ja ajan pysäyttää
kun maailma lainaa kaikkein kauneintaan?
Kuka voisi kellot seisauttaa
ja ajan pysäyttää
kun maailma antaa kaikkein parastaan?
Aika on niin julma
se matelee
juuri silloin kun se saisi kiiruhtaa,
nyt kun olet siinä
aika suinpäin ryntäilee!
Tällaisissa fiiliksissä mennään täällä. Pää on täynnä vaaleanpunaista huttua niin että herkempää huimaa. Monta kertaa avaan koneen mutta en ehdi juuri etusivua pidemmälle kun joku kaipaa äitiä. Mieli tulvii ideoita blogiin ja oon naputellut pikaisia luonnoksia muistiin toiveena, että saisin ne julkaistuksi asti. Aika vaan tuntuu katoavan jonnekin? Oon nauttinut joka hetkestä niin suunnattomasti, että mietityttää miten voikaan olla niin siunattu kaikella sillä mitä oon elämältä saanut. Liikutus, rakkaus ja unelmien toteutuminen. Kaikki se on tässä hetkessä niin voimakkaasti läsnä. Muutama päivä sitten tokaisin, että en ole itkenyt lainkaan synnytyksen jälkeen, onnea tai hormoneita tai mitä vain minkä moni kokee. Nyt kun laitan hiljaisessa kodissa Suurlähettiläät soimaan niin eipä tarvi enää ihmetellä. Taisi iskeä jälkijunassa!
Itku! Sanokaa että en oo ainoa joka on kokenut tämän? Voiko sitä sanoiksi pukea..? Kun vain katson tuota pientä. Tää TUNNE! ♥ Tungen sen pulloon ja sit laitan kierukan ennen kuin avaan uudelleen…
15 vastausta aiheeseen “Kuka voisi kellot seisauttaa,”
Ihanaa luettavaa <3 Parmpi nauttia noista tunteista reilusti vaan, paremmin ne jäävät mieleen irl kuin pullosta nautittuna =0) Vaikkei sekään kyl pöllömpi idea ole ;0)
Mun lähipiiriin putkahtelee vauvoja nyt kuin " liukuhihnalta", mutta oma "kuume" ei ole siitä noussut (?!) Ihana niitä on sylitellä ja nuuhkia, mutta mikään ei kyl voita oman vauvan tuoksua ! Onneksi on ne muistot !!
NAUTI!!
Oi että, oispa munkin lähipiirissä enemmän! Kovin montaa ei ole ja ois ihana jos ois samaan aikaan! 🙂
Mä lupaan nauttia näistä nyt! <3
Hei, et ole ainoa joka on kokenut saman! Ei itkun itkua laitoksella mutta viikko synnytyksen jälkeen katsoessa pientä nukkuvaa poikaa tuli itku ”minä olen nyt tämän ihanan pojan äiti” :`) Kannattaa kuunnella Maarit Hurmerinnan – Lainaa vain .
Sä sit tiedät sen fiiliksen! 🙂 <3
Pojan ollessa pariviikkoinen muistan kulkeneeni ympäri asuntoa poika sylissä ja kuuntelin yötä, ja vollotin minkä kerkesin. Onnesta ja rakkaudesta. Yhden illan muistan pojan viettäneen rinnalla ja katselin ps. i love you:ta ja itkin koko leffan ajan. Kyllä, kyyneliä riitti 🙂 Nauti noista hetkistä!
Hahah, kuulostaa niin tutulta! Ihana kun jaatte näitä hetkiä! Kiitos 🙂
Aaaw miten ihana ja kuka sen ajan voisi pysäyttää. Mun vauva täyttää kohta vuoden ja mun pää on ihan pyörällä, nytkö se jo meni? Voi kun saisi kaikki ne ihanat ensipäivät takasin, tuoksut, pienet varpaa, yhteiset torkahukset sohvan nurkalla <3
Niinpä! Ja se kuule lentää joka kerta! Mulle tulee aina parin vuoden korvilla kova ikävä sitä fiilistä 😉
Kiva postaus, nuo ovat niitä muistoista ihanimpia <3 Kysymys ei liity mihinkään, ihan muuten vaan kysyn, että mikä on tyttönimesi Anna? 🙂
Kiitos paljon, nää hetket on kyllä elämän ensiluokkaa! Vitsit! 🙂
Kysymykseen en valitettavasti viitsi vastata kun mun perhe ei oikein välitä blogijulkisuudesta, hah! 😀
Tiedän tarkalleen mistä tunteesta kirjoitat. Se onnen ja kaiken täyttymyksen tunne on jotain huumaavaa. Sen tunteen kun voisikin pullottaa ja raottaa korkkia siinä vaiheessa, kun ei jaksaisi yhtään uhmaikäisen kiukutteluja tai pottakoulua tai yöheräämisiä ja ensimmäisiä hampaita tai teini-ikäisen odottamista kotiin yöreissuiltaan tai mitä näitä nyt on. 🙂 🙂 Sillä pullotetulla tunteella jaksais ehkä kaiken edellä mainitun. Mä olen ehkä maailmanhistorian ainoa ihminen, jolle iski vauvakuume uudesta vauvasta jo synnärin pöydällä, mutta nyt se tunne on kummasti kaikonnut. 🙂 Älä mitään kierukkaa laita, siinä se neljäskin pallero menis mukavasti vaunuissa raksaprojektin keskellä…. 😉
Ihanaa arkea! <3
Hahah, et varmasti oo ainoa! Oon kuullut muiltakin ja itsekin sanoin et jostain syystä kuume ei oo helpottanut vaikka vauva onkin! 😉
Tästä tuli itellekin ihana olo ♥
Kiva kuulla! 🙂
http://istillcount.blogspot.fi/?m=0
Eii voi sanoa muutaku voi tottaviätä:). Ihana postaus.
Hormonihirmumyrskyt tai mitä lie ovatkaan tarrasivat itseenikin ja hieman yllättävältä kantilta. Istuimme iltapalapöydässä, kaksi lasta ja kaksi aikuista. Vanhin lapseni pöydän kolmas lapsi siis , viiletti viikonlopun helsingissä (kohta 18v). Pikkusiskonsa valtasi hänen paikkansa. Pöydän pää oli tyhjä ja pohdin miten monta kertaa iltapalalla on naurettu ja itketty tämän vanhimman pojan aikana. Miltä tuntuu joskus kun lapset ovat maailmalla ja iltapalapöydässä ei kaiu nauru, itku, kiire, väsy….Nyt valtasi vain hirmu ikävä. Miten siitä selviää…:)?
Ja tottakai sanoin tämän kaiken ääneen pöydässä nieleskellen ja kerroin myös pojalle kun hän kotiutui.
Kaiken arkisen hulinan keskellä nautin joka hetkestä jaksaen teinit ja heidän hormonihirmunsa myös. Äitini sanoin: Nauti pyykeistä, tulee päivä jolloin niitä tulee ikävä. Tämä päivä taitaa olla lähempänä kuin tiedänkään:).
Tulipas pohdintaa:).
Vauvat on niin hetken pieniä. Muistan kans ajatelleen että säilön johinkin purkiin etteivät kasva:).