Kategoriat
Perhe & suhteet Ura

Viisi surkeaa väitettä -Lisää Instagramin rakastettuja urajorinoita

Onko tässä perää? Väitteet auki yksi kerrallaan

Olen hakenut muutaman viime vuoden aikana töitä, jotka vastaisivat enemmän koulutustani. Hain aktiivisesti töitä ennen viimeisintä lasta ja nyt uudelleen hänen ollessa sen ikäinen, että päivähoidosta tuli ajankohtaista. Hakuni on sijoittunut elintarviketeollisuuteen, jossa haaveenani olisi yhdistää uusi tutkintoni elintarviketieteistä, pitkään kokemukseeni markkinoinnissa ja sisällöntuotannossa. Tällaisia paikkojakin on ollut aika usein auki.

Miksi vaihtaa yrittäjyys päivätöihin?

Yksi syy työnhakuun on ollut se, että työskenteleminen yrittäjänä on aika ajoin stressaavaa. Huonoin puoli yrittämisessä ja ”freekkuna” työskentelyssä on se, että töitä on usein määräajaksi. Olen itse työskennellyt nyt viisi vuotta samoissa tehtävissä, aina vuoden sopimuksen kerrallaan. Vaikka töitä on riittänyt, niin joka vuosi sopimuskauden lähestyessä loppuaan nousee stressi siitä, onko seuraavalle vuodelle töitä. Yleensä marras-joulukuu menee manaillessa pahimpia uhkakuvia ja sitten alkuvuodesta kun taas homma rullaa niin ei tulisi mielenkään vaihtaa yrittäjän vapautta päivätöihin. Yrittäjänä saa siis kestää eri tavalla epävarmuutta, koska voi olla, että edes seuraavan kuukauden tuloista ei ole tietoa.

Sinun pitää tehdä valinta (1)

Olen postaillut työnhausta paljon instagramiini aihetunnisteella #urajorinat. Sain instaani yhden kommentin, jossa ihmeteltiin miksi ihmeessä haen töitä, kun hain tohtorikouluun. Tästä saa kuulema sekavan vaikutuksen. Vastaus on minusta taas yksinkertainen. Ensimmäiseksi, olen hakenut jatko-opintoihin ja hakenut apurahaa mutta mitä jos en saa niitä? Työsuhteeni on loppumassa tämän vuoden loppuun ja se taas tarkoittaa sitä, että mahdollisesti kaikki rahantulo loppuu tammikuussa. Perheellisenä näen ilman muuta velvollisuudekseni varmistaa taloudellinen tasapaino ja tehdä päätöksiä vasta sitten kun on vaihtoehtoja.

Toiseksi, itse koen että tohtorikoulutus on sijoitusta omaan tietotaitooni ja itseeni ja se on suotta niin huonossa maineessa työelämässä. Minä halusin kertoa avoimesti siitä, vaikka haen myös töitä. Oma haaveeni on yhdistää kiinnostukseni uuden oppimiseen ja tutkimiseen, työntekoon teollisuudessa. En ainakaan nyt näe itselleni pelkkää akateemista uraa. Uskon kyllä, että jostain löytyy vielä paikka, jossa voin yhdistää nämä kaksi asiaa.

Sinulla on liikaa lapsia (2)

Yksi instagramseuraajani kerran tiedusteli, olinko miettinyt että minulla on liikaa lapsia työnantajan mielestä. Toinen kirjoitti suoraan, että TA ajattelee pikkulasten vanhempien olevan ammattisaikuttajia.

Näistä kommenteista olin melkein yllättynyt, sillä en ollut tullut edes ajatelleeksi moisia asioita. Itse koen olevani työnantajalle kullan arvoinen, sillä olen nuori nainen mutta lapset on tehty. Minä en ole jäämässä äitiyslomalle ja tullessani töihin olen innostunut ja motivoitunut aikuisten seurasta ja paluusta työyhteisöön. Työyhteisö ja työkaverit ovatkin asioita, joita eniten kaipaan palkkatöistä. Ne ovat oikestaan yksi suurimpia syitä siihen, miksi haluaisin olla taas edes osin palkkatöissä. Toisaalta taas työnantaja, joka ei näe perheen tuomaa arvoa yksilön elämään ei ehkä ole sellainen, jonka kanssa arvoni kohtaisivat.

Olet liian lihava (3)

Ammattitaitoani on usein kyseenalaistettu kokoni vuoksi. Olen saanut kommentteja, joissa sanotaan, että minun pitäisi nyt vain keskittyä ensi laihduttamaan. Tästä onkin vaikeampi olla eri mieltä. Voi hyvin olla, että esimerkiksi työhaastattelussa minua on arvioitu ulkonäköni perusteella, enkä tiedä sitä. Ehkä joku paikkakin on mennyt sivu suun vain sen takia? Sitä on mahdotonta sanoa ja totta kai, olisi parasta ihan terveydenkin puolesta olla kevyempi ja normaalipainoinen.

Vaikuttaako painoni kuitenkaan ammattitaitooni? Olisinko yliopistolla vastannut tenteissä paremmin ja kirjoittanut gradusta paremman arvosanan jos olisi laihempi? Kirjoittaisinko paremmin markkinointisisältöä, mikäli näyttäisin eriltä. En oikein usko. Osaan varmasti samat asiat yhtä hyvin ja ehkäpä kestän kritiikkiäkin paremmin, sillä palautetta tulee paljon mutta harvoin pahoitan siitä mieltäni.

Olet liian pätevä tuohon mutta osaat liian vähän tätä (4)

Nyt maisteritutkinnon jälkeen urajorinoita postaillessa todella moni on samaistunut liian vähän tai liian paljon osaamisen paradoksiin. Joihinkin työpaikkoihin olet liian pätevä ja ajatellaan, että sinulle ei riitä niissä intohimoa, haastetta ja kiinnostusta. Olisit kuitenkin pian lähdössä muualle. Sitten taas asiantuntijapaikkoja hakiessa tulee rejectiä rejectin perään. Jollain toisella hakijalla on aina enemmän kokemusta asiasta X ja osaamista asiasta Y. Tässä tulee kieltämättä fiilis, että on liian paksu perhoseksi. Mitä tehdä kun mikään ei ole oikein?

Ihan turhaa kouluttautua työttömäksi tohtoriksi (5)

Tohtorin paperit ovat taatusti vielä viimeinen naula arkkuun. Suomi kun on pullollaan työttömiä tohtoreita, joten yleinen mielipide on, että se ei kannata. Unohdetaan, että itse tohtorit ovat erittäin tyytyväisiä koulutukseen ja sen antamiin valmiuksiin. Maistereista kaksi kolmesta kokee saaneensa koulutuksesta myös hyviä työelämävalmiuksia, tohtoreille tutkinto on merkki asiantuntijuudesta. Tohtoreiden osalta luvut olivat vielä positiivisempia. Tohtorintutkintoon työuran kannalta oli tyytyväinen lähes yhdeksän kymmenestä vastaajasta. 86 prosenttia tohtoreista arvioi työn vastaavan hyvin vaativuustasoltaan koulutusta. -kertoo Helsingin yliopiston tutkimuspalvelut.

Älä anna ulkopuolisten päättää kaikkea tulevaisuudestasi

Nyt töitä ja opintoja hakiessa, koen siitä ikävää tunnetta, että periaatteessa jokainen rekrytoija tai esimies ohjaa toisistaan tietämättä elämäni kulkua. Jokaisessa haussa tulevaisuuteni on jonkun muun käsissä, kun minua ja osaamistani tehtävään arvioidaan. Se tunne on harmillinen ja olen saanut satoja viestejä instagramin urajorinoissa koskien tätä. Jokainen työnhakija tai opintoihin hakenut tietää tuon fiiliksen. Arvostelua pitää kestää mutta on kivaa kun oman elämän perussuunnat on itsensä valitsemat. Että pääsisi töihin ja opiskelemaan ja tuottamaan merkityksellistä työtulosta omalta osalta. Siihen meillä kaikilla on oikeus. Ja sitä kohti kannattaa pyrkiä vaikka kaikkeen ei aina voi vaikuttaa. Moneen asiaan kuitenkin voi!

Olen lukenut vähän rivien välistä ihmetystä omista valinnoistani. Juuri tuota tohtoritutkintoa on kyseenalaistettu ja sanottu, että siitä ei seuraa elinkeinoelämässä työskentelyn kannalta mitään hyvää. Voisin heittää tähän esimerkiksi yhden esikuvistani. Hän on elintarviketieteiden tohtori Reetta Kivelä. Hän kehitti yhdessä Maija Itkosen kanssa Nyhtökauran menestystarinan, täysin tyhjästä. Hänellä on upea ura teollisuudessa ja nyt maatalous-metsätieteellinen tiedekunta on kutsunut Reetta Kivelän innovaatiojohtamisen ja kestävän ruokaketjun työelämäprofessorin tehtävään 1.9.2020 alkaen.

Aika nasta juttu! Ja lapsiakin taitaa hänellä olla.

Nokka kohti siis omia unelmia <3

Kategoriat
Lifestyle Ura

Pieni hetki pettymystä

Työnhaku ei osaltani johtanut toivottuun lopputulokseen

Haluan päivitellä tännekin uusimmat fiilikset, vaikka ne onkin olleet hetken aikaa surkeat. Sain nimittäin torstaina tiedon, että en valitettavasti ollut se joka hakemaani paikkaan valittiin. Sivu suun mennyt paikka on tietysti mulle pettymys ja eilisen fiilikset olikin aika ankeat. Toivoin niin kovasti, että saisin työn niin totta kai se hetken aikaa harmittaa etten tullut valituksi. Päivittelin kuulumisia eilen mun instagramiin ja heille, jotka eivät siellä seuraa niin voin tiivistää tänne. Kuulin, että jokainen meistä viimeisistä olisi suoriutunut työstä hienosti ja sain todella kannustavaa ja mukavaa palautetta. Tiimissä oli tarkkaan mietitty jo olemassa olevien henkilöiden toimeenkuvia ja vahvuuksia ja se mitä he kaipasivat lisää brändimarkkinoinnin puolelta löytyi vielä kattavammin toiselta hakijalta. Kyse oli kuulema nyansseista ja tällä kertaa oli katsottu näin. Kaikki tapahtui siis oikein lämpimästi ja koin, että en olisi voinut parempaa tehdä kuin olla oma itseni ja tarjota juuri sitä osaamista mikä minulla on. Harmi juttu minulle mutta tällä kertaa se oli joku toinen, jolle paikkaa tarjottiin.

Olen saanut #urajorinat jutuista todella monta viestiä, että niitä on mukava seurata. On myös todella ihanaa, kun niin moni on elänyt mukana ja laittoi mulle eilen viestiä. Tuntuu ihanalta, että ihmiset seuraa mukana ja välittää. Saan paljon voimaa ja kannustusta teiltä! Kiitos siis jokaiselle <3 Jotain parempaa on vielä edessä, niin se on uskottava.

Kategoriat
Lifestyle Ura

Fazerin lohikeitolla, penni ajatuksistani

Blogilounaita ikävä

Mulla piti olla tänään yksi työjuttu, joka peruuntui ja mulla jäi kalenteriin aikaa kun olin jo lähtenyt liikenteeseen. Mun piti kokeilemaan sellaista hiushoitoa mutta se siirtyi ensi viikkoon sairastapauksen vuoksi, mikä ei toki haitannut meikäläistäkään sillä olen itsekin ihan kamalassa köhässä. Kun olin kuitenkin varautunut raivaamalla aikaa kalenterista, niin ajattelin sitten istahtaa Fazer Cafen lounaalle tekemään muita hommia.

Olen pyöritellyt ajatusta työnhausta mutta nyt kesää vasten se on vähän hankala idea sillä nopean aloittamisen uhka on lastenhoidollisesti vaikea tilanne. Voi siis olla, että en vielä etsi aktiivisesti päivätyötä omalta alalta vaikka sellainen kiinnostaa kovasti.

Nyt työnhakua pohtiessa olen myös huomannut ajattelevani paljon sitä, että bloggaaminen on ollut mulle merkittävä työ vaikka en ole sitä koskaan mieltänyt sellaiseksi. Olen ajatellut että bloggailen korkeintaan ”puoli”ammattilaisesti jos niin voi sanoa, vaikka onhan blogi mahdollistanut mulle paljon vuosien aikana. Huomaan myös miettiväni sitä, että olen tottunut jo pitkään tekemään omat aikatauluni ja pidän siitä. Voisiko olla, että päivätyö toisen firmassa tuntuisikin vieraalta? Mitä jos huomaan haluavani palata takaisin täysipäiväiseen bloggaamiseen ja panostaa tähän entistä enemmän? Olen selkeästi risteyskohdassa, jossa pohdin minkä suunnan valitsen seuraavaksi ja se jännittää.

Blogityö ja sosiaalisen median työ jota teen tämän lisäksi on siitä niin ihanaa, että se kulkee mukanani minne vain. Pääsen tuottamaan luovaa sisältöä ja tekemään siitä omannäköistäni. Kun katson työpaikkailmoituksia tai keskustelen ystäväni kanssa, joka tekee rankkaa vuorotyötä niin pohdin, että olenko ollut unelmaduunissani jo kaiken tämän ajan? Enkö osaa arvostaa sitä mitä minulla jo on vai onko kutina totta, että edessä on jotain enemmän.