Viisi päivä herkutonta takana
En aio aloittaa tänne uutta laihdutuspäiväkirjaa, enkä uhota uusilla tavoitteilla mutta viime vuoden lopussa tulin siihen pisteeseen, että terveyden eteen on tehtävä enemmän. Kun vuodenvaihteessa päätin karsia herkkuja ja sokeria ruokavaliosta niin pelkäsin etten pysty siihen päivää pidemmälle. Siksi viides sokeriton päivä tuntuu suoranaiselta ihmeeltä ja ihmettelen miten tämä ei ole ollut tämän vaikempaa. Voiko se olla niin, että kun aika muutokselle on kypsä, niin sitä kokee muutoksen enemmän helpotuksena kuin taakkana? Olenko saavuttanut sen pisteen henkisesti ja fyysisesti, jossa koen oloni niin epämukavaksi, että herkkujen syöminen ei tunnu enää mukavalta?
Uusivuosi on vaikea paikka monelle jojolaihduttajalle. Tammikuu on timmikuu -tyyppiset kiristelyt paastoista uudelleenalkaviin nettivalmennuksiin houkuttelevat joka kulmalla. Sähköpostiini kilahtaa kirje FitFarmilta:
Hei Anna! Aika lunastaa vuoden 2018 lupaukset! Tuliko luvattua, että vuonna 2018 aloitat liikunnan, laihdutat, hankit muuten vain terveellisemmät elämäntavat tai treenaat itsesi tositikkiin?
Laihdutustuputuksen edessä jokainen joulusyönnistä ähkyssäoleva meinaa tarttua oljenkorsiin ja rahaa palaa. Laihdutusbisnes on valtava ja ihmisten halulla olla parempia ratsastetaan surutta. Tuntuu, että toive paremmasta huomisesta on taas tuomittu jo heidän puolesta, joilla ei ole painon kanssa ongelmaa. Heitä pilkataan, jotka saapuvat tammikuussa salille, sillä puolet käy enää helmikuussa ja maaliskuussa salilla on taas yhtä tyhjää kuin aikaisemmin.
Mistä sitten löytää sen motivaation, joka kantaa pysyvään elämäntapamuutokseen? Miten ihminen voi onnistua muuttamaan jotain elämässään, jos kuitenkin muutokset saavat olla vain sen verran pieniä, että niitä pystyy noudattamaan? Siinäpä sitä kysymys, jota en ole vielä itse onnistunut ratkaisemaan, sillä muutenhan olisin normaalipainoinen. Jostain syystä minulla on pitkiä kausia jolloin lihon ja pitkiä kausia laihdun. Näin on ollut jo kaksikymmentä vuotta ja se on aika uuvuttavaa. Juuri nyt en jaksaisi olla enää näin iso mutta pelkään jo valmiiksi, että jos painonpudotus nyt vuosien jälkeen onnistuu, että se ei ole taaskaan pysyvää. Pelkään, että laihdun liikaa ja syömisestä tulee ongelma tai sitä, että muutaman vuoden päästä painan vielä tätäkin enemmän. Silti kaipaan muutosta olooni ja koen, että olen toimivan kehon ansainnut jossa minun on hyvä olla, ilman sitä että se on minulle terveysriski. Toivon pitkää ikää puolisoni ja lastemme kanssa ja sitä, että saan nauttia myös liikunnasta.
Aikamoisia traumoja kun viisi päivää herkutonta herättää tällaisia ajatuksia. Kentis liian monta pudotettua ja takaisinotettua kiloa takana. Ehkä en ole kuitenkaan ajatusteni kanssa yksin?
15 vastausta aiheeseen “Elämäntapamuutoksen pelkoa”
Et todellakaan ole yksin. Minulla onnistuneita päiviä on takana kaksi ja en uskalla iloita ollenkaan, koska samaan aikaan sanon itselleni, että noo ensi viikolla olen palanut jo vanhaan. Enkä aio kuitenkaan palata, sillä minäkin haluan vuosia perheeni kanssa. Pitäisikö meidän aloittaa urakka yhdessä?
Et todellakaan ole yksin. Itse myös olen ollut viisi päivää herkuttomalla ja hyvin, yllättävän helposti on mennyt. Olen lisännyt työpäivän aikana syötäväksi itsetehdyn smoothien ja 30g pähkinöitä sekä syönyt muuten suht normaalisti ja tuntuu että makeanhimoa ei ole. Mutta toisaalta tässä on viikon joululoma takana ja olo on virkeämpi, joten voihan olla että makeanhimo palaa univelan, väsymyksen ja harmaan lapsiperhearjen mukana. Lisäksi olen käynyt jopa pari kertaa lenkillä, viime vuonna tuskin kertaakaan. Itse myös mietin miten pitkälle tämä innostus jatkuu. Kiloja olisi pudotettavana ”vain” 5 ja vähän ehkä päälle, mutta enemmänkin haluaisin pysäyttää tämän jatkuvan painon nousun. Nyt mietin osallistuisinko maanantaina alkavaan hero menu tai hero rookies haasteeseen, kun tuntuu etten vain osaa itse syödä oikein. Mutta sitten taas mietin että jos teen liian ison muutoksen, niin se ei kestä, kun kuuri loppuu. Mutta toisaalta taas tuntuu etten osaa tehdä sitä pientä muutosta tarpeeksi hyvin itse. Voi kun elimistössä olisi jokin laskuri, joka ilmottaisi kaiken suun kautta menneen energian ja ravinteet, että nyt on tämän päivän kalorit syöty, älä syö enempää 😀 Mutta ei muuta kuin tsemppiä meille kaikkille tämän haasteen edessä! Pitää vain ajatella joka päivä houkutusten äärellä että nyt teen paremman valinnan oman hyvinvoinnin takia. Ja näille vähättelijöille sanoisin että parempi sekin että käy siellä salilla vaikka sitten sen tammikuun kuin ettei kävisi ollenkaan. Kaikki liikunta on hyvästä! Silloin kun se kipinä tulee mennä sinne salille, silloin kannattaa mennä.
Kuulostaa todella tutulta. Olen jojo-laihduttanut 14-vuotiaasta asti. Nyt olen 179cm ja 98kg. Yli sadankin olen päässyt, paitsi raskauksista, niin myös jojoilulla.
Itse olen tehnyt töitä nyt noin vuoden. Ensin opettelin luopumaan laihdutuksesta. En siis ole aloittanut ”kuuria”, uutta terveellistä elämäntapaa tms. nyt vuoteen. Herkuttelut eivät ole enää repsahduksia tai takapakkeja, vaan kuuluvat kohtuudella elämään. Paino ei yllätykseni ole noussut tai laskenut ja pysynyt kerrankin paikallaan.
Sitten viimeisen puolen vuoden aikana olen tuskiskellut itseäni. Ajoittaista ahmimista jne analysoiden. Lisäksi olen opetellut rakastamaan itseäni, jopa kehoani, kaikkine virheineen.
Nyt vihdoin koen että pystyn aloittamaan ”laihdutuksen”… tosin teen sen pitkälti Patrik Borgin rennoilla opeilla, joissa mikään yksittäinen ruoka ei ole kiellettyä. Minulle esim herkuton tai useamman vuoden lempparini karppaus ei tule kysymykseenkään, juurikin menneisyyden mörköjen vuoksi ja koska laihdutus heilahtaa niin helposti elämän päätarkoitukseksi. Teen koko ajan parempia valintoja ja mietin joka päivän kohdalla:”voisinko elää näin seuraavat 5 vuotta?”
Toivon todella että voin sanoa nyt laihduttavani viimeistä kertaa. Ainakin ajatustyötä on takana vuosi ja tunnen olevani valmis.
Liikuntaa teen sen mikä tuntuu hyvältä. Liikuntaa en näe enää osana laihdutusta, vaan erillisenä hyvän olon lähteenä.
Loppuun vielä kiitos rehellisestä ja taidokkaasta blogista!
Ihana kirjoitus Anna, uskon samoihin asioihin. Ei elämäntapamuutos synny 6vkon valmennuksen aikana, ilman että henkinen puoli pysyisi mukana joka kuitenki on kaiken pohja. Ihanaa alkanutta vuotta ja tsemppiä tutkiskeluun seurataam mukana 🙂
Aivan kuin minun päästäni nämä ajatukset. Jotain pitäisi tehdä, mutta se pysyvyys mietityttää. Annoskokojen muuttaminen itsellä olisi iso juttu. Ja tiheämpi syömisrytmi.
Tuntuu, että joka syksy paino nousee ja nyt alkoi ekan kerran kunnolla ärsyttää nämä 25 liikakiloa. Minulla oli ajatus, että jos nyt 5 kiloa tämän talven ja kevään aikana. Katsotaan kuin käy.
Tsemppiä sinne ?
Itse olen aikoinaan saanut hyvinkin paljon apuja ja työvälineitä painonhallintaan juurikin hyvän nettivalmennuksen avulla. Joskus se on joillekin ainoa sellainen hyvä apu, vaatii toki itsekuria tietyssä määrin enemmän että yksin kotona ollessa tulee taatusti tehtyä niinkuin netivalmennuksessa käsketään… Nettivalmennuksen avulla löysin sellaisen itselleni toimivan ”pohjan” mitä noudattaa ja sen kaavan mukaan olen pyrkinyt ruokalistani koostamaan tässä vuosien varrella. Toki minullakin paino seilannut pari kertaa eestaas, mutta se johtuu ihan tietoisista repsahduksista, sairastumisesta jne. Silti se sama peruspohja on aina ollut olemassa takaraivossani ja se on sopinut minulle. Myös treenaamisesta opin todella paljon nettivalmennuksen kautta. Itse olen hyvin introvertti ihminen, ja naamatusten ihmisten kohtaaminen on vaikeaa, siksi ehkä netissä tapahtuva ohjaaminen sopii minulle. En siis heti teilaisi sitä nettivalmennustakaan vaikka ovathan ne tietenkin jollekin hyvä bisnes… 🙂
Oletko Anna miettinyt millaisia pieniä tavoitteita voisit itsellesi asettaa? Itse esim. asetin omaksi tammikuun tavoitteekseni tiputtaa 2,5 kg, pidän ruutuvihkoon värikynillä kirjaa paljonko olen päivän aikana liikkunutta laitan tavoitteen montako tietyn väristä ruutua pitäisi kuukaudessa tulla. Itse olen ainakin tosi innoissani (Toistaiseksi 😀 ) lähtenyt vaikka tunnin lenkille kun tiedän että saan siitä ”vihreän merkinnän” taulukkooni. Ja tietysti toteutuneista tavoitteista seuraa joku ennalta mietitty palkinto kuun lopussa, kuten vaikka kasvohoito… Itselläni loppuu tämä kuntoremontti hyvin nopeastikin ajattelen vaan sitä -15 kilon tavoitetta siellä jossain kaukana tulevaisuudessa.
Tsemppiä!
Oma ”elämäntapamuutokseni” alkoi sillä, että osallistuin eräänlaiseen valmennukseen, jonka tarkoitus oli puhtaasti laihtuminen. En edes liikkunut vielä tuolloin, mutta saatuani kymmenisen kiloa pois painoa ja päästessäni normaali painoon, aloin kiinnostua myös liikunnasta. Kävi niin että rakastuin liikkumiseen, enkö ole alun jälkeen juurikaan ulkonäköä miettinyt liikunnan motivaatiota, vaan hyvä olo ja kunnon koheneminen sekä itsensä haastaminen saa mut liikkumaan viikosta ja vuodesta toiseen.
Muutama valmennus on koettu myös ton ensimmäisen jälkeen, ja joskus pistin itseni liian koville. Siitä jäi ikään kuin kuvailemiasi traumoja ja palautuminen on kestänyt. Kuitenkin tämä kaikki on tehnyt sen, että olen pikku hiljaa ja osittain huomaamattakin muuttanut asioita siihen suuntaan, että nyt pysyn normaali painossa melko helposti ja sain raskauskilotkin pois kutakuinkin kaikki. Voisin toki ottaa taas jonkun dieetin jotta saisin itseni vielä kovempaan kuntoon, mutta en tiedä onko siinä järkeä, ketä varten itseäni niin kiusaisin.
Pieniä asioita ja nautinnon kautta, muuta selitystä en keksi sille että olen saanut homman toimimaan. Ja herkuttelua ja elämästä nauttimista ei todellakaan kuulu mielestäni lopettaa ?
Mulla on aika paljon pyörinyt juuri tuo ajatus ”pitkästä ajasta terveenä lasten ja puolison kanssa”. Nyt on tullut 30 mittariin, ja painon tuomat terveysjutut alkaa tuntua ja joissan mittauksissa myös näkyä. Ulkonäköön olen sen verran tyytyväinen että itsessään se ei ole jaksanut koskaan tarpeeksi motivoida, mutta perhe ja itsensä kanssa pärjääminen fyysisesti kuluttavassa vuorotyössä alkaa jo tuntua riittävän hyvältä syyltä!
Jep. Herkutonta on täälläkin takana kohta kuusi päivää. Lisäksi olen kyllä muutenkin keventänyt nyt. En ole jojoilija, mutta painoa on tullut koko ajan lisää ja pois pitäisi saada 20 kg. Olisihan tämä PALJON HELPOMPAA jos en jo valmiiksi liikkuisi 3 krt/vko ja söisi paljon kasviksia ja ihan normiruokaa. Mä lihoin kun sairastuin vaikeaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja pahaan unettomuuteen määrättiin ruokahalua lisääviä lääkkeitä. Ja herkuille olen ollut tosi perso jo ennestäänkin. Ja en oikein tiedä että miten estän sen että siihen päivittäiseen herkutteluun ei taas palata. Huoh.
Et ole yksin, hyvin tutulta kuulostaa.
Minulla on todella aktiivinen lapsuus ja nuoruus takana, olen ollut todella kovassa kunnossa ja tosi kilpailullinen myös aikuisena.
15 vuoden aikana olen kuitenkin useamman kerran lihonut ja lopettanut kaiken liikkumisen ja syönyt vaan herkkuja. 🙁 lihomiset ovat liittyneet vahvasti raskaus- ja vauva-aikoihin. Minulla on kolme lasta ja enemmän keskenmenoja takana. Varsinkin ne vauvojen yritysvuodet ja keskenmenoajat ovat lihottaneet minua. 🙁 kolme kertaa olen myös onnistunut saamaan takaisin kiinni himoliikkumisesta ja terveellisistä elämäntavoista, mikä on ollut minulle aina tärkeää, mutta yhtä monesti olen sitten lihonut takaisin :((
Nyt kolmen lapsen äitinä, opiskelujen ja töiden lomassa, sekä vuorotyöläisen vaimona, (kuulostaako tutulta?:D )en vain enää ole jaksanu yrittää repiä itelle sitä aikaa mihinkään, ja tietysti olen iltaisin palkinnut itseäni herkuilla. Ja senhän tietää että olo on aika surkea.
En ole koskaan mikään kauhean lihava ollut, mutta haluaisin olla taas se kilpailullinen urheileva itseni enkä tälläinen vetelä!:/
Moikka Anna. Oon lukenut sinun blogia alusta asti nykyisin vähän harvemmalla tahdilla, mutta silti tuun aina tsekkailee mitä sinulle kuuluu. Mitään hirveitä neuvoja mulla ei ole, muita kuin että askel kerrallaan niin että ne muutokset mitä teet on helposti pidettäviä :). Itse olen nyt vihdoin pudotellut myös raskauskiloja pois ja 1,5vuodessa olen pudottanut noin 20kg. Toki lähtöpainoni oli eri ja painan vieläkin 96kg joten hitaasti olen tätä tehnyt välillä onnekkaammin välillä vähän polkua takaisin hakien mutta uskoisin että noi kilot on aidosti takanapäin, toki mulla on vielä se 16kiloa jäljellä ja niitä vielä tässä hiljakseen koitan poistella… Toivotan sulle hitokseen tsemppiä matkaan ja ennenkaikkea kärsivällisyyttä ja onnellisuutta tähän vuoteen. Ehkä se menee niin että sitten kun on aidosti sen edessä että tyydynkö olemaan ylipainoinen (mikä on btw ihan fine jos se ei itseään häiritse), vai haluaako jotain muuta niin muutokseen on valmis. Älä kuitenkaan ajattele että olisit jotenkin parempi sinuna vaikka olisit laihempi, ei se kenestäkään parempaa tee. Vain laihemman <3. Edelleen tsemppiä matkaan, et todellakaan ole yksin ajatustesi kanssa.
t Hanna
http://bodyprojektihanna.blogspot.fi/
Moikka!
Olen seurannut jo pidempään blogiasi ja olen iloinen että päädyit jatkamaan bloggausta Anna.fi-sivustolla. Luen blogiasi pääasiassa mobiiliversiona, ja välillä tuntuu ettei käyttöliittymä ole kaikista sujuvin mobiiliversiossa. Esimerkiksi kun blogisivusto lataa, joudun etusivulla klikkaamaan uusimman päivityksen auki ja mikäli haluan lukea kommentteja, joudun erikseen klikkaamaan nekin auki, jne. Ei toki iso ongelma, mutta asun nykyään ulkomailla paikassa, jossa nettiyhteys ei ole niin sujuvaa ja nämä ns ”ylimääräiset klikkaukset” verrattuna vanhaan tarkoittavat lisää sivun lataamista, mihin voi mennä enemmän aikaa kuin itse blogipostauksen lukemiseen. Tämä tuskin on ongelma suurimmalle osalle lukijoistasi, mutta ajattelin että on hyvä tuoda asia ilmi. 🙂
Tsemppiä tulevaan vuoteen!
Mulla on lähes täysin saman ajatukset. Kaipaan keveympää ja ennen kaikkea virkeämpää oloa. Mutta kynnys aloittaa keventäminen on jostain syystä nyt kovin suuri. Periaatteessa tietää, että pystyy pudottamaan kymmeniä kiloja, kun on joskus siinä ennenkin onnistunut hyvällä menestyksellä. Mutta pelko siitä epäonnistumisesta tai kilojen takaisin tulosta sitten taas aiheuttaa kyllä ahdistusta. Nyt kun on pari vuotta mennyt taas tässä reilussa ylipainossa, alkaa henkisesti ja fyysisesti olla aika loppu. Eikai tässä tarvis, kuin alkaa tuumasta toimeen ja heittää pelot pois 🙂 Ehkä selätän pelot, ja aloitan lempeästi askel askeleelta paluun virkeämpään ja kevyempään elämään 🙂 Tsemppiä hirveästi Anna <3 P.s Oon seurannut sun blogia alusta saakka, ihanaa että jatkat täällä Annassa 🙂
Anna ❤ En ole vielä ikinä kommentoinut sinulle mitään, vaikka olen lukenut blogiasi alusta saakka. Sain juuri päätökseen kolmannen kerran kun luen koko postaushistoriasi läpi. Olen aina aloittanut lukemaan blogiasi alusta alkaen uudestaan, kun olen aloittanut laihduttamaan.
Viimeksi aloitin ”elämäntapamuutoksen” tammikuussa 2016 ja sainkin kesään mennesä kiloja pois n. 15kg. Kaikki on kuitenkin tullut takaisin loppuvuoden aikana ja olen taas kerran niin pettynyt itseeni. Nyt sitten aloitan taas uudestaan, mutta minua pelottaa jo valmiiksi, että kilot tulevat kuitenkin rytinällä takaisin.
Minun pitäisi olla onnellinen, kaikki on muuten elämässäni hyvin, mutta en pysty nauttimaan elämästä, koska koko ajan takaraivossa on kova itseinho. Tästäkään huolimatta en saa painoa laskemaan enkä etenkään pysymään poissa. En pysty edes mennä puntarille, sillä tiedän että järkyttyisin lukemista niin, että alkaisin vain syödä suruuni.
Tsemppiä Anna kovasti! Olet niin suloinen, vaikka en sinua oikeassa elämässä tunnekaan ?
Ihana kun jatkoit kirjoittamista täällä! Parhaita blogeja mitä on, elämää ja ajatuksia eikä mainontaa ja mielikuvia. Sitten tähän postaukseen, ole armollinen itsellesi, ja tosiaan mietit mikä toimii ajatellen juurikin elämäntapamuutosta eikä pikafiksiä, niin puolisoni on saanut jojo-kierteen poikki niin että kirjaa kalorilaskuriin kaiken syömänsä (havahduttaa siihen että onko kropalla vielä oikeasti nälkä vai onko kyseessä mieliteko (esim vielä vikat iltapalaleivät, vai ottaako kaksi vai kolme leipää…) sekä siihen syökö oikeita asioita), mikään ei ole kiellettyä mutta herkkuja ei viitsi syödä joka päivä kun haluaa syödä oikeasti sitä täyttävää hyvää ruokaa riittävästi. Jos siihen päälle syö herkut niin silloin ollaan kaloreissa yli… Itse kannatan Patrik Borgin ajatusmallia, ei ole kiellettyjä ruokia, kaikkea kohtuudella, ja siksi en innostu ajatuksesta parsakaali-porkkana-kana tai joku muu super-dieetti (mikä mielestäni on herkkua, mutta ei jotain mitä söisin joka päivä!). Sinulla on lapsia, joten eikö olisi helpointa syödä vain normaalia kotiruokaa ja syödä herkkuja joko pieni määrä joka päivä tai sitten pitää se ”karkkipäivä” kerran tai pari viikossa? Puolisoni on tällä kalorien kirjaamisella ja sallivuudella onnistunut nyt tiputtamaan 30 kiloa (noin 1,5 vuodessa), olen hänestä niin ylpeä, lähtöpaino oli vaikean ylipainon puolella ja nyt ollaan ensimmäistä kertaa 10 v sisään parin kilon päässä normaalipainon rajasta. Eli pienet muutokset voi tarkoittaa vaikka sen kalorirajan asettamista (minkä voi toki ajoittain myös rikkoa, mutta olisi jokin mikä asettaisi päivittäin rajoja syömiselle, mutta vapaus päättää millä nuo kalorit täyttää), ja pakko vielä tässä kertoa että puolisoni syö joka arkipäivä lounaan ulkona! Tämä on minusta se ihmeellisin asia hänen onnistumisessaan, itse en tähän ehkä pystyisi. Eli hän tekee ns. oikeita valintoja, ja osana tätä toimii juuri se ajatus että pitää voida laskea ne kalorit ylös jotta tietää kuinka paljon voi vielä illalla syödä, tällöin ne ranskalaiset saattaakin korvautua nopeasti uunijuureksiin yms. Tsemppiä uuteen vuoteen, aloita baby steapsein niin ei tule väsymistä ja kyllästymistä projektiin, tee erityisesti liikunnan saralla vain sitä mistä nautit, liikunnasta ajattelen aina että on etuoikeus saada liikkua ja se on minulle nautinto, jos en nauti siitä, en tee sitä. Tällä ajatuksella olen liikkunut aina, ei ole tullut niin sanottua kyllästymistä tai inhoa lähteä liikkumaan.