Kategoriat
Yleinen

Herkulliset täytetyt paprikat

20140330_172740 

Lupailin ohjetta herkulliseen ruokaan jota tein meille viikonloppuna. Viime viikolla kun tein viikonlopun ruokaostoksia niin kaupassa oli todella hyvässä tarjouksessa punaiset paprikat. Idea syntyi siltä istumalta enkä edes muista olisiko koskaan aiemmin tehnyt täytettyjä paprikoita vaikka oon niitä joskus kaupan palvelevasta valmistiskistä ostanut ja toki syönyt muualla. Miten voi olla että tuollainen herkkuruoka on uupunut meidän keittiön vakio-ohjelmasta? No ei uuvu enää, sillä jos sattuu noin hyvä tuuri kuin mulla niin 400g naudan 10% paistijauhelihaa oli 2,50€ ja paprikat alle 2€kilo. Ostin jauhelihaa 4 pakettia ja paprikoita kahdeksan 🙂 Reseptin googletin ja vertailun jälkeen päädyin hieman muunnelluun Valion reseptiin, sillä niillä en oo koskaan pettynyt. Alkuperäinen ohje on täältä.

20140330_161003

TÄYTETYT PAPRIKAT

8 paprikaa

800 g vähärasvaista naudan jauhelihaa

oliiviöljyä

1-2 sipulia

2 tl Kalaharin suolaa

mustapippuria ja pippurisekoitusta

150g Castello ruohosipulituorejuustoa

n. 6 dl keitettyä pitkäjyväistä riisiä

persiljaa

päälle juustoraastetta

Leikkaa paprikat kantaosasta avoimiksi. Poista siemenet. Aseta paprikat pystyyn vuokaan avoin puoli ylöspäin (suorista tarvittaessa alapuolet leikkaamalla pieni kärki pois paprikoista). Pehmitä paprikoita mikrossa n. 15 min (850 W). Hienonna kannan ympärille jäänyt paprika täytteen joukkoon ja valmista täyte.

Valuta esikypsytetyistä paprikoista niiden sisälle tiivistynyt vesi pois. Täytä valitsemallasi täytteellä.

PhotoGrid_1396191435332

Jauhelihatäyte

Paista jauheliha ensin ja lisää persiljaa kun jauheliha on ruskistettu. Siirrä isoon kulhoon odottamaan (itse maustoin jo jauhelihan suolalla ja pippurilla). Sen jälkeen kuullota sipuli oliiviöljyssä ja lisää sekaan pieneksi silputut paprikapalat. Paista kunnes sipuli pehmenee. Lisää suola, tuorejuusto ja noin 1/2dl vettä. Sekoita ja yhdistä suuressa kulhossa riisin ja jauhelihan kanssa.
Täytä paprikat jauhelihaseoksella ja ripota pinnalle juustoraaste. Kypsennä paprikoita vielä uunissa 225 asteessa 15-20 min. Tarjoile esimerkiksi vihersalaatin kanssa.

20140330_172733 20140330_172819 20140330_172929 20140330_173057

Tällaista ihanaa päivällistä nautittiin meidän parvekkeella sunnuntaina kun lapset olivat mummolassa. Paprikat olivat aivan loistavia ja nyt on kaikki kahdeksan jo tuhottu vaikka ne olivat isoja ja valmiina tosi painavia 😛 Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Oma tunnelmansa oli tietysti seurassa ja kauniissa kattauksessa 🙂 Joskus on ihana panostaa!

20140330_172718

20140330_174535

Sitten yhteistyökampanjaan josta sain vahingossa tiedon valitettavan myöhään tänään 😀 Sen vuoksi laitankin postauksen jo tänään. 

Yhteistyössä Gazoz

banneri lukijat

Mutta siis tänään ja huomenna on Gazozilla menossa Blogi-päivät. Sen ansiosta siellä on kaikki tuotteet -20% alennuksella (lukuunottamatta niitä yhtiä SixDeuce housuja mitkä on jäljellä). Alennuksen saa siis vaatteiden lisäksi lisäravinteista ja kaikista jo alennetuista tuotteista! Alennuskoodi on: blogi. Kokosin tähän muutamia omia suosikkeja kuten 1. ja 2. eli Freddy Puren takit jotka mulla on molemmissa väreissä sekä nuo 3. housut jotka on BrasilSuleihin verrattuna joustavampaa mallia ja on sopinut mulle nyt raskausaikana myös. Tuollaisen hupparin (7. 8. tai 9.) haluaisin sitten kun ei ole enää mahaa.

Gazoz-kollaasi

1. Freddy Pure takki pinkki

2. Freddy Pure takki musta

3. Under Armour housut musta

4. Under Armour housut harmaa-pinkki

5. Under Armour pitkähihainen

6. Gazoz f by Louco tennarit

7. Gazoz f huppari turkoosi

8. Gazoz f huppari fuksia

9. Gazoz f huppari musta

Nyt on siis oiva aika täydentää lisäravinnevarastoa tai tilata joku treenivaate joka on kutkuttanut jo pidemmän aikaa. Gazozille pääsee tästä.

19 vastausta aiheeseen “Herkulliset täytetyt paprikat”

Tuossa Valion linkissä (alkuperäinen resepti) on vielä muitakin täytevaihtoehtoja. Tosi nameja oli kyllä 😛

Niin herkullisen näköisiä paprikoita, että resepti menee kyllä viikonloppuna kokeiluun! 🙂

Tein ton saman ohjeen mukaan täytetyt paprikat, ainoo mitä vähän ihmettelin on tuota mikrottamista.
Itse pehmitin paprikat ihan keittämällä ja 10 min meni.

Käyhän se varmasti keittämälläkin! Jos vaan riittää kattilakoko verrattuna siihen kuinka paljon on varannut paprikoita 😉 Mulla oli myös mikro kyllä aika täynnä kun laitoin nuo kaikki kahdeksan kerralla =)

Olipa hupaisa sattuma kun itse myös kokkasin lauantaina eka kertaa täytettyjä paprikoita samaisesta Valion reseptistä muunnellulla ”omalla ohjeella” 😀 Ensi kerralla ajattelin kokeilla sitä Välimerellistä täytettä.

No tosiaan! Mulla oli jo se jauheliha ostettuna niin en lukenut kovin ajatuksella muita täytereseptejä mutta nyt kun sanoit niin tuohan kuulostaa herkulliselta! 🙂 Pitää varmaan itsekin ensi kerralla tehdä vaikka ees muutama eri täytteellä 😛

Tässäpä onkin semmoinen ruokalaji, mitä on tullut mietittyä, vaan ei koskaan itse tehtyä, eikä edes maistettua! Kiitos muistutuksesta, tästä voisi tulla oiva osa ensi viikonlopun tyttöjen reissun menuuta :).

Me tehdään suht usein täytettyjä paprikoita. Mä en koskaan pehmitä niitä mikrossa tai keittämällä. Kerran testasin eikä lopputuloksessa ollut mitään eroa pehmittämättömään versioon! Noihin käy päälle myös vuohenjuusto todella hyvin, slurps 🙂 Joutuu ehkä lähipäivinä tekemään noita paprikoita, kiitos muistutuksesta!

Ootkos koskaan kokeillut täytettyjä kesäkurpitsoita? Nekin on tosi hyviä!

Kesäkurpitsoita oon kyllä tehnyt, etenkin kesäaikaan kun on saa edullisesti. Hyviä on myös 🙂

Kiitti vinkistä et vois tehdä ilman esipehmennystä! En uskaltanut vielä soveltaa mut jos oot kokeillut niin ehkä mäkin 😉

Mä oon kerran tehnyt dieetillä täytettyjä paprikoita ja olivat aivan mainioita myös ilman juustokuorrutetta, vaikka varmasti olis parempia juuston kanssa…. 🙂 Mukavaa vaihtelua ainakin!
Ja mäkään en muuten tainnut niitä edes mikrottaa tai keittää ollenkaan ja oli ihan hyviä ilmankin.

http://minunpintaremontti.blogspot.fi/

Joo ilman juustoa näähän käy melkein dieettiin kuin dieettiin! Riisiä, kasviksia ja lihaa =)

Mä olenkin vissiin aina tehnyt ilman juustoa, enpäs ymmärrä miksen ole tajunnut juustoa laittaa päälle 🙂 No mutta kevyempiä ainakin ovat noin. Herkkuruokaa joka tapauksessa kun on oikeat täytteet ja niitähän on ziljoona erilaista.

Onpas herkullisen näköisiä paprikoita. Nam!

BTW, mitä sie pidät annoskokona Bonnen soseissa?

Mitähän tarkoitat kysymyksellä..? Jos ymmärsin oikein niin esim. rahkan päälle laitan n.100g sosetta 🙂 Mut riippuu mitä syön, eli puuroon saattaa riittää pienempikin hedelmäsilmä, varsinkin jos mukana on marjoja ja raejuustoa.

Kommentit on suljettu.