Me vietettiin eilinen päivä merellä, sillä päätettiin lähteä yhdeksi päiväksi veneretkelle. Minusta oli hyvä idea nähdä maisemia myös mereltä ja se oli kyllä oikea valinta. Vietettiin aivan mielettömän upea päivä ja nähtiin miten meren väri vaihteli safiirinsinisestä smaragdinvihreään auringon loisteessa.
Retkeen kuului mukaan kaikki ruoat ja kapteeni perheineen valmisti ne laivan keittiössä. Saimme aamukahvit, lounaalla ihania alkupaloja kuten tuoretta leipää, juustoa ja salamia sekä lounaaksi pasta gamberia (spagettia ja katkarapuja) ja jälkiruoaksi tuoretta ananasta ja iltapäivällä jälleen kahvia ja keksejä. Koko purjehduksen ajan oli tarjolla myös valkoviiniä ja vettä.
Lähdimme Algherosta, Torre de Maddalenan satamasta rannikkoa pitkin ja näimme koko Porto Conten lahden. Kiersimme Capo Caccian kallioniemen, jonka seinät nousevat kolmeensataan metriin. Sen päällä on valkoinen majakka sekä sisällä kuuluisa 1700-luvulla löydetty Neptunuksen luola. Luolaan pääsee laskeutumaan 656 askelmaisia portaitapitkin, jotka on tehty Capo Caccian ulkoseinämään. Sisällä emme käyneet mutta näimme luolaan johtavat aukot kallioseinämässä merenpinnassa.
Sen jälkeen pysähdyimme ja ankkuroimme kauniiseen Cala d’Infernon lahteen, jossa vesi oli ihanan kirkas vesi ja pääsimme uimaan. Kapteeni laittoi musiikkia ja nautimme merestä ja auringosta lounaan ajan ja aivan iltapäivään saakka. Lapset uivat innolla ja viihdyttiin kaikki todella hyvin. Viereisillä veneillä näytti olevan yhtä hyvä ja letkeä meno. Olo oli niin onnellinen, että tunnelmoidessa mulla taisi silmäkulma kostua. Tämä loma on ylittänyt kaikki odotukset ja näitä päivä me tullaan muistelemaan hamaan tappiin asti.
Paluumatkalla Amos nukahti rattaisiin ensimmäisenä, sitten Linnea isin syliin ja viimeisenä Eliel minun syliini. Etukäteen vähän jännitti miten lapset jaksavat veneessä mutta kaikki sujui todella hienosti. Olimme perillä satamassa viiden perästä eli päivä oli todella pitkä mutta meidän loman suurimpia elämyksiä.
Välimeri on kyllä ihana ja Sardinia aivan upea. Algheron aluetta sanotaan korallirivieraksi sillä vedet ovat kirkkaita sukeltamiseen ja korallien värit vaihtelevat vaaleanpunaisesta verenpunaiseen, joten ei ollut ihme että sukeltajia näkyi paljon. Tänään nukuttiin niin pitkään, ettei edes aamupalalle ehditty, sillä retki ja vielä iltaohjelma hotellilla sen päälle sai kaikki meidät väsyksiin. Koko päivä meni leppoisissa tunnelmissa jälleen hotellin rannalla ja rusketustakin tarttui vihdoin pintaan. Olin niin valkoinen tänne tullessa, joten pieni päivetys ei ole lainkaan pahitteeksi. Eihän täältä raaskisi kotiin lähteä!
7 vastausta aiheeseen “Elämyspäivä merellä”
Aivan mahtavia kuvia!! Tuli heti LOMA KUUME?
muttei nyt pysty… voisin kyllä kuvitella olevani sielä? mukavaa loppu lomaa?
Kiitos!!! 🙂 Vielä tämä päivä ja huominen tätä, sitten kotiin <3
Näyttää ihanalta lomalta! Asia mikä mietityttää kovasti, myöskin nyt omalla ulkomaanlomallani, on hattujen ja/tai aurinkolasien puute lapsilla ? tulen todella surulliseksi aina kun vanhemmat eivät ymmärrä suojata lapsiaan auringolta ?
En tiedä tarkoititko nyt minua vai muita, mutta halua kyllä haluan oikaista, että meidän lapsilla on hatut ja aurinkolasit ollut 90% ajasta päässä mutta toki kuvissa kun ollaan uimassa niin ne saattaa olla poissa. Amoksellakin oli laivalla pitkähihaista päällä eli suojattiin kuitenkin pienin vaatteilla myös. Samoin suojakerroin 50 rasvaa on mennyt jo kaksi pulloa! Ei kannata olettaa jotain muutaman kuvan vuoksi. Tulipa jotenkin paha mieli, kun itse yrittää parhaansa 🙁 Minun mielestä täällä ainakin vanhemmat näyttävät kovasti rasvailevan lapsia tuolla altaalla uidessaan ja oleskellessaan.
Älä anna tuntemattoman ihmisen pahoittaa mieltä. Nauti lomasta lapsien kanssa!
Ehkä mä vastasin liian näpäkästi vaikka Minna ei välttämättä tarkoittanut mitään pahaa! Kaikki hyvin siis 🙂 Me nautitaan!
Voi kun tuli oma Kreikan reissu muutaman vuoden takaa mieleen! Olin siellä samanlaisella päivän veneretkellä ja se oli kenties parasta koko reissussa! Kirkkaat vedet, upeat maisemat, suolainen tuuli laivan kannella ja pulahdukset mereen matkan varrella, aaah! Välimeri on kyllä ihana matkakohde 🙂