Kategoriat
Lifestyle

Hyvää uutta vuotta 2019!

Tervehdys vuodelle 2019!

Meillä vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä perheen kesken. Tein kaikkia niitä tarjottavia mitä aioinkin ja päivä meni oikein mukavasti. Käytiin ulkona katsomassa ilotulituksia ja valvottiin vähän yli puolen yön. Tänään saatiin lähisukulaisia vieraaksi ja kilisteltiin vielä uudelle vuodelle. Mitään suurta juhlaa meillä ei siis ollut mutta toisaalta ei tämäkään ollut hullumpaa kun saimme viettää rauhallista aikaa yhdessä ja hoitaa kotona koiria, joita raketit pelottivat. Etenkin meidän Anttonia pelottaa uusi vuosi jo päivää paria aikaisemmin kun jostain kuuluu ensimmäinen papattien poksaus ja siihen asti, että viimeiset uudenvuodenpäivän raketit ovat ammuttu. Taas niitä nimittäin kuului täällä kaupungissa vielä ihan tänään päivällä vaikka virallinen aikaraja oli ohi jo yöllä kahdelta. Antton on todella säikky ja joka uusi vuosi on sama juttu, että häntä saada rauhoitella ja rapsutella. Tärkeintä Anttonille on, että vieressä on joku joka hoitaa ja silittää. Ulkoilu yritetään hoitaa aikaisin illalla ja sitten seuraavan kerran aikaisin aamulla pikaisesti. Hän ei millään lähtisi vapaaehtoisesti ulos vaikka pissatauko olisi miten pitkä, sillä Antton tosiaan säikkyy kovasti rakettien ääntä. Onneksi se on taas vuodeksi ohi!

Kevät saa tulla

Vaikka nyt ollaan vasta tammikuun alussa niin musta tuntuu siltä, että vuodenaika taittuu pian kevääseen. Se johtuu ehkä juuri tänään vallinneesta lauhasta säästä ja ajatus unohtuu paukkupakkasten tultua mutta toisaalta päiväthän pitenevät taas. Vauva syntyy huhtikuun lopussa tai toukokuun alussa ja oikeastaan siihenkään ei ole enää pitkästi aikaa. Kevät menee minusta aina syksyä paljon nopeammin ja se on lisääntyvän valon vuoksi ihanaa aikaa. Olen ihan valmis siihen, että mennään kevättä kohti ja maaliskuussa saa kaivaa jo tennarit jalkaan. En oikeasti malta odottaa!

Mulla on vuodesta 2019 hyvä kutina. En tiedä miksi tuntuu siltä, että 2018 ei ollut vuosistani parhaimpia vaikka mitään kamalaa ei tapahtunut. Blogissa saa ehkä sellaisen kuvan, että meillä oli pelkkää matkailua ja hauskuutta mutta se on vain pieni osuus siitä arjen paletista, joka on ollut aika raskas. Toivottavasti tämä alkanut vuosi on meille hyvä!

Ihanaa uutta vuotta myös jokaiselle teistä! <3

Kategoriat
Perhe & suhteet

Lapseni ei ollut vahinko

Saako lapsiluvusta kysyä suoraan?

Nyt tuoreen raskauden myötä olen saanut useammaltakin taholta kyselyjä raskauden taustoista ja mm. siitä kuinka paljon haluamme lapsia. Kysymykset ovat usein aivan hyväntahtoisia, joskin välillä tuntuvat hiukan uteliailta ja epämiellyttäviltä. Uskon kuitenkin niin, että jokaisella meillä on ihan perusasetuksena kiinnostus ystäviä tai tuttujamme kohtaan ja toki se on ihan luonnollista, että myös perheasiat kiinnostavat. Olen itse tullut iän myötä asiassa kuitenkin varovaiseksi, sillä ymmärrän että perhekokoon ja perhesuunnitteluun liittyvät asiat ovat henkilökohtaisia eivätkä kaikki halua puhua niistä suoraan. Taustalla voi olla monenlaisia tarinoita, jotka eivät ole sellaisia joista ehkä haluaa puhua juuri kysyjän kanssa.

Itse yllätyin hieman ja nyt jälkikäteen jopa hämmennyin siitä, että minua jäi vaivaamaan yksi minulta kysytty kysymys. Sain yhdeltä tutultani kysymyksen, että oliko raskaus vahinko? Täysin suoraan ja sen kummemmin arastelematta kysymystä. Vastasin toki reippaasti että ei, raskaus oli suunniteltu, mikä on totuus mutta kysymys jäi kummittelemaan mieleeni. Miksi tuttuni ajatteli lähtökohtaisesti, että raskaus voisi olla vahinko? Jotenkin kolmen lapsen äitinä ja kolmekymppisenä, naimisissa olevana ihmisenä se tuntuu niin kaukaa haetulta sillä tähän ikään mennessähän meillä on aikalailla tieto jo siitä mikä ehkäisy toimii itsellä ja mikä ei. Toki vahinkoja sattuu kuten kaverilleni Johannalle sattui iloinen yllätys, josta hän kirjoitti postauksessa Miten meni omasta mielestä? Johannalla kun oli käytössä hedelmällisyystietokone ja puolen vuoden kuluttua hän oli raskaana. Raskaudella voi siis hyvinkin olla sellainen lähtökohta, ettei se ollut suunniteltu. Silti kysymys vahingosta on omasta mielestäni ikävä ja ehkä olen vähän hormonihuuruissa kun huomaan, että pieni osa minusta pahoitti mieleni siitä.

Suora vastaus kysymykseen

Pidempi vastaus aiempaan kysymykseen on se, että olimme puhuneet neljännestä lapsesta jo muutaman vuoden ajan. Olin kuitenkin päättänyt, että suoritan opintoni loppuun ennen raskautta ja se oli ehto minulle itselleni. Palasin opintojen pariin äitiysloman jälkeen syksyllä 2015 ja silloin en ollut valmistunut vielä kandiksi. Edessä oli usemman vuoden kurssit, joista moni pakollisia ja läsnäoloa vaativia laboratorio- ja ryhmätyökursseja. Halusin hoitaa kaikki ne pois ettei opinnot venyisi enää pidemmälle. Kanditutkinnon sain valmiiksi 2017 ja nyt tänä vuonna olen saanut kaikki maisterikurssit valmiiksi sekä tehtyä graduni kokeellisen osuuden. Minulla ei ole enää kevään jälkeen ollut mitään kursseja eikä minun tarvitse enää mennä yliopistolle muuta kuin palauttaa tuo gradu, jonka kirjoittaminen on kesken. Kun loppu alkoi häämöttää niin kävin poistamassa ehkäisyni viime vuodenvaihteessa. Ajattelin, että elän elämääni normaalisti raskaustoiveesta huolimatta, sillä meillä tuo on välillä ottanut aikansa. Sitten yhdeksän kuukauden kuluttua raskaustesti näytti positiivista ja tässä ollaan, hyvin onnellisena siitä että raskaus onnistui ja saamme keväällä kaipaamamme neljännen lapsen. Ehkä sen vuoksi tuo kysymys herättää minussa tunteita kun asia ei voisi olla enemmän toisin.

Ps. Ensimmäisessä kuvassa meidän nelonen ja hänen kaunis profiilinsa viikolla 13.

Kategoriat
Uncategorized

Olo kuin uudestisyntyneellä

Kesästä syksyyn muutamassa päivässä

Nyt elokuun alussa kesää on vielä jäljellä, mutta lomalta Suomeen paluu ja koulujen alkaminen saman viikon aikana, on tuntunut siltä kuin muutoksia tapahtuisi viikossa enemmän kuin viime kuukausien aikana yhteensä. Meidän keskimmäisellä alkoi ekaluokka, joka jo itsessään on ihan mielettömän suuri juttu yhdistettynä siihen, että esikoinen meni neloselle ja nuorin jatkoi samassa päiväkodissa kuin aiemminkin mutta nyt on siellä ainoana lapsena meidän perheestä. Tytöllä kun oli siellä eskari niin viime vuoden vein sinne molempia ja nyt on vain yksi hoitoonmenijä kahden lähtiessä aamulla kouluun.

Koulujen alku oli meidän tytölle iso juttu ja hän odotti sitä innolla. Kahden päivän saldona on uusi ekaluokkalaisen lippis ja oma Aapinen, joista ollaan iloittu molemmista. Koulu on meillä ihan kivenheiton päässä, joten sekin on ihanaa ja sinne pääsee pyörätietä ilman isojen teiden ylittämisiä, mikä tekee koulumatkasta todella mukavan. Nyt harjoitellaan kovasti kelloa ja sitä, että omatoimisuus kasvaisi niissä taidoissa, joita koululainen tarvitsee.

Mihin olen oikein menossa?

Nämä viikon aikana tapahtuneet asiat ovat laittaneet minut miettimään myös omaa tulevaisuuttani. Toki olen jo jonkin aikaa puhunut työnhausta ja siitä, että mitähän minua odottaa opiskelun jälkeen mutta nyt ne ajatukset nousivat jälleen pinnalle. Olen hakenut kesän aikana muutamia paikkoja mutta en kovinkaan aktiivisesti ja sitä voisi toki nyt syksyn aikana tehostaa. Opintoja kun ei ole ei enää jäljellä kuin kirjoitustyön muodossa sekä lopputentti, joka tehdään gradun palautuksen jälkeen. Ne ovat nyt asialistallani syksylle ja koska loppu häämöttää niin lähellä, niin senkin vuoksi stressaan tuota tulevaa. Mihin suuntaan haluan hakeutua työelämässä ja onnistunko saamaan toiveitani vastaavaa työtä? Teen jo nyt aivan ihanaa työtä mutta määräaikaisuuden vuoksi ja perheellisenä jolla on vastuuta, koen sen jatkumisesta suurta huolta. Huoli on kenties turha mutta nyt vuoden lähestyessä loppuaan tuo epävarmuus nousee pintaan. Freelancerina kun ei voi paljon vaikuttaa projektien kulkuun ja jatkumiseen, kun ei ole itse niistä päättämässä.

Tämä muutama koulupäivä, kun olen ollut hetken aikaa yksin kotona on antanut paljon aikaa omiin töihin. Muistin sen, miten paljon paremmin pystyn keskittymään hiljaisessa talossa ja miten paljon voin tehdä jo muutamissa tunneissa kun lapset ovat hoidossa ja koulussa. Se fiilis tuntui niin mahtavalta ja koin ihan mieletöntä euforiaa siitä, että saan tehdä rauhassa töitä. Yrittäjänä joka tekee kaikki työt kotoa vuoden ympäri katoaa usein se raja, mikä on arkielämää perheen kanssa ja mikä on työaikaa. Kirjoitan pienissä pätkissä siellä täällä, otan kameraa mukaan kauppareissulle ja muihin menoihin. Esimerkiksi kaksi viikkoa sitten kun kesäloma oli vielä meneillään ja mies oli töissä niin jouduin ottamaan meidän nuoremmat lapset mukaan Keskon työpalaveriini. Siellä he istuivat palaveripöydän toisessa päässä pädillä kun me tehtiin kuukausisuunnitelmaamme seuraavana kuukauden julkaisukalenterille. Yleensä hoidan nämä lasten hoitoaikojen puitteissa mutta nyt kesällä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin mennä ”bring your kids to work”-teemalla. Onneksi tiimini on minulle jo tuttu ja he ymmärsivät mutta helpompaahan se on nyt syksyllä, kun voin mennä yksin.

Tuo maistiainen näistä tämän viikon omista tunneista tuntui kesäloman jälkeen virkistävältä. Nautin työnteosta ja päivärutiineista, eikä syksyn tulo haittaa minua laisinkaan. Vuodenajat ovat ihania ja aikansa kutakin, nyt mennään kohti elokuun loppua ja syyskuuta jolloin harrastuksetkin ovat pyörähtäneet käyntiin.

Minun kuvissa vielä pala lämmintä Sisiliaa. Onko teillä jo selvät sävelet syksylle? Töitä, opintoja, lastenhoitoa tai kenties jotain ihan muuta?