Rauhallinen sunnuntai kotona
Me laitettiin lasten kanssa eilen pöytään katettu aamiainen isille. Paistettiin kananmunia ja lämmitettiin sämpylät uunissa. Lapset olivat myös askarrelleet päiväkodissa ja koulussa pienet lahjat ja kortit, jotka annettiin aamiaisen yhteydessä. Onnittelut kilisteltiin omenamehulla koko perhe! Myöhemmin päivällä tehtiin vielä toinen kattaus kakulle ja kahville kun miehen isä eli lasten pappa tuli käymään meillä. Kutsuttiin pappa kylään, sillä haluttiin onnitella myös häntä! Omalle isälleni laitoin vain viestin, sillä hän oli siskoni luona Kaliforniassa.
Meidän isänpäivä oli siis melko perinteinen eli kunnon aamupala ja yhdessäoloa. Vitsailtiin, että tämä oli meidän Bon Vivant aamiainen leipä- ja leikkelelautasineen, kun lapsilla on kauhea kuume mennä laivalle vaikka edellisestä kerrasta on vain pari kuukautta aikaa. Nyt kun Silja Serenade on telakalla niin he uudistavat juuri tuon Bon Vivant ravintolan, jonka aamupala on meidän suosikki (mutta itse ravintola jo vähän nuhjuuntunut) sekä paljon muuta. Ehkä seuraava reissu sitten uudistetulla Serenadella, kun tuli nuo kanta-asiakkaiden joulusetelitkin.
Toivottavasti teillä oli ihana viikonloppu. Mukavaa viikon alkua täältä!