunteja opiskeluni ohella, joten valitsin toiminimen perustamisen. Taustalla oli nimittäin yksi vieläkin ratkaisevampi tekijä, nimittäin se että pystyin tekemään töitä täysin omin ehdoin perheeltä jäävältä ajalta, jossa aikaa meni erityisesti esikoisen hoitoon erityistarpeineen. Minulle yrittäjyys oli siis ainoa vaihtoehto tienata jotain ekstraa mutta juuri silloin kuin itse pystyin irroittautumaan.

Nyt viisi vuotta eteenpäin jatkuu sama meno

Oikeastaan nämä vuodet ovat vierineet omalla painollaan aika samanlaisina siitä saakka. Olen saanut tienattua jotain leivän päälle ja laskut maksettua. Kirjoitustyötä on riittänyt enemmän kuin ehtisin tehdä ja näin ollen olen voinut vaikuttaa myös itse tuloihini tarpeen vaatiessa. Sinällään kuviossa ei ole siis mitään valittamista, sillä eihän Suomessa ole kaikilla töitä vaikka yrittäisi.

Yrittäjyydessä on silti monta asiaa mitä en jaksaisi. Inhoan kirjanpitoa, ennakkoveroa ja alveja. Teen ne vain siksi, että ne on pakko hoitaa jotta voi laskuttaa. Olen kuitenkin sen verran pihi, että teen paperihommat itse koska osaan ja siksi en halua maksaa palvelusta ulkopuoliselle. Kivaa se ei kuitenkaan ole. Toiseksi olen todella ahdistunut siitä, että sairauslomapäiviä ei käytännössä ole, eikä mitään lomiakaan. Kaikki näkyy suoraan kuukauden tienesteissä, että montako tuntia on tehty ja montako on mennyt vaikka sairastaessa. Aina on sellainen olo, että pitäisi tehdä enemmän jotta on enemmän laskutettavaa sillä 5-henkisessä perheessä tuo raha tuntuu olevan hyvin nopeasti katoava vara.

Kateutta palkkatöistä

Yksi asia mitä suuresti kaipaan on niinkin simppeli asia kuin palkallinen loma. Toiseksi ikävöin jopa lounareita ja sitä, että voisin käydä työterveyshuollossa ja jäädä äitiyslomalle niin että paikka odottaisi. Äitiysloma ei ole kylläkään ajankohtainen mutta ajatus siitä, että se olisi mahdollista tuntuisi ihanalta. En ole koskaan saanut jäädä töistä äitiyslomalle, sillä olen saanut kaikki kolme lastamme opiskeluaikana. Opiskelijalle äitiysrahakin tulee automaattisesti miniminä. Yrittäjän äitiysraha lasketaan siitä paljonko olet maksanut YELliä, joka on taas arviosi siitä paljon yrityksestäsi jää sinulle voittoa (ei liikevaihdosta). Yrittäjänä pitää olla todella kovat tulot, että äitiysraha nousisi edes jonkin verran.

Yrittäjä on yksin

Välillä kaipaan sitä, että olisi joku paikka jossa voisi keskittyä omiin ja tekemättömät tiskit eivät ahdistaisi kirjoitusflowta. Kaipaan työyhteisöä ja yhteisiä lounaita, haluaisin kuulua johonkin suurempaan ja saada kiitosta esimieheltä hyvin tehdystä hommasta. Olen nyt tehnyt pian kolme vuotta samaa työtä freelancer-sopimuksella ja A-lehdilläkin olin freelancerina viiden vuoden ajan. Työsuhteet ovat pitkiä mutta en saa mitään palkkatyölaisen etuja enkä koskaan voi tietää huomisesta. Se on näissä suhteissa surkeinta.

Toki toisessa vaakakupissa on se vapaus, jota ilman en suostuisi koko lystiin. Ketään ei kiinnosta jos jäänkin peiton alle nukkumaan enkä tarvitse lääkärintodistusta sairauspäiviltä. Voin lähteä maasta jos huvittaa ja fyffeä riittää ja kuroa hommia kasaan kun ehdin. Voin helposti opiskella ja hoitaa lapsia sekä määrätä työtahtini niiden mukaan. Ei tässä ole kuitenkaan eletty vain pyhällä hengellä mutta silti sitä aina miettii (ja muutkin kysyy), että koska menen oikeisiin töihin.