Kategoriat
Lifestyle Sisustus

Siisti koti tuo mielenrauhaa

Koukussa siihen, että koti pysyy puhtaana

Ei ole mikään salaisuus, että lapsiperheessä koti menee nopeasti siivottomaan kuntoon. Jos kotona ei tekisi joka päivä ylläpitävää siivousta pitkin päivää, tulisi kodista nopeasti sellainen, ettei tasoja olisi näkyvissä. Meilläkin tuntuu tuota tavaraa riittävän ja sen vuoksi on tärkeää, että ne laitetaan oikeille paikoilleen päivittäin. Pienen sekamelskankin kestän, jos perussiisteys on kunnossa eli että lattiat on imuroitu ja pesty, vessat on siistit jne. Silloin pino siellä tai lelu täällä ei häiritse.

Kaikkea tätä en on jaksanut hoitaa yksin nyt kun olen tehnyt töitä ja opiskellut. Kun olin kotona lasten kanssa niin siivosin aina torstaisin tai perjantaisin mutta nyt meillä on käynyt siivooja kerran viikossa jo aika kauan. Huomasin myös muutoksen kerrostaloneliöstä omakotitaloon olevan sellainen, että siivousaika tuplaantui. Tätä ei huitasekaan tunnissa siistiksi jos imuroi, luutuaa ja järjestelee. Siivooja tulee meille Freskalta ja se on nyt vuosien kokeilun jälkeen tuntunut palvelulta joka on tasalaatuista ja luotettavaa. Meillä on vakiosiivooja mutta hänen ollessa lomalla tai sairaana, on käynyt tuuraaja. Kaikki on toiminut todella kivasti. Jos olet uusi asiakas ja harkitsemassa uutta tilausta, voit hyödyntää 25 euron alennuksella koodilla: 3RSXDG

Siivoustilaus tehdään osoitteessa freska.fi ja siivouksen hinta on 34€/h.

Meille kotisiivouksesta on tullut osa arkea, josta olisi hankala luopua. Pidän siitä, että aikaa jää muuhun sillä ihan tavallisissa arkiaskareissa kuten pyykeissä ja tiskeissä menee lapsiperheessä oma aikansa. Siivouksesta saa myös kotitalousvähennyksen, mikä tekee palvelusta kukkarolle vähän helpomman.

Kategoriat
Lifestyle Sisustus

Kesäkuista puutarhaa

Vähän vihreää vaikkakin kuivaa

Pihasta en olekaan kirjoitellut aikoihin, sillä en ole ollut tänä kesänä mikään viherpeukalo. Pitkän kuivan kauden vuoksi pihaa kasteltiin paljon mutta paikoittain kuivuus näkyy kuitenkin. Esimerkiksi herukat, jotka ovat kaikista aurinkoisimmalla paikoilla ovat osin vähän kellastuneet ja nurmikkoa nyt ei voi pelastaa ollenkaan. Se alkaa vihertämään varmaan vasta syyssateilla. Jotain pientä satoa pihasta kuitenkin tulee, kuten amppelimansikkaa ja yrttejä.

Kirsikoita ja pensasmustikkaa odotellessa

Kauniin ja todella runsaan kirsikkapuiden kukinta ei ollut tae suuresta sadosta. Kirsikkapuissa on vain muutama raakile ja pihoilla hyppivät jänikset ovat tehneet tuhojaan omenapuille ja pensasmustikoille. Omenapuista menetimme kaksi tänä vuonna kun suojauksesta huolimatta jänikset pääsivät syömään puiden kuorta korkeiden hankien päältä. Toinen oli sama puu, jota jänikset olivat päässeet osin kaluamaan viime vuonnakin niin se ei kestänyt edes pientä vahinkoa. Edessä on siis kahden puun vaihto ja todella korkeiden suojien laitto ensi vuodelle.

Kahvit terassilla

Piha on kuitenkin kesäisin mun lempipaikka täällä kotona ja nautin kahvit tuossa ulkona päivittäin. Istuskelen varjon alla sohvalla tai pyydän naapurista kaverin kylään kahville. Vaikka meidän piha ei ole suuri, niin saan siinä kiintiöni puutarhanlaitosta. Mikään ei tunnu mukavammalta kuin se, että voi istua omalla pihalla ja nauttia ulkoilmasta kahvikupposen kanssa.

Kategoriat
Sisustus

Olohuone siirtyi ulos

Äitienpäivälahjaksi ihana lepotuoli

Voi että miten ihana äitienpäivä onkaan takana. Sain lapsilta todella suloiset kortit ja lahjan. Mies oli käynyt yhdessä lasten kanssa valitsemassa minulle puutarhaan kukkia ja sen lisäksi sain säädettävän lepotuolin, joka on ihan huippu. Meillä on tuollaiset tuolit mökillä ja ne on ihan todella kovassa käytössä siellä. Paras ja varmasti markkinoiden halvin lepotuoli terassille! Sain yhden tuolin ja kävin eilen hakemassa sille vielä kaverin Honkkarista (tuoli on 24,90€ HongKongissa). Nyt kelpaa juoda kaffea kaverin kanssa terassilla.

Tuolien lisäksi stailasin terassia kesäkuntoon. Kalusteet meillä oli ennestään mutta pihalla ei ollut oikein mitään elävää ruukuissa. Nyt tuo sohvanurkkaus kutsuu viihtymään ja on oikea keidas varjon kanssa. Piha on aurikoinen ja todella kuuma, joten päädyin kasveihin jotka rakastavat lämpöä ja paahdetta. Olin asettanut budjetiksi suunnilleen 150€ ja sillä sai nämä:

Hopeaeukalyptus 12,99

Mansikka-amppeli 24,99

Rungollinen oliivipuu 19,99

Rungollinen tupsulaventeli 15,99

Ruukkuruusu 7,50

Pihapuu Siesta lepotuoli 24,99

Marimekko Kesätori tyynynpäälliset 2×20€ (ostettu aiemmin Ystävämyynnistä)

Yht. 146,45€

Mitäs pidätte meidän välimerellisestä keitaasta oliivipuineen? Oletteko jo itse laittaneet pihaa tai parveketta kesäkuntoon? Meillä olisi terassin öljyäminen vielä edessä.