Kategoriat
Terveys & hyvinvointi

Elämäntapamuutoksen pelkoa

Viisi päivä herkutonta takana

En aio aloittaa tänne uutta laihdutuspäiväkirjaa, enkä uhota uusilla tavoitteilla mutta viime vuoden lopussa tulin siihen pisteeseen, että terveyden eteen on tehtävä enemmän. Kun vuodenvaihteessa päätin karsia herkkuja ja sokeria ruokavaliosta niin pelkäsin etten pysty siihen päivää pidemmälle. Siksi viides sokeriton päivä tuntuu suoranaiselta ihmeeltä ja ihmettelen miten tämä ei ole ollut tämän vaikempaa. Voiko se olla niin, että kun aika muutokselle on kypsä, niin sitä kokee muutoksen enemmän helpotuksena kuin taakkana? Olenko saavuttanut sen pisteen henkisesti ja fyysisesti, jossa koen oloni niin epämukavaksi, että herkkujen syöminen ei tunnu enää mukavalta?

Uusivuosi on vaikea paikka monelle jojolaihduttajalle. Tammikuu on timmikuu -tyyppiset kiristelyt paastoista uudelleenalkaviin nettivalmennuksiin houkuttelevat joka kulmalla. Sähköpostiini kilahtaa kirje FitFarmilta:

Hei Anna! Aika lunastaa vuoden 2018 lupaukset! Tuliko luvattua, että vuonna 2018 aloitat liikunnan, laihdutat, hankit muuten vain terveellisemmät elämäntavat tai treenaat itsesi tositikkiin?

Laihdutustuputuksen edessä jokainen joulusyönnistä ähkyssäoleva meinaa tarttua oljenkorsiin ja rahaa palaa. Laihdutusbisnes on valtava ja ihmisten halulla olla parempia ratsastetaan surutta. Tuntuu, että toive paremmasta huomisesta on taas tuomittu jo heidän puolesta, joilla ei ole painon kanssa ongelmaa. Heitä pilkataan, jotka saapuvat tammikuussa salille, sillä puolet käy enää helmikuussa ja maaliskuussa salilla on taas yhtä tyhjää kuin aikaisemmin.

Mistä sitten löytää sen motivaation, joka kantaa pysyvään elämäntapamuutokseen? Miten ihminen voi onnistua muuttamaan jotain elämässään, jos kuitenkin muutokset saavat olla vain sen verran pieniä, että niitä pystyy noudattamaan? Siinäpä sitä kysymys, jota en ole vielä itse onnistunut ratkaisemaan, sillä muutenhan olisin normaalipainoinen. Jostain syystä minulla on pitkiä kausia jolloin lihon ja pitkiä kausia laihdun. Näin on ollut jo kaksikymmentä vuotta ja se on aika uuvuttavaa. Juuri nyt en jaksaisi olla enää näin iso mutta pelkään jo valmiiksi, että jos painonpudotus nyt vuosien jälkeen onnistuu, että se ei ole taaskaan pysyvää. Pelkään, että laihdun liikaa ja syömisestä tulee ongelma tai sitä, että muutaman vuoden päästä painan vielä tätäkin enemmän. Silti kaipaan muutosta olooni ja koen, että olen toimivan kehon ansainnut jossa minun on hyvä olla, ilman sitä että se on minulle terveysriski. Toivon pitkää ikää puolisoni ja lastemme kanssa ja sitä, että saan nauttia myös liikunnasta.

Aikamoisia traumoja kun viisi päivää herkutonta herättää tällaisia ajatuksia. Kentis liian monta pudotettua ja takaisinotettua kiloa takana. Ehkä en ole kuitenkaan ajatusteni kanssa yksin?

Kategoriat
Yleinen

Uusia alkuja, vuodesta toiseen?

Näin nämä pienet reippaat koululaiset ovat aloittaneet taas opintien. Meillä poika menee 2.luokalle samaan kouluun jossa on käynyt jo eskarin joten tottunein elkein sujui kouluunlähtö. Kavereita ja opiskelua odotettiin jo loppuloma!

IMG_20160810_191715

Mä itse painin syysaloitusfiiliksissä. Kaikki varmaan tunnistaa tunteen kun syksyssä on uuden aloittamisen intoa. Mulle jojolaihduttajana syksyt on sitä kun iskee se suuri innostus ja kipinä. Jos mietin aikaa taaksepäin, olen varmasti joka syksy ryhdistäytynyt jo kaksikymmentä vuotta. Joskus innostus kantaa pidemmälle, joskus se loppuu jo ennen lokakuuta mutta ”tiukalle” on lähdettävä. Nyt kiusaus on ihan mielettömän suuri ja uskokaa tai älkää mutta mulla siis tekee mieli ihan hurjia juttuja. Haluaisin mennä ostamaan Nutrilett-kuuripaketin, ilmoittautua johonkin FitFarmin nettivalmennukseen tai alkaa vain omatoimisesti rajoittamaan sitä mitä saan syödä ja mitä en. Sinällään harmittomia ajatuksia mutta tiedän, että se on mulle liikaa. Vedän itseni joka kerta liian tiukalle ja lihon kaiken takaisin.

IMG_20160810_191617

Palaan ajatuksissani kuitenkin yhä enemmän niihin oivalluksiin mitä tein keväällä. Kirjoitin niitä mm. postauksessa Suomen suosituin jojo-laihduttaja ja Ei enää yhtään dieettiä. En halua viettää koko aikuisikääni laihduttamisen ja semi-tyytyväisyyden aallokossa jossa en koskaan ole itselleni tarpeeksi sopiva. Päätin, että teen muutoksia terveyden vuoksi ja sillä tavalla, että ne ovat niin pieniä että niistä voi tulla elämäntapa joka kestää. Tätä mantraa hokien olen selättänyt sekä herkkuhimoja että saanut lähdettyä lenkillä silloin kun ei huvita. Kesä meni mutta ”mitään” ei kuitenkaan ole tapahtunut. Olen aivan samanlainen ainakin ulkoisesti kuin ennenkin. Saman näköinen, kokoinen, pituinen, painoinen jne. Olisiko sittenkin otettava itseä niskasta kiinni?

HjmSs 20160810_185105

Ravitsemusterapeutti Anette Palssa kommentoi taannoiseen postaukseeni osuvasti ja nostan hänen kommenttinsa uudelleen:

”Niinpä, jos painonhallinta olisikin tiedosta kiinni :). Kuten ammattilaisena tiedät keho pistää laihtumista vastaan, aivot eivät tiedä minkä kokoisessa kehossa ovat kiinni, reagoivat vain hormoonien muutokseen (mm. leptiini). Se että laihtumisen jälkeen lihoo, ei yleensä ole kiinni itsekurista, vaan aivot yrittää pitää sut hengissä. Paino nousee, koska aina aiemmin ihmiskunnan historiassa laihtuminen on tarkoittanut nälänhätää tai muuta pula-aikaa ja kuoleman vaaraa. Aineenvaihdunnan muutokset nähdään tutkimuksissakin ja jokaisen laihtumisen jälkeen homma on aina vaan enemmän solmussa. Tutkimuksia on vähän, mutta kaikki ihan saman suuntaan: mitä kovempi laihdutus, se kovempi palautus. Ensimmäisillä kerroilla paino vielä laskee ja sitten jossa kohtaa huomataan, ettei painoa saa oikein millään alas. Tämä on biologiaa ja tämän takia olemme pysyneet hengissä. Tässä yltäkylläisyyden tilassa, ominaisuus ei ole enää tarpeen, mutta keholla menee aikaa tottua tilanteeseen.
Laihduttamisen lopettaminen ja itselle sopivan elämäntavan löytyminen vie aikaa. Kun homma ei ole vaan pääkopasta ja omasta päättäväisyydestä kiinni, on sille annettava aikaa ja luotettava että oma tapa voida hyvin ja hallita painoa löytyy. Ammattilainenkin voi tarvita ammattilaista, se ei ole häpeä. Toisen kanssa asian pallottelu auttaa myös omien ajatusten jäsentelyyn. Lisäksi näkökulman muutos voi joskut tuoda ratkaisuja.
Olen tehnyt 15 vuotta ravitsemusterapeutin hommia ja nähnyt mitä laihduttaminen meille tekee ja siksi en oikeastaan ikinä ohjaa ihmistä laihduttamaan, lähinnä mietitään miten voidaan paremmin, miten arjessa homma voisi sujua. Monen kanssa lisätään syömistä, vähennetään treeniä ja lisätään lepoa ja unta :). Säästöliekki on yleinen tuttavuus vastaanotollani.
On hienoa, että tuot esille tätä laihduttamisen nurjapuolta, sllä tämä on on se tavallinen tarina. Laihduttamisen lopettaminen on vaikeaa kun kierre on tuttu, vaihtoehtoinen reitti ei ole selkeä, eikä lyhyt. Mutta se kannattaa, koska se voi tuottaa oikeasti tulosta.

20160810_185131

Tietoinen päätös siitä, ettei enää lähde dieetille ei tietystikään saa olla terveellisten elämäntapojen vastakohta, tätä en tarkoita. Tarkoitan sitä, että nyt aion pysyä sanoissani ja jatkan valitsemallani tiellä ja yritän pyrkiä eroon jojo-laihduttamisesta. Olen tehnyt itselleni jo tarpeeksi hallaa laihduttamisella. Nyt paino ei ole kahteen vuoteen liikahtanutkaan vaikka ”ennen” se kyllä olisi tällä elämäntavalla lähtenyt laskuun. Tänä syksynä ei ole siis tiedossa tiukkaa, vaan vain minä. Ylipainoinen nainen joka yrittää opetella tekemään arjessa parempia valintoja ja käymään lenkillä, siksi koska tykkää siitä. Uudet lenkkitossutkin on hankittu arjen liikuntaan ja käytettykin jo 🙂 Näillä eväillä eteenpäin. Älkää tekään laihduttako! On oltava olemassa parempikin keino ja se lienee lempeä rakkaus itseään ja kunnioitus kroppaansa kohtaan -sitä minäkin opettelen.

IMG_20160802_215608 IMG_20160802_215654

Kategoriat
Yleinen

Kurkistus jojo-laihduttajan ratkaisuvalmennusta

SAMSUNG CSC

Jos postauksen aloittaa tällaisella kuvalla on varmaan turha väittää olevansa kiireinen. Hiekasta ja uimisesta huolimatta tekemistä on riittänyt myöhäisiin iltoihin niin paljon, että oikein harmittaa etten ole päässyt kirjoittamisen makuun. Viime viikko on ollut monella tapaa mieletön ja siihen on mahtunut iloa ja surua. Tiistaina oli kevätjuhlat sekä päiväkodilla että koululla ja keskiviikkona meidän Antton katosi. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja koira oli tuotu Viikin löytöeläintaloon josta sain hänet heti torstaiaamuna. Ehdin kuitenkin elää jo niitä paniikin hetkiä, että mitä jos jotain on sattunut eikä Anttonia enää koskaan löydy. Helpotus oli siis suuri kun tuo ovesta karannut kehveli oli löytynyt ihan sadan metrin päästä meiltä ja joku ystävällinen ihminen oli soittanut oikeaan paikkaan.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Olen niin helpottunut että koulut loppuivat tänään. Eliel pääsi ensimmäiseltä luokalta upean todistuksen ja palkintostipendin kanssa kesälomalle ja aloittaa syksyllä 2.luokan. Äiti on niin ylpeä ja kyllä kevätjuhlan suvivirsi oli jälleen tunteikas hetki. Mun esikoinen kasvaa niin kovaa vauhtia ja on ylittänyt monta estettä, että en voisi olla tosiaan ylpeämpi <3 Kesäloma on ansaittu ja nyt vietetään paljon aikaa yhdessä mukavien juttujen parissa.

SAMSUNG CSC

SAMSUNG CSC

Omaa fiilistä on nostattanut tiistain tapaaminen Heikki Harjun kanssa. Lupasin kirjoitella mun ajatuksia mutta en ole löytänyt sopivaa aikaa kirjoittamiseen ilman häiriötekijöitä. Heikin avulla olen oivaltanut niin paljon ja koen jo nyt, että elämäni on alkanut ottamaan oikean raiteen. Aina puhutaan kultaisesta keskitiestä ja Heikin avulla olen alkanut ymmärtämään miksi toiveeni eivät kohtaa todellisuutta. Kierrän kahdenlaista kehää kuin kyljellään makaavassa kahdeksikossa, äärettömän merkissä. Toisessa on fitnesstyyppinen elämäntapa ja sitä hallitsee kontrolli. Toisessa on nautinto, jossa syön ja teen mitä haluan ja luulen haluavani. Se on nautinnon kehä ja luisun helposti pyörimään ympyrää vain jommassa kummassa puoliskossa. Sitten se yrittämäni kultainen keskitie on se, että yritän olla näiden kahden kehän välissä. Se taas on kuin tasapainolauta, joka kaatuu aina jommalle kummalle puolelle, jossa pysyminen on ihan mahdotonta. On tie joko alas, jossa unohdan kaiken kuten lomareissut ja täysi keskittyminen muihin asioihin kuin omaan hyvinvointiin. Lapset, projektit ja muut. Oikea tie on kuitenkin jossain muualla kuin tuossa äärettömyyden keskikohdassa ja se on se, että nousen noiden vallitsevien ongelmien yläpuolelle. Sinne otan mukaani molemmista ympyröistä ne asiat mitä rakastan. Se voi olla sinisestä kehästä vaikka se treenaaminen ja siitä tuleva hyvä olo, miksei pieni pullistelukin 😉 Punaisesta kehästä se, että rakastan leipoa kotona perheelle ja nauttia hyvästä ruoasta, ilman tarkkoja ruokavalioita. Tuolla yläpuolella elän arvojeni mukaista elämää (joka on nyt ristiriidassa, esimerkiksi siinä miten koen olevani lapsilleni esimerkki elämäntavoillani), rakastan itseäni ja muita ja se säteilee ihmissuhteisiin. Yläpuolella olen terve ja minulla on hyvä olla.

IMG-20160604-WA0007

Tää voi kuulostaa liian diipiltä tai hömpältä jollekulle, mutta mä oon kaivannut sitä että saan apua nimenomaan jojolaihduttamisen henkiseen puoleen. Kultainen keskitie on jojo-laihduttajalle ihan mielettömän hankala paikka vaikka se on ajatuksena erinomainen. Jojo-laihduttajan kohdalla tarvitaan kuitenkin aivan todellista paneutumista siihen miksi vanhat toimintamallit eivät ole toimineet. Ensi kerralla saan Heikiltä konkreettisia työkaluja tuohon miten pääsen yläpuolelle, enkä malta odottaa jo seuraavaa kertaa. Jojo-laihduttaja on jatkuvasti tasapainolaudalla eikä se ole sama asia kuin tuo paikka tuolla noiden yläpuolella. He joilla ei ole ongelmia painonhallinnan kanssa eivät ehkä ymmärrä sitä mieletöntä tuskaa mikä tulee siitä, että yrittää ja yrittää, eikä kuitenkaan saavuta tasapainoa ja onnea. Se on korkealentoa ja nopeaa edistymistä tai matalapainetta ja kilojen kertymistä.

SAMSUNG CSC SAMSUNG CSC

Mun matkani on alkanut ja uskon, että tulen saavuttamaan tavoitteeni ja unelmani. En ole perillä vielä mutta haluan silti auttaa muitakin jojoilijoita löytämään tiensä tuonne yläpuolelle. Siksi kirjoitan näistä ja kaikki keskustelu on tervetullutta.

Mitä te olette mieltä? Tunnistaako joku itsensä siitä, että luisuu jompaan kumpaan kehään?

SAMSUNG CSC