Chili con carne kuuluu mun ja miehen lempiruokiin. Jauhelihaa meillä kuluu paljon, eikä se ole mikään salaisuus. Se on vain niin hyvä raaka-aine josta valmistuu helposti monenlaisia ruokia. Jauhelihoista valitsen aina naudan jauhelihan sillä pidän eniten sen mausta. Puntaroinnissa 10% tavallista naudan jauhelihaa vai 17% luomu naudan jauhelihaa olen yhä useammin päätynyt luomuun, kun sitä on tullut markkinoille yhä useampaan paikkaan. Vähärasvainen luomulaatuinen liha on tietysti se parhain valinta mutta tunnustan että nämä missä rasvaa on viitisen prosenttia tai alle, eivät toimi kastikkeissa tai lihapullissa yhtä hyvin. Liha ei murene vaan jää isoimmiksi könteiksi ja on hyvin tiivistä, ei sillä tavalla jauhelihamaista. Itse ajattelen, että melkeinpä olisi sitten sama syödä liha ilman jauhatusta jossain toisessa muodossa.
Mutta sitten meidän suosikkireseptin jakamiseen, joka on chili con carne. Tämä maistuu sekä riisin että perunan kanssa erinomaisesti ja sopii koko perheelle. Meillä maustettu ja sopivasti tulinen ruoka maistuu myös lapsille, sillä ollaan totutettu heitä mausteiden makumaailmaan. Kevyemmän tulisuuden jota ei miltei edes huomaa saa keltaisella chilillä, mutta mikäli rakastat tulisuutta voi kastikkeeseen käyttää punaista chiliä makunsa mukaan.
CHILI CON CARNE
900g luomulaatuista naudan jauhelihaa
2 sipulia
1 paprika
1 tlk kidney papuja
500g paseerattua tomaattia (ainakin)
valkosipulia (2-3 kynttä)
puolikas keltainen chili
suolaa
mustapippuria
basilikaa tai yrttisekoitusta
oliiviöljyä kasvisten kuullottamiseen
Pilko sipulit, chilit ja paprika sekä aloita kuullottamalla ne kasarissa. Lisää jauheliha ja ruskista. Mausta suolalla ja pippurilla, kaada mukaan pavut ja lisää paseerattua tomaattia sen mukaan haluatko kuinka suuren kastikkeen. Lisää vielä kuivattua basilikaa tai yrttisekoitusta ja tarkista suolan määrä maistamalla. Huomaa, että jos pavut ovat suolaliemessä, ei suolaa tarvitse lisätä kovinkaan paljon. Osa tomaattituotteista sisältää myös suolaa ja tämä kannattaa huomioida valmistuksessa.
Tarjoa riisin tai keitettyjen perunoiden sekä salaatin kanssa.
Chili con carneen kylkeen sopii salaatti jossa on makeutta joten mikä tahansa hedelmäinen salaatti maistuu taivaalliselta sen kanssa. Mun makuun chili con carnen kyljessä on myös maissi, joka sopii tex mex ruokaan kuin nenä päähän. Erityisesti salaateissa käytän tölkkimaissia jonka rapsakkuus ja makeus on erinomainen. Kuvien salaatissa makeutta tuo nyt todelle herkullinen nektariini.
HEDELMÄINEN SALAATTI MAISSILLA
friseesalaattia
varhaiskaalia
tomaattia
kurkkua
maissia
nektariineja
Onneksi tätä on eiliseltä vielä jääkaapissa 😛
2 vastausta aiheeseen “Lempiruokia: Chili con carne”
Näyttää ja kuulostaa tosi hyvältä! Ja kiva kun valmistuskaan ei ole mitään tähtitiedettä 😉 Täytyypä itsekin tehdä chili con carnea pitkästä aikaa.
Toivottavasti maistuu yhtä hyvin kuin meillä 🙂